Saimme testiimme Dielin uutukaisen, 8-tuumaisen Blitzin ja päätimme selvittää mitä 200:lla eurolla voi nykyään saada Android-tabletti rintamalla.

Ennen kun joku lukijoistamme huomauttaa mitään, tunnustan, että olen pitkään toitottanut etten arvostele enää yhtään ”bränditöntä” kiinalaisvalmisteista tablettia, sillä niiden laatu on ollut hyvinkin kyseenalainen. Olemme kuitenkin saaneet ison kasan toiveita Dielin laitteiden arvosteluista ja olemme kuulleet suositteluita näistä laitteista, joten päätimme selvittää mitä nämä uudet laitteet ovat syöneet. Pahoittelen myös alkuun heti,  että tutut kuvakaappaukset puuttuvat, emme saaneet laitetta pitkästä taistelusta huolimatta puhumaan Android SDK:n kanssa.

Ulkoisesti laite näyttää halppistableteille ominaisesti hieman hedelmäfirman tuotteelta ja 8” 800×600-resoluution näytön alapuolelta löytyy Android-tabletille turha kotipainike. Oikeasta reunasta löytyvät virta- ja äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet, joista säätöpainikkeet toimivat myös lyhyellä painalluksella menu- ja takaisin-painikkeina. Alareunasta löytyy liitinpatteristo, joka saa miltei minkä vain kalliimman tabletin häpeämään; laitteesta löytyy miniHDMI, mikroUSB, 3,5” kuulokeliitäntä ja mikroSD-korttipaikka.

Tämän lisäksi laitteen mukana toimitetaan USB-OTG -kaapeli, jolla mikroUSB-liittimestä tulee kädenkäänteessä täysikokoinen USB-liitin.

Takapaneelista löytyy myös 2 Mpix kamera ja näytön yläpuolelta VGA-tasoinen web-kamera.

Laitteessa on käyttöjärjestelmänä Android 4.0 Ice Cream Sandwich ja postiivisena yllätyksenä tämä on täysin muokkaamaton, eli ns. vanilla -versio. Laitteen mukana tulee myös Android Market, joka päivittyy Google Playksi ensimmäisellä käynnistyskerralla, joten ohjelmien puutteesta ei tarvitse kärsiä.

Esiasennettuina ohjelmistoina tulevat Selain, Laskin, Kamera, Kello, Sähköposti, Facebook, Galleria, Gmail, Latitude, Maps, Movie Studio -videoeditori, Musiikkisoitin, Ääninauhuri, Twitter, Talk, Hi Aim-pikaviestin ja -videosoitin. Näiden lisäksi mukana ovat Suomessa toimimattomat Google Books ja Google Navigointi.

Laite sai allekirjoittaneen putoamaan miltei tuolilta, kun testeissä huomasimme, että laite tukee rautatason purkua 1080p-resoluution MKV-tiedostoille, eikä edes DTS-äänet aiheuttaneet nykimistä toistossa. Vielä ällistyttävämpää oli se, että kyseinen tuki löytyi suoraan vakiosoittimesta eikä erillistä sovellusta tarvittu. Laite pystyy toistamaan myös HDMI-ulostulon kautta täyttä 1080p-resoluutiota.

Sisäistä tallennustilaa laitteesta löytyy 2,1 gigatavua, joka riittänee sovelluksille, mutta videoita varten kannattaa hankkia SD-kortti.

Laitteen prosessorina toimii yksiytiminen Rockchip 2918 -järjestelmäpiiri ja vaikka tämä nykystandardeilla on jo vanhanoloinen, sillä se käyttää Cortex-A8-ydintä, ei käyttöjärjestelmä jumittele muuten kuin niinä hetkinä, kun tiedostoja kirjoitetaan tai luetaan reippaan puoleisesti. Tämä ilmenee lähinnä uusia ohjelmia asennettaessa tai tabletin käynnistämisen jälkeen kun tabletti lataa vielä ohjelmia muistiinsa. Kun käynnistyksen jälkeen jaksaa odotella hetken, on laite tämän jälkeen miellyttävä käyttää. Laitteen hankkivan kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että varsinkin Honeycombille kehitetyt tablet-sovellukset ovat tuplaytimisille laitteille suunniteltuja, joten kaikki sovellukset eivät välttämättä toimi halutusti. Myös Android-laitteille epästandardi kuvasuhde, joka tulee 800×600-resoluution mukana, saattaa aiheuttaa joidenkin ohjelmien kohdalla outoa käytöstä. Näistä esimerkkinä mukana tulevan kamerasovelluksen asetusvalikot, joissa osa teksteistä menivät ruudun ulkopuolelle vaakatasossa. Pystyssä nämä kuitenkin näkyivät normaalisti.

Näytön resoluution ja prosessorin nopeuden lisäksi kolmas kompromissi tulee 3D-tehossa ja laite ottaakin vaatimattomat 1518 pistettä Quadrant-testissä ja Vellamosta irtosi 837 pistettä.  Valitettavasti vakiopatteristoomme kuuluva Rightwaren Taiji ei käynnistynyt ollenkaan.

4000 mAh:n akun kestoajaksi luvataan aktiivikäytössä 6 h ja saimme testaamalla Slingplayer-verkossa videonsuoratoistoa kestoajaksi 6,5 h joten arvio on kohdillaan.

Laite maksaa E-ville.comin kaupassa 164,90 € ja tähän päälle, mikäli laite päätyy tulliin, tulevat vielä tullimaksu ja arvonlisävero, joten hintaa tulee pyöreästi 200 €. Tähän hintaan hintalaatu-suhde on todella kohdillaan. Emme kuitenkaan voi varauksetta suositella laitetta ensimmäiseksi Android-tabletiksi, sillä resoluution aiheuttamat pienet ongelmat saattavat asiaan perehtymättömälle aiheuttaa turhaa pahaa mieltä. Muutoin laite yllätti meidät todella positiivisesti.