Saimme pienen etumatkan tulevaan Galaxy Tab -kaksikkoon ja pohdimme onko todellinen mediatabletti tullut vihdoin keskuuteemme ja mitä Samsung on keksinyt tablettien alkupamauksen jälkeen.

Laitteet jotka saapuivat toimitukseemme ovat protomalleja ja eivät sisällä vielä lopullista käyttöjärjestelmää, mutta päätimme kuitenkin käydä läpi laitteet siitä huolimatta juurta jaksaen. Tulemme tekemään vielä erillisen arvostelun kunhan saamme julkaisupainoksen käsiimme lähiaikoina.

Molemmat laitteet ovat shokeeraavia; varsinkin ensikosketus 10.1:iin on wow-efektin aiheuttava. Laitteen ohuus, keveys, jämäkkyys ja laadukas näyttö saavat aikaan fiiliksen, että käsissä on enemmänkin uusimman Star Trek-elokuvan lavaste. Molemmat laitteet ovat vain 8.6 mm paksuja, mutta siitä huolimatta niistä löytyy täysikokoinen 3,5 mm kuulokeliitäntä. Laitteet ovat teknisesti identtisiä ja erot ovat lähinnä kosmeettisia: kaiuttimet sijaitsevat 10.1:ssä reunoissa ja 8.9:ssä alareunassa latausliittimen molemmin puolin. Kiitos näytön pienemmän tuumakoon, on 8.9:ssä myös enemmän pikseleitä neliötuuman alueella, tarkempi kuva siis. Muutoin laitteista löytyvät yläreunasta virtapainike ja äänenvoimakkuudensäädin ja alareunasta PDMI-liitin. Takakannesta löytyvät 3 Mpix kamera, joka kuitenkin tukee kuvaamista 720p HD-laadulla, ja LED-salama. Näytön yläpuolelta löytyy näiden lisäksi 2 Mpix etukamera videoneuvottelukäyttöön. Koska laitteet ovat teknisesti käytännössä identtisiä, jatkamme tästä eteenpäin 10.1:n seurassa.

Laitteista on olemassa kaksi värivaihtoehtoa, musta ja valkoinen. Se ei kuitenkaan vaikuta kuin takakannen väriin ja materiaaliin, näytön reunus on joka tapauksessa musta. Valkoinen on kiiltäväpintainen ja mustassa on kumipinnoite, joka miellyttänee varsinkin allekirjoittaneen kaltaisia rähmäkäpäliä paremman otteen ansiosta. Tab 10.1 painaa 565 g ja Tab 8.9 470 g, joten molemmat laitteet ovat todella kevyitä varsinkin kilpailijoihin verrattuna, 10.1 on melkein 200 grammaa kevyempi kuin Motorola Xoom. Laitteet ovat myös hyvin tasapainossa ja Xoomin kaltaista epämiellyttävää alapainoisuutta ei ole havaittavissa. Lisäksi Tabien keveys oli uskomaton ilo esim. Tegra 2-pelejä pitkään pelattaessa, koska kädet eivät huutaneet hoosiannaa.

Ohuudella on kuitenkin hintansa, sillä laitteissa ei PDMI- ja kuulokeliittimien lisäksi ole muita portteja. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä Samsung tuo markkinoille samalla PDMI-HDMI -kaapelin, jolla tabletin liittäminen televisioon onnistuu ilman sen ihmeempiä säätöjä. Kaapelissa on myös liitäntä laturille, joten virta ei lopu kesken pitkänkään peli- tai elokuvasession aikana.  PDMI-HDMI -kaapelin lisäksi tulevat myös PDMI-USB-dongle ja SD-kortinlukija. Ensin mainittu tukee USB-muistitikkuja ja Honeycombin USB-host -toimintoa, joten USB Peliohjaimet kytkeytyvät ongelmitta Tabeihin. Vaikka joidenkin mielestä adapterit ovat vain tapa rahastaa, mutta kun laitteen ottaa käteensä, ymmärtää, että ratkaisu on harmillinen kompromissi, mutta tässä tapauksessa lähes hyväksyttävä sellainen.

Samsung on tehnyt uskomattoman hyvää työtä myös TouchWiz 4.0 -käyttöliittymänsä kanssa. Vaikka allekirjoittanut ei ole koskaan ollut mobiilipainoksen fani, parantaa se Honeycomb-käyttöliittymää niin radikaalisti, että hetken käyttämisen jälkeen ei halua palata enää takaisin vakioon käyttöliittymään.

TouchWiz tuo mukanaan kaikki Samsung Galaxy S II:tä tutut widgetit ja myös widgettien koon muuttamisen, joka parantaa myös Honeycombin widget-selainta huomattavasti, sillä TouchWiz niputtaa saman ohjelman erikokoiset widgetit yhden ikonin alle ja näyttää tarjolla olevat kokoluokat tämän alla, skrollaus-maratonit ovat siis vihdoin ohi. Tämän lisäksi Honeycombin yläpalkki on saanut Samsungin tutut työpöytäindikaattori-pallot, joka on tervetullut lisä työpöytien välillä liikkumiseen. Onneksi Samsung on jättänyt päätyöpöydäksi keskimmäisen.

Notifikaatioalue on saanut myös parannuksia ja nyt sen alta löytyy pikanäppäimet Wi-Fi:ä, ilmoituksia, GPS:ää, Värinää, ruudun kiertoa, Bluetoothia ja lentotilaa varten, ei siis enää kahlaamista asetusvalikoissa tai turhia widgettejä. Hyvä!

Suurin muutos on kuitenkin Samsung ”mini-apps”; se näkyy Honeycombin alapalkissa pienenä nuolena ylöspäin. Kun nuolta koskettaa, pompahtavat esiin kuusi mini-ohjelmaa, jotka ovat avattavissa mistä tahansa ohjelmasta ko. ohjelman päälle siirreltävään ikkunaan. Tämä mahdollistaa esimerkiksi laskimen avaamisen tekstikäsittelyohjelman ollessa päällä ilman turhaa pomppimista ohjelmasta toiseen. Toistaiseksi ohjelmavalikoima on vielä pieni (Tehtävienhallinta, Kalenteri, Maailmankello, Muistio, Laskin ja Musiikkisoitin), mutta Samsung tulee todennäköisesti lisäämään näitä Apps-ohjelmaportaalin kautta. Toivottavasti Samsung myös julkaisee kehittäjille pääsyn ”mini-apps”-osioon, sillä systeemi on todella hyvä.

TouchWiz mahdollistaa myös Samsungin puhelimista tutun kevyen kustomoinnin, esimerkiksi fontin voi vaihtaa kaikkialta vaikka Comic sansin tapaiseen, mikäli siltä tuntuu.

Positiivisena yllätyksenä ja täysin muista valmistajista poiketen, Samsung on tehnyt kuvankaappauksien ottamisesta aivan laittoman helppoa, sillä Honeycomb-toimintonäppäimien vieressä on nyt nappi kuvankaappauksia varten, yksi painallus ja kuvankaappaus tallentuu kansioon ”screencapture”. Vähemmän yllättäen allekirjoittaneet, kymmeniä laitteita ja ohjelmia vuodessa arvostelevat, hehkuttavat tätä ominaisuutta.

Myös SGS II:sta tutut kosketuseleet ja kiihtyvyysanturilla komennettava zoom selaimessa ovat kaikki myös uusissa Tabeissa. Testimme laitteet olivat vielä esijulkaisuversiolla TouchWiz 4.0:sta, mutta minkään sortin lagia ei ilmennyt ja molemmat Tabit tuntuivat suorastaan liukkailta liikkeiltään. Pitää myöntää, että allekirjoittanut oli hieman skeptinen TouchWiz 4.0 suhteen juurikin mahdollisten lagien osalta, sillä aikaisemmat kokemukset Samsungin käyttöliittymistä sekä muiden valmistajien Honeycomb-käyttöliittymistä ovat olleet jokseenkin epämiellyttäviä ja lagisia, jopa epävirallisia korjauksia vaativia. TouchWiz 4.0 todistaa, että hyvin tehty valmistajan käyttöliittymä parantaa laitteen käytettävyyttä huimasti eikä aiheuta ikäviä hidasteluja.

Kuten aiemmin mainitsimme, olivat molempien lainalaitteiden käyttöjärjestelmät vielä testiversioita ja täten osa ominaisuuksista saattaa jäädä pois lopullisista versiosta. Yksi pysyvistä on toivottavasti 8.9:stä löytynyt käyttäjän hallittava palomuuri, asia jota monet Android-harrastajat ovat toivoneet päivästä 1 lähtien.  Toivottavasti näemme tämän ominaisuuden tulevan laitteisiin ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka laitteissa olikin keskeneräinen ohjelmisto, oli akunkesto varsin kiitettävä; näyttö automaattikirkkaudella Tab 10.1 jaksoi yli 9 tuntia videon suoratoistoa netin yli SlingPlayer-ohjelmiston avulla ja tämän jälkeen akkua oli jäljellä vielä vajaa 10 %. Laitteen virransäästötyökalut eivät olleet käytössä videota katsottaessa, joten hatunnosto sillekin.

Uusien Tabien näyttö rankattiin hiljattain parhaaksi tablettinäytöksi DisplayMate:n testeissä, jopa iPad 2:n ohi. Katselukulmat, värintoisto ja kirkkaus olivat kaikki erinomaisia ja iloksemme huomasimme että DisplayMate:n noteeraama kuvatilan valinnan puute on korjattu TouchWiz 4.0:n myötä ja Tabit tarjoavat kolmea eri tilaa joiden välillä vaihdella. Kuvatilan valinta löytyy myös laitteen videosoittimesta nopeaan elokuvatilaan vaihtamiseen.  Lisäksi videosoittimesta löytyy erillinen ”päivänvalo”-tila joka vääntää videon värit ja kirkkauden kaakkoon, jotta videosta saa varmasti selvää auringonvalossakin.

Ohjelmistopuolella laitteet eivät pääse yllättämään; mukana on vakio Google-setti (Youtube, Galleria, Maps, Latitude, Gmail, Market, Kalenteri jne.) ja näiden lisäksi Samsung tarjoaa mukaan Herätyskellon, kaksi muistiosovellusta, Laskimen, Maailmankellon, Musiikkisoittimen, Tiedostohallinnan, Pulse RSS-lukuohjelman, Samsung Apps-ohjelmakanavan, Social Hub-pikaviestimen, Music Hub-musiikkikaupan ja E-kirjalukuohjelman. Positiivisena yllätyksenä mukana tulee täysi versio Polaris Officesta, joten laitteella onnistuu Word-, Excel- ja PowerPoint-dokumenttien lukeminen ja luominen ilman lisäkuluja.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=_ByHXFLRC3g

Samsung on vaihtanut Honeycombin hyvän vakiokameran omaan kameraohjelmistoonsa, joka sekin on saanut meiltä paljon kiitosta, mutta muutoksen tuoma hyöty on minimaalinen, sillä kumpikaan ohjelmisto ei ole huomattavasti toista parempi. Samsungin kameroita ja puhelimia käyttäneille Samsungin kameraohjelmisto on toki jo selkärangassa, joten opettelukäyrä on matala.

Googlen Movie studio-ohjelma puuttuu, joten videoeditointia ei pääse vielä ainakaan tekemään Tabilla, eikä Samsung ole laittanut mukaan SGS II:n videoeditoria, joka on sääli, sillä ko. ohjelma on kuitenkin niitä asioita joita arvostimme laitteessa.

Onneksi Samsung on kuitenkin tuonut Tabeihin SGS II:stä tutun kuvankäsittelyohjelman, jolla kuvien retusointi onnistuu suoraan laitteessa ennen esim. Facebookissa julkaisua. Ohjelma tulee aivan eri tavalla eloon isolla ruudulla ja käyttö on miellyttävää ja tarkkaa.

Galaxy Tab pesee joka ikisellä kilpailijallaan lattiaa mediatablettina, sillä siinä missä muilla Honeycomb-laitteilla on enemmän tai vähemmän arpapeliä toimiiko jokin videoformaatti, on enemmänkin ihme jos jokin video ei pyöri Tabilla. Tämä oli Samsungilla hallussa jo ensimmäisellä 7” Tabilla, mutta se on vedetty uusissa tietenkin hieman pidemmälle ja siinä missä 7” laitteessa loppui potku 720p-resoluution jälkeen, jaksavat isoveljet 1080p-resoluutioista videota ilman ongelmaa. Laitteet osaavat toistaa myös monikanavaäänet videoista, ja ainoa video, jota emme saaneet pyörimään, oli .mkv-muotoinen HD-pätkä jossa oli DTS-äänet. Laite kuitenkin osasi lukea videosta esikatselukuvan, joten epäilemme syyksi DTS-ääniä. Laite kertoi kuitenkin videon olevan DTS-äänillä, joten todennäköisesti kyseessä on jokin koodekkiongelma jonka Samsung korjannee enemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ongelma on korjattu viralliseen julkaisuversioon päästäessä.

Mm. videokäyttöä varten Samsung tuo markkinoille jämäkän clip-on-suojakotelon, joka muuttuu tarvittaessa pystyständiksi tai näppäimistötueksi. Kotelo on myös siitä näppärä, että se ei lisää juurikaan paksuutta muutoin ohueen laitteeseen, paksuutta tulee vain pari millimetriä lisää ja laitteen sirous säilyy.

Paljon kirjoittavalle tulee tarpeeseen Tabien näppäimistötelakka, joka tekee Tabista käytännössä pienikokoisen pöytäkoneen. Telakka sisältää myös 3,5 mm ääniulostulon ja PDMI-liittimen, johon on mahdollista kytkeä laturin lisäksi esim. aiemmin mainittu HDMI-adapteri tai USB-dongle. Näppäimistön tuntuma on loistava ja se tuo positiivisesti mieleen Samsungin kannettavat tietokoneet. Telakka pieksee Asuksen Transformerin näppäimistön tuntuman mennen tullen ja tällä näpyttelee mielellään pitkiäkin tekstejä.

Niille jotka eivät tarvitse näppäimistöä, löytyy Tabeille myös telakka, jossa on sama 3.5 mm ulostulo, kuin näppäimistötelakassa, sekä PDMI-liitäntä latausta ja lisälaitteita varten.

Tab 10.1 julkaistaan Suomessa viikolla 33 ja Tab 8.9 muutama viikko sen jälkeen, joten jos olet tablettia hankkimassa, niin kannattaa odottaa vielä pieni hetki. Kilpailu Premium-herruudesta on vasta käynnistymässä.

Ajamme nopeustestit, kun saamme käsiimme laitteen jossa on julkaisuversio TouchWiz 4.0:stä. Julkaisu on näillä näkymin 3. elokuuta, ainakin jenkkilässä.

Painonsa, ohuutensa, nopeutensa ja videotukensa ansiosta ovat uudet Tabit ehdottomasti parhaat Mediatabletit mitä rahalla saa. Laite kulkee vaivattomasti mukana, sillä nämä eivät paina paperimuistiota paljoa enempää. (toim. huom. punnitsimme kesä-heinäkuun Pelit-lehden ja Tab 8.9 painaa 10g yli kahden lehden verran.)

Tuotesivusto: http://www.samsung.com/global/microsite/galaxytab/10.1/index.html

 

Galaxy Tab 10.1 myyntipainoksen arvostelu>

 

Share Button