Viime vuonna Samsung julkaisi puhelimien maailmassa kolossaalisiin mittoihin paisuneen Galaxy Noten. Puhelinta kehuttiin ja haukuttiin kilpaa, kokoa ihmeteltiin ja taivasteltiin. Malli kuitenkin myi hyvin, jopa paremmin, kuin eräiden valmistajien koko mallisto. Galaxy Note löysi paikkansa perinteisten älypuhelimien ja tablettien välistä. Nyt Samsung on tuonut markkinoille toisen sukupolven suuruudestaan, entistä suuremmalla näytöllä. Uutuuden ruutu on 5,5-tuumaisena suurempi kuin monien “suurten” navigaattoreiden näytöt.

Tämän toisen sukupolven Noten testaaminen osui allekirjoittaneelle, jolla ei ole parin tunnin hipelöintiä enempää kokemusta ensimmäisen polven Notesta ja toisaalta Samsungin tuotteista käytössäni on ollut aktiivisesti ainoastaan Galaxy Tab 10,1” läpyskä. Testiin lähdettiin siis ilman suurempia valmistajan tuotteiden aiempaan kokemukseen liittyviä odotuksia laitteesta.

Laatikosta otettaessa ensimmäinen ajatus on, että onpas se järkäle; seuraavaksi mieleen nousee hämästys siitä, miten hyvin Galaxy Note 2 kuitenkin istuu käteen koostaan huolimatta. Arkikäytössä ennen testiä ollut HTC Sensation XL tuntuu välittömästi pieneltä. Muotoilu on linjassa Samsungin muiden uutuuksien, erityisesti Galaxy S3:n, kanssa. Hieman laatikkomaisempi Note 2 kuitenkin on, mutta samalla myös sukunäköinen edeltäjänsä kanssa. Testiin saamamme valkoinen version on luonnossa ehdottomasti tyylikäs, eikä se testin aikana tuhriintunut tunkkaisen näköiseksi. Ulkonäön lisäksi muotoilu on onnistunut myös käytettävyyden kannalta; Puhelinta on kohtuullisen miellyttävä pitää melkein missä asennossa tahansa, varsinkin kynän käyttöä ajatellen pienempi puhelin olisi hankala.

Samsung toimitti testiyksilömme valmiiksi Android 4.1 Jelly Beanilla varustettuna ja testin aikana laitteelle tuli kaksi päivitystä. Käyttöliittymä on lähestulkoon identtinen Galaxy S3:n kanssa, eli siitä voi lukea tarkemmin mainitun laitteen testistä. Myös Note 2:n mukana käyttäjä saa Dropboxiin 50 Gt tilaa kahdeksi vuodeksi. Myös älykkäät toiminnot, kuten näytön hereillä pitäminen kasvojen ollessa laitteen edessä, ovat tuettuja Note 2 -versiossa. Lisäksi suorasoitot ja muut toimivat. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka tuntuvat pieniltä, mutta joihin kasvaa kiinni nopeasti ja ihmettelee myöhemmin miksi iPhone ei vastaa puheluun, kun sen nostaa korvalle tai joku toinen puhelin soita, kun tekstiviestin lukemisesta nostaa luurin suoraan korvalle.

Suorituskyvyltään Note 2 on erinomainen; minkäänlaista nykimistä tai arvuuttelua ei ole havaittavissa. Puhelin suorittaa kaiken sille annetun eleettömän sutjakkaasti. Videoidenkin katselu Netflixin kautta onnistuu ongelmitta ja mahdollinen takeltelu tuntui johtuvan enemmän verkkoyhteydestä kuin puhelimesta. Suoranaista suorituskykytestiä puhelimella ei tehty, koska en itse kokenut sitä tarpeelliseksi. Normaalissa käytössä ja tehokäytössä puhelin on varsin riittävä ja selvästi markkinoiden kirkkainta kärkeä tällä hetkellä.

Näyttö on tarkkuudeltaan ja kirkkaudeltaan hyvä, jopa erinomainen. Toisaalta, huippumallilta ei vähempääkään odottaisi. Kirkkaassa päivänvalossa kiiltävä näytön pinta ajoittain heijastelee ikävästi, mutta ongelmaksi asti se äityy vasta kun katsoo videota tai kuvaa, joka on kuvattu hämärässä tai pimeässä. Normaalissa käytössä näyttö on miellyttävä käyttää myös auringonpaisteessa. Näytön tarkkuus on pienempi kuin edeltäjässään, mutta vain vähän. Päätös on helppo ymmärtää ja hyväksyä, koska ensimmäisen Noten näytön tarkkuus oli 1280×800 ja uudessa se on tasan 720p. Pikselitiheydessä edeltäjä voittaa arvoilla 285 vastaan 267. Uusi näyttö on kuitenkin selvästi suunniteltu HD-videot mielessä. Galaxy Note 2 onkin varsin miellyttävä videoiden katsomiseen, esimerkiksi hyvällä yhteydellä Netflixin kautta katsotut elokuvat ja sarjat ovat tekstityksineen katsottavissa ongelmitta ja ilman silmien siristelyä.

Näytön koon takia yhdellä kädellä QWERTY-näppäimistön käyttö saattaa tuottaa hankaluuksia jopa hieman suuremmilla käsillä varustetulle älypuhelijalle. Samsung on ottanut tämän huomioon ja näppäimistön voi ottaa käyttöön ns. yhden käden mallina. Tällöin näppäimistö kapenee hieman ja sijoittuu käyttäjän valitsemaan reunaan näytöllä, täten soveltuen molempikätisille käyttäjille. Pikaisesti turhakkeena ajateltu ominaisuus on kuitenkin hyvin kätevä, varsinkin kun näppäimistön voi helposti ja nopeasti siirtää toiselle reunalle jopa kesken kirjoittamisen. Toisaalta miksi aina tyytyisi kirjoittamaan näppäimistöllä kun Samsung on antanut laitteen mukana kynän?

Galaxy Note 2 mukana Samsung antaa puhelimen käyttöä helpottavan ja monipuolistavan uuden S-Pen kynänsä. Kynä tunnistaa paineen 1024 eri tasolla, edellisen ollessa skarppina vain 256 tasolla. Tämä tuntuu paperilla lähinnä markkinamiesten metkuilulta, mutta käytössä S-Pen tuntuu luontevalta ja siten helpommalta omaksua. Kynällä pikaisten luonnosten tekeminen oli helppoa ja suurempi ongelma on ottaa ominaisuus oikeasti käyttöön, kun se että siinä olisi jotain käytön kannalta hankalaa. Kun kynän ottaa kolosestaan esiin, heittää puhelin automaattisesti ruudulle oman kotinäytön välilehden, jolla on kynää tukevia eri sovelluksia. Samasta näytöstä voi myös nopeasti valita valmiista muistiinpanojen pohjista sopivimman ja alkaa riipustamaan. Uusi kynä tuntui innostavan erityisesti graafisesti lahjakkaampia yksilöitä riipustelemaan luuriin lähes loputtoman määrän luonnoksia, sillä sopivalla ohjelmalla jälkikin on varsin mainiota.

Kynää voi myös käyttää näppäimistön korvikkeena: onneksi Samsungin hieroglyfit eivät ole ihan niin kryptisiä ja/tai hankalia kuin muistan aikoinaan Palmin tekstintunnistuksen olleen. Lisäksi kynää voi käyttää leikkaamaan tai lassoamaan, kumpaa termiä kukin haluaa käyttää, osia näytön sisällöstä ja tallentamaan sen tiedostoksi tai leikepöydän kautta johonkin toiseen sovellukseen ja dokumenttiin. Kynällä voi lisäksi ottaa ihan koko näytöstäkin kuvankaappauksen ja tallentaa sen tiedostoksi tai liittää muualle yhtä lailla.

Kynän yhtenä mielenkiintoisena ominaisuutena pitää mainita vielä Airview; kyseisen ominaisuuden ansiosta puhelin tunnistaa näytöllä kynän, vaikka sitä pidettäisiin parin sentin korkeudella näytöstä, näytöllä näkyy kätevästi kursori jolla voi tähtäillä. Ominaisuus on kätevä esikatseluissa, musiikin ja videoiden kelaamisessa etten tai taakse, miksei myös monissa muissakin yhteyksissä.

Samsung on viisaana tehnyt kolme “opetusvideota”, joilta selviää enemmänkin kynän käytön hienouksia:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=0w0TH2Suvhk

httpvh://www.youtube.com/watch?v=77M5GhUdzyQ

httpvh://www.youtube.com/watch?v=q4QAiDu354E

Käytin aikoinaan niin Palmin kuin Compaqin PDA-härveleitä, mutta niistä ajoista ja kynällä tökkimisistä on aikaa jo reilusti. Kesti aikansa ennen kuin kynän käyttö alkoi olla edes etäisesti luontevaa, mutta uskon että paria viikkoa pidemmällä ajalla kynän käyttö mitä todennäköisimmin muotoutuisi osaksi jokapäiväistä käyttöä.

Laitteen kameran kuvanlaatu on samaa tasoa kuin muillakin valmistajilla tässä hintaluokassa. Galaxy Note 2 on kuitenkin niin paljon suurempi, että siitä saa tukevamman otteen ja ainakin itsellä tuntui onnistuvan nopeatkin otokset paremmin, kuten myös hämärässä pidemmällä valotuksella otetut kuvat. Kamera on varustettu tutuilla ja turvallisilla kuvausohjelmilla kuten panoraamat, makrot sun muut urheilut ja hämäräkuvaus. Erinomaisena kuitenkin pidän ominaisuutta, joka mahdollistaa laukaisinta painettaessa jopa 20 kuvan sarjan ottamisen. Suljin äänet päällä räiske sai hetkellisesti pysäytettyä kiinnostuneen kaksi vuotiaankin katsomaan sitä kameraakin päin. Eli useimmiten edes se yksi kahdestakymmenestä oli jokseenkin onnistunut.

Kameralla pystyy myös kuvaamaan 1080p-tarkkuudella videokuvaa. Kuvanlaatu on hyvä ja hakkaa kaikki tähän asti kokeilemani laitteet, mukaan lukien Cupertinon tuotokset.

Samsung tarjoa Note 2:n mukana myös harvinaista herkkua, joka lisää suuren näytön käyttökelposuutta: puhelimen näytölle on mahdollista saada kaksi sovellusta rinnakkain tai päällekkäin näkyviin. Riippuen tietenkin miten päin puhelinta pitää kädessään. Molemmat sovellukset ovat koko ajan aktiivisia, eli kunhan täpäyttää oikealla puolella ruutua, saa touhuttua haluamallaan sovelluksella. Tekstin kopiointi ja liittäminen vaikkapa sähköpostista selaimeen onnistuu loistavasti. Ominaisuuden saa kytkettyä päälle ja pois yksinkertaisesti painamalla muutaman sekunnin takaisin-näppäintä. Tämä on hyvä, koska ominaisuuden ollessa käytössä ruudun vasempaan reunaan ilmestyy pieni täppä tai väkänen josta saa liu’utettua esiin jaetun näytän sovellusten valikon. Aivan kaikki sovellukset eivät tuntuneet toimivan jaettuina, mutta omalla kohdalla kaikki joiden kanssa se oli tarpeen ja hyödyllistä, toimivat. Lähinnä siis selaimet, tekstiviestit, sähköpostit, jne.

Mukavana lisänä Note 2:ssa on NFC-tuki, jolle valitettavasti vielä ei ole paljoa käyttöä. Silti se osoitti tehonsa esimerkiksi NFC-ominaisuudella ryyditetyn käyntikortin kanssa. Kerralla sai ladattua enemmän yhteystietoja kuin korttiin mahtui, nopeammin ja varmemmin kuin vaikkapa kortin kameralla lukien ja tallentaen. Myös HSL Helsingissä toteuttaa paraikaa raitiovaunuissaan kännykkälippu-pilottia ns. Pysäkkiseinä-projektissaan NFC-tekniikkaa hyödyntäen. Pysäkkiseinä-tageja on katollisilla ratikkapysäkeillä ja niistä saa luuria vilauttamalla tilattua kertalipun.

Galaxy Note 2 oli kokemuksena herättelevä; nykyisin tuntuu ettei älypuhelimiin keksitä enää mitään mullistavaa tai koukuttavaa, eikä itse asiassa Samsungin Note 2:n tarjoamat ominaisuudet aluksi sellaisilta tuntuneetkaan. Älykkäät toiminnot ja kynä yhdessä toivat kuitenkin kuin varkain uutta sisältöä puhelimen käyttöön. Ominaisuudet eivät tunnu päälle liimatuilta, vaan ne on helppo oppia, omaksua ja liittää osaksi normaaleita rutiineita. Kyseessä on pitkästä aikaa sellainen puhelin, jota ei millään tekisi mieli palauttaa testin jälkeen, vaan mieluummin lähettäisi vaikkapa nipun muita luureja sen sijasta takaisin. Note 2 sai aikaan samanlaisen omistamisen halun, kuin esimerkiksi aiemmin testaamani Motorola RAZR tai vaikkapa HTC Evo 3D. Samsung on kuitenkin vienyt selvästi pidemmälle ja hienostuneempina älykkäät toiminnot ja tuonut uutta teknologiaa paremmin sulautettuna, eikä vain sen takia, että se on mahdollista.