SPB Software on julkaissut vaihtoehtoisen työpöytäsovelluksen Androidille nimeltä SPB Shell 3D. Sovellus sisältää paneelipohjaisen työpöytäjärjestelmän jossa työpöydästä toiseen vaihtaminen tapahtuu vaihtoehtoisesti myös veikeän 3D-karusellin kautta.

Voisi luulla, että kaikki SPB Shell 3D:n tuoma silmäkarkki söisi puhelimesta huomattavan paljon akkua ja muistia, mutta testeissä huomasimme, että muistinkäyttö oli samalla tasolla kuin esimerkiksi LauncherPro:lla ja testipenkkinä toimineen Sony Ericsson Xperia Arc:n akunkesto itse asiassa parani. SPB Shell 3D on luotu mahdollisimman virtapihiksi herkuistaan huolimatta ja SPB on käyttänyt miltei vuoden työpöytäsovelluksen optimointiin, ja sen huomaa. Testipenkissämme se toimi myös Googlen Nexus One-laitteella ilman ongelmia tai lagia siitä huolimatta, että ohjelma on vielä beta-asteella.

Ominaisuuksiakin löytyy, sillä lähes kaikista muista Android-työpöytäsovelluksista poiketen SPB on tuonut myös työpöydät ja kansiot, joissa kuvakkeet ja widgetit väistelevät pois tieltä, kun niitä asettelee haluamaansa järjestykseen, enää ei tarvitse jokaista siirtää erikseen. Tämän lisäksi työpöytien lisääminen ja poistaminen on tehty todella simppeliksi ja työpöytien maksimimäärä on 16. Alareunasta löytyy viiden kuvakkeen pikavalintarivistö, johon tosin mahtuu vain 3 ohjelmaa, sillä se ei ole vieritettävä kuten monissa muissa vastaavissa. Paketissa tulee mukana joukko SPB:n luomia 3D:llä höystettyjä widgettejä, jotka sopivat työpöytäsovellukseen kuin nakutettu. Widgetit ovat todella näyttäviä ja monipuolisia; valikoimasta löytyy mm. sää-, kalenteri-, akku-, syntymäpäivä-, galleria-, puheluloki- ja sms-widgetit kaiken kaikkiaan viidentoista vakiona tulevan joukosta.

SPB Shell 3D on kevyesti viimeistellyin ja samalla myös eniten silmäkarkkia sisältävä vaihtoehtoinen työpöytäsovellus Androidille. Enää ei voi valittaa ettei Androidille olisi tarpeeksi silmäkarkkia sisältävää graafista käyttöliittymää.

Negatiivisia puolia keksimme vain pari: asetukset, sovelluksesta puuttuu hienosäätömahdollisuudet joita muissa vastaavissa on kymmenittäin. Harva niitä varmaankin kaipaa ottaen huomioon kaiken muun säädettävän määrän vakiona, mutta toinen allekirjoittaneista (Esa) on ainainen säätäjä, kun luureista on kyse. Ohjelman tämänhetkistä versiota ei myöskään voi siirtää SD-kortille (kokoa on n.14MB), joka saattaa tuottaa ns. resurssivammaisille laitteille päänvaivaa ja viimeisimpänä on ohjelman kova hinta: 10,56€

Android Market: SPB Shell 3D

httpv://www.youtube.com/watch?v=hVU84J1ShSQ