Googlen siirryttyä heinäkuussa kiihdytettyyn kuuden viikon julkaisuväliin Chrome-selaimensa pääversioiden kanssa, on tällä kertaa tuloksena jo versionumeron 8.0.552.215 omaava selain.

Tahti tarkoittaisi käytännössä sitä, että ennen vuoden loppua nähtäisiin jo Chrome 9.0. Ensi vuoden puolella Googlen on myös määrä julkistaa Chrome-verkkokauppa laajennoksille, sovelluksille ja teemoille.

Kaikessa hiljaisuudessa netin syövereihin tweetattu Chrome 8 pitää sisällään noin 800 bugikorjausta sekä myös sisäänrakennetun PDF-lukijan, joka toimii ns. hiekkalaatikossa muun selaimen vakauden takaamiseksi. Mukana ovat tietenkin mukana vanhoista versioista tutut Laajennokset (extensions), selaimeen sisällytetty Google Translator-kielenkääntötoiminto ja mm. Incognito-tila, jolloin selain rajaa tietokoneelle talletettavaa dataa huomattavasti eikä esim.selaushistoriaa tai lataustietoja tallenneta. Selaimen vakautta on parantamassa mm. jokaisen tabin luominen omaksi prosessikseen jolloin yhden tabin kaatuminen syystä tai toisesta, ei kaada koko selainta. Android-käyttäjiä kiinnostaa eniten ehkä Chrome 2 Phone-toiminto, jolla saa lähetettyä selaimessa avattavan sivun tai muun sisällön suoraan puhelimeen. Tämä vaatii Android Marketista samannimisen sovelluksen.

Selain on saatavilla Windows, Mac ja Linux-käyttöjärjestelmille.

Latauslinkki: http://www.google.com/chrome

Laajennoksia: https://chrome.google.com/extensions/?hl=fi