Saimme käsiimme Asuksen uudet toivot keskiluokan tableteiksi ja päätimme hieman kirjoitella ajatuksiamme näistä. Sillä molemmat laitteet pyrkivät olemaan Asuksella huokeita vaihtoehtoja ja ovat käytännössä pitkälti samankaltaisia käyttöjärjestelmän ja esiasennettujen sovellusten osalta päätimme tehdä näistä yhden artikkelin.

Rauta

MeMO Pad HD 7

2013-10-29 18.13.45 2013-10-29 18.14.24

Laite on piirun verran alle 200 euron hintainen ja se valitettavasti näkyy laitteen rungon materiaalivalinnoissa.  Kiiltävän muovin käyttö tekee laitteesta liukkaan ja halvan tuntuisen.  On toki ymmärrettävää että Asus on hakenut materiaalikompromisseilla tasapainoa raudan ja hinnan välille.  Olisin silti toivonut että Asus olisi käyttänyt liukkaampaakin liukkaamman muovin sijasta samanlaista kumipinnoitetta kuin Nexus-sarjan tuotteissaan. Muutoin muotoilu onkin vahvasti Nexus-serkusta lähtöisin. Nexukseen erona on kuitenkin SD-korttipaikka. Laitteesta löytyy tietenkin myös kuulokeliitäntä. Näyttö on varustettu 1280×720 resoluutiolla joka tämän hintaisessa laitteessa on positiivinen yllätys. Laitteesta löytyy myös kaksi kameraa 5 ja 1.2 megapikselin tarkkuuksilla. Laitteen suorittimena toimii 1,2 GHz MediaTek neliydinsuoritin, mutta palaamme tähän tuonnempana. Suorittimen rinnalle laitteeseen on laitettu gigatavun verran keskusmuistia.

MeMO Pad HD 10

2013-10-29 18.12.41 2013-10-29 18.11.26

MeMO Pad HD 10 jatkaa 10” Transformereiden viitoittamalla tiellä ja ulkoisesti se näyttääkin pitkälti Transfomer-serkuiltaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Transformer-tyyliseen telakointiin vaadittavat liitin ja lukituskoukkujen paikat puuttuvat laitteesta kokonaan. Laitteen taustalevystä löytyy myös Transformereista tuttu kumipinnoite, joten laitteesta saa mukavasti otetta ja laite tuntuu huomattavasti laadukkaammalta kuin pikkuveljensä. Näyttönä toimii FullHD 1920×1200 resoluution 10” näyttö, joka tämän hintaluokan laitteessa on erittäin positiivinen yllätys.  Kuten pikkuveljestäkin, laitteesta löytyy SD-korttipaikka muistinlaajennusta varten. Koska laitteesta uupuu Asuksen oma telakkaliitin, niin lataaminen tapahtuu mikroUSB:n kautta. Tämä on pieni asia, mutta olimme tästä erittäin tyytyväisiä. Halvahkosta hinnasta huolimatta on laitteeseen päätynyt yllätykseksemme MikroHDMI-liitin kuvan siirtämiseen isolle ruudulle, tämän lisäksi laitteeseen on leivottu mukaan myös Miracast –tuki langatonta kuvan siirtoa varten. Lisäksi laitteesta löytyy standardi kuulokeliitäntä. Laitteesta löytyy myös kaksi kameraa 5 ja 1.2 megapikselin tarkkuuksilla. Suorittimena toimii Intelin Atom pohjainen 1.6Ghz tupla-ydin prosessori ja muistia laitteessa on 2 gigatavua

Sovellukset

Screenshot_2013-10-29-18-45-59 Screenshot_2013-10-29-18-46-28

Laitteista löytyy Asuksen kevyesti muokattu käyttöliittymä, joka on tuttu jo FonePad ja muista Asus-arvosteluistamme, joten emme lähde tämän yksityiskohtia kovin vahvasti käymään läpi. Kiinnostuneet voivat lukea FonePad-arvostelusta tämän ominaisuuksista tämän linkin takaa. HD 7:ta puuttuu myös FonePadista ja FHD10 laitteesta löytyvät pikatulkkitoiminto.

Screenshot_2013-10-29-18-56-51

Molemmat laitteet ajavat Androidin 4.2.2 versiota, joten tämän ansiosta uutuutena vanhojen ominaisuuksien rinnalle on tuotu käyttäjäprofiilit ja lukitusruudun vimpaimet. Näistä varsinkin profiilit ovat mukava lisä perheellisille, näin vanhempien kirjanmerkit ja sovellukset eivät mystisesti katoa kun laitetta lainaa Angry Birds-sessiota varten lapselle.

Screenshot_2013-10-29-18-57-49

Profiilien lisäksi molemmista laitteista löytyy erillinen lapsilukkosovellus, jolla lapsen tabletin käyttöä voi tarvittaessa rajoittaa entisestään.

Aikaisemmin mainitsemani pikatulkin lisäksi eroavaisuutena molempien laitteiden välillä on Asuksen MyLibrary sovelluksen vaihtuminen HD7 ”Lite”-lisänimellä varustetuun kevytversioon. En valitettavasti löytänyt syytä ”lite”-lisänimikkeeseen paitsi pienemmälle ruudulle sovittaminen. Sillä sovellukset olivat muutoin lähinnä identtiset. FHD10 sisältää tietenkin myös pikatulkin sanakirjasovelluksen joka kävimme läpi jo FonePad-arvostelussa.

Screenshot_2013-10-29-18-59-07

Muutoin sovellukset olivat laitteissa samat ja Asus on tukkinut molemmat laitteet sovelluksilla. Mukana tulevat Amazon Kindle, Asuksen App Locker sovelluksien salasanasuojaamiseen, Asus Artist piirtosovellus, Asus Splendit ruudunkalibrointia varten, Asus Story kuvakirjasovellus, Asus Studio galleria, Asus To Do-muistilappusovellus, AudioWizard  ääniprofiilisovellus,  BuddyBuzz SoMe-seurantasovellus, Chrome-selain, Elokuvastudio video-editori, Gmail. Googlen Haku, Google+, Hangouts, Kontaktikortisto, Kalenteri, Kello, Laskin, Maps, Asus Webstorage, Webstoragen suoratoistosovellus My Bit Cast, Googlen Navigointi, Play-kauppa, Play-musiikki, Press Reader E-uutislehtisovellus, puhehaku, Sanakirja,Selain, Muistio, SuperNote Lite, Sähkäposti, Teidostonhallinta, Virransäästäjä, Youtube ja Zinio E-aikakauslehtisovellus.

Screenshot_2013-10-29-19-00-05

Asus saa molempien laitteiden kohdalla eritystä kiitosta varmuuskopiontisovelluksesta, joka mahdollistaa sekä sovellusten että näiden tietojen varmuuskopioinnin.

Esiasennettujen sovellusten kannalta ei käyttäjällä ole hätää kummankaan laitteen kanssa, laatikosta otettaessa löytyvät kaikki tarpeelliset perustoiminnot jo Asuksen itsensä tarjoamana. Kuitenkin tuntuu  siltä, että Asus olisi voinut tarjota osasta sovelluksista pelkät latauslinkit Samsungin tapaan. Nyt varsinkin HD7 kärsii ohjelmistotsunamin aiheuttamasta tilanpuutteesta ja 16 Gt versiossa on vapaana vajaa 12 gigatavua.

Screenshot_2013-10-29-19-01-05

Asus on pakannut mukaan myös erinomaisen kamerasovelluksen, joka osaa yleisimmät temput tehostekuvausta myöten. Molemmat laitteet kykenevät FullHD-videokuvaukseen joka on postiivinen yllätys varsinkin HD7:n kohdalla.

Suorituskyky

Molemmat laitteet tekevät normaaleja askareita hintaansa ja resoluutioonsa nähden varsin mukavasti. Kumpikaan laitteista ei laahannut työpöydällä ruutuja vierittäessä, kuten usein halvat laitteet tuntuvat tekevän, joten Asus on hoitanut optimoinnin mallikkaasti. Myös ohjelmistojen välillä hyppiminen oli sujuvaa. Molemmat laitteet tosin satunnaisesti jäivät miettimään moniajovalikon avaamista pidemmäksi aikaa kuin olisi toivonut, se ei kuitenkaan normaalia käyttöä haitannut. HD 7 kuitenkin hidastui hieman kun sovelluksia oli paljon auki, mutta tämä on todennäköisesti seurausta keskusmuistin vähyydestä, eikä niinkään prosessoritehon loppumisesta. Ironisesti myös sovellusten sulkeminen aiheutti tökkimistä HD7:lla moniajovalikossa, FHD10 kuitenkin suoriutui kiitettävästi. Alla kuitenkin nopeustestit, joissa jouduimme hintahaitarin takia vääjämättä vertaamaan laitteita Nexus 7:aan.

HD 7 FHD 10 Nexus 7 (2013)
Quadrant: 3901 pistettä
Vellamo Metal: 454 pistettä
Vellamo HTML5: 1511 pistettä
Basemark Taji: 14,41 FPS
Basemark GUI Onscreen: 51,54528 FPS
Basemark GUI Offscreen: 71,758446 FPS
AnTuTu 4 (x): 9633 pistettä
3DMark Ice Storm: 1239 pistettä
3DMark Ice Storm Extreme: 814 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 1802  pistettä
Quadrant: 5287 pistettä
Vellamo Metal: 615 pistettä
Vellamo HTML5: 1805 pistettä
Basemark Taji: 19,59 FPS
Basemark GUI Onscreen: 56,08999 FPS
Basemark GUI Offscreen: 140,72723 FPS
AnTuTu 4 (x): 17564 pistettä
3DMark Ice Storm: 5810
3DMark Ice Storm Extreme: 3399
3DMark Ice Storm Unlimited: 5656 pistettä
Quadrant:  5363 pistettä
Vellamo Metal:  726 pistettä
Vellamo HTML5: 1594 pistettä
Basemark Taji:  43,97 FPS
Basemark GUI Onscreen:  60,845062 FPS
Basemark GUI Offscreen:  220,63135 FPS
AnTuTu 4 (x): 20163 pistettä
3DMark Ice Storm: Maxed Out!
3DMark Ice Storm Extreme:  7119  pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 10642 pistettä

 

Pelitehoissa ja raa-assa voimassa kuitenkin laitteet köhivät. Tämä ei tullut yllätyksenä varsinkaan HD7 kohdalla, sillä tämän MTK 8125 -prosessori nimittäin käyttää jo muutaman vuoden vanhaa ARM-7 pohjaista arkkitehtuuria ja sen rinnalla oleva PowerVR SGX 544 grafiikkasuoritin ei myöskään nykymittapuulla ole kovin nopea. FHD10 pärjää kaksikosta huomattavasti paremmin ja se on hyvä vaihtoehto  jos hakusessa on 10” laite. Onneksi FHD10:ä eivät vaivanneet FonePadin –arvostelun yhteydessä havaitut ongelmat Intel-suorittimen kanssa, sillä Intel on sittemmin päivittänyt sovelluskehitystyökaluja. Nyt puuttuneet sovellukset ja pelit löytyivät listalta ja testisovellukset pystyttiin ajamaan ongelmitta lävitse. Paljon tabletilla pelaavan kannattaa kuitenkin kääntää katseensa hintaluokassa molempien välimaastoon sijoittuvaan Nexus 7:aan, sillä se tarjoaa paremman resoluution ja suorituskyvyn.

Molemmat laitteet ovat hyviä vaihtoehtoja surffilaudaksi ja Asus on tehnyt hyvän työn käyttöjärjestelmän optimoimisessa omalle raudalle. Pelitehoa hakevien kannattaa kääntyä Nexus 7:n puoleen.