Wildfire -artikkelimme toinen osa keskittyy hieman enemmän puhelimen kameraan ja sen kuvanlaatuun, lisäksi tutkimme hieman puhelimen käyttöä pienikätisen käyttäjän näkökulmasta ennen loppuyhteenvetoa. Lunastaako Wildfire odotukset vai joudummeko vielä odottamaan täydellistä keskiluokan Android puhelinta? Lue lisää selvittääksesi…

Artikkelin ensimmäinen osa

Wildfiren kamera on yksi niistä monista asioista jotka yllättävät positiivisesti, kamera on 90% sama kuin isoveljessään Desiressä ja kykenee kuvaamaan 4:3 kuvasuhteen kuvia. Valitettavasti Desirellä onnistuvat laajakuvat eivät ole tuettuja Wildfiressä, todennäköisesti puhelimen oman kuvasuhteen vuoksi. Wildfiren kameran käyttöliittymä on 1:1 sama kuin uudemmissa HTC:n laitteissa ja “jogwheel”-pohjaiset kuvasäädöt olivat ainakin allekirjoittaneen mieleen. Wildfire on myös isoveljeään mukavampi kamerakäytössä sillä muotoilunsa ja kokonsa ansiosta se on miellyttävämpi kädessä. Wildfire myös tuntuu kärsivän vähemmän Desiren ja Nexus Onen väritoisto-ongelmista, joten kaiken kaikkiaan Wildfire on hyvä valinta mikäli tarvitset puhelintasi Facebook ja muiden pikkukuvien räpsimiseen. Esimerkkikuvat löydät artikkelin lopussa olevasta galleriasta.

Wildfiren suurin akilleen kantapää kuitenkin on videokuvaus joka, nykystandardeihin nähden on todella heikko ja on selvästi toinen niistä kompromisseista näytön resoluution lisäksi mitä HTC on joutunut tekemään. Maksimiresoluutio on vain 352×288 ja ruudunpäivitysnopeudessa ei ole hurraamista, kuten alla olevasta parista demovideosta näkyy. Muistettava kuitenkin on että kyseinen resoluutio on riittävä esimerkiksi Facebook videoiden tekemiseen. Huhut onneksi kertovat että Wildifren 2.2 päivityksen yhteydessä resoluutio nousisi jo järkevämmälle tasolle.

httpv://www.youtube.com/watch?v=WdFA_MXVoOU

httpv://www.youtube.com/watch?v=ozILZCN8uUA

Lisätestinä puhelin oli viikonlopun ajan käytössä allekirjoittaneen avovaimolla, joka pienikätisenä ihmisenä on karsastanut Android-puhelimia suuren koon ja muotoilun puolesta. Puhelin oli hänen mielestään miellyttävämpi ja käsilaukkuystävällisempi kuin esimerkiksi Hero tai Desire. Viikonlopun testin aikana hän kiinnitti huomiota hieman heikosti asetettuun Home-näppäimeen johon hän osui jatkuvasti yrittäessään kirjoittaa vaakatasossa. Lisäksi vaikka puhelin onkin pienempi kuin Desire, on se edelleen yhtä leveä, joten mukavin käyttöasento oli lopulta peruskäytön ja kirjottamisen puolesta vaakatasossa, home-näppäimestä huolimatta. Muutoin puhelin sai kehuja alhaisesta oppimiskynnyksestä  käyttöönotossa, sillä hän ei ollut muutamaa pientä kokeilua lukuunottamatta ollut aikasemmin käyttänyt Android-puhelinta. Ainoa moittimisen aihe olivat juurikin nuo kosketusherkät näppäimet jotka olivat enemmän tiellä kuin hyödyksi, Wildfire olisi hänen mielestään ollut hyvä laite mikäli kosketusherkät napit olisi korvattu Desiren fyysisillä napeilla.

Wildfiren hienous piilee siinä, että se tarjoaa melkein kaiken mitä isommat veljensä ja muutaman oman niksin siihen päälle,  puoleen hintaan. Mikäli videokuvauksen heikkous ja alhaisempi resoluuti eivät pelota, on kyseessä todella ainutlaatuinen tapa saada käyttöön Android 2.1 ja Sense lyömättömään hintaan. Kyseessä on toimituksemme mielestä äärimmäisen hyvä tuote ihmiselle, joka haluaa tutustua Androidin maailmaan tai tarvitsee itselleen älypuhelimen, mutta ei ole valmis maksamaan Superpuhelin-luokan hintoja laitteestaan. Laite kuitenkin sisältää käytännössä kaikki Superpuhelimen ominaisuudet. Parista kompromissista huolimatta on HTC luonut jotain todella uniikkia ja laitetta ei voi olla suosittelematta. Nyt kun operaattorit vielä ymmärtäisivät paketoida tämän puhelimen Spotifyn kanssa, niin jokainen nykyinen Android käyttäjä voisi huoletta suositella tätä laitetta sisarilleen, puolisoilleen sekä myös muille helppokäyttöistä älypuhelinta etsiville. Alla lyhyt video laitteesta käyttötestissämme.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=18V_otfQSUY

Pidimme

  • Muotoilu
  • Kamera
  • Sense
  • Hinta
  • Valmistuslaatu
  • Salama
  • Akunkesto
  • Appsharing, Taskulamppu ja CallerID

Emme pitäneet

  • Videokuvauksen laatu
  • Suomen lokalisoinnin käännöksen laatu
  • Ei suomalaista sanakirjaa HTC:n näppäimistölle

HTC Wildfiren tuotesivusto: http://www.htc.com/europe/product/wildfire/overview.html

Virallinen Wildfiren mainosvideo:

httpv://www.youtube.com/watch?v=huppHZ7ZeQ8

Kirjoittanut: Jonne Backhaus