Sony julkisti tänään aamupäivällä uuden puhelimen mallistonsa huipulle. Kyseessä on Japanin markkinoilla Xperia Z4 nimellä myytävä kapula, joka sai nimekseen muilla markkinoilla Xperia Z3+. Kyseessä on kaikin tavoin paranneltu versio nykyisestä Xperia Z3:sta, joskaan muutokset eivät ole niin merkittäviä, että numeroinnin suhteen Sony olisi nähnyt tarpeelliseksi seuraavaan kokonaiseen numeroon hyppäämisen. Hyvä näin, koska laitteessa ei ainakaan ulkoisesti ja paperilla ole tapahtunut aivan niin radikaalia muutosta, kuin yleensä versioiden välille on totuttu odottamaan.

Sony Xperia Z3+ ei ole sentään täysin marginaalinen päivitys. Sony on parantanut puhelimen molempia kameroita ja lehdistötilaisuudessa pikaisesti kokeiltuna kakkoskameran kuvanlaatu on parantunut Xperia Z3:een verrattuna. Vaikka kokeilemamme laitteet olivat vielä prototyyppejä, eivät aivan lopullisia tuotantolaitteita, ei ole todennäköistä, että kuvanlaatu ainakaan huononisi. Myös pääkameran kohdalla on tehty parannuksia, eikä vain kamerasovelluksen, mutta myös fyysisten ominaisuuksien puolella. 25 mm laajakuvalinssit löytyvät niin edessä kuin takana asustavista kameroista, eli kuvien pitäisi olla aika laajakulmaisia. Sony lupaa kameralle ISO 12800 herkkyyttä. Uutena ohjelmana kameran valikoihin on tullut ”Gourmet mode”, jolla pitäisi saada entistä parempia kuvia lautasellisistaan.

PSX_20150526_113925

Ulkoisesti puhelin ei eroa juurikaan edeltäjästään, joskin huomio kiinnittyy kyllä usb-liitäntään, joka ei enää sijaitse luukun alla. Tästä huolimatta Sony lupaa, että puhelin on edelleen yhtälailla vedenkestävä kuin edeltäjänsäkin.

Laitetta ei vielä ollut mahdollista juurikaan kokeilla, lähinnä käpistely ja katselu tuli kyseeseen, mutta saamme testilaitteen käsiimme vielä ennen lomakauden alkua. Laitteesta kerromme huomattavasti enemmän, kunhan sen kanssa on ollut mahdollisuus touhuta enemmän.

PSX_20150526_114017

Laitteen ennakkotilaajille annetaan vielä kaupanpäälle Sonyn Action Camera, jota luonnollisesti ei jaella enää sitten, kun myynti on rullaamassa normaaliin malliin.

 

Alla vielä Sonyn tiedotteesta numeroita ja nippelitietoa uutuudesta:

Värit: Musta, valkoinen, kupari, Aqua Green

Mitat: 146,3 x 71,9 x 6,9 mm

Paino: 144 g

Käyttöjärjestelmä: Google™ Android™ 5.0 (Lollipop)

Prosessori: 64-bit Qualcomm® Snapdragon™ 810 octa-core-prosessori

Grafiikka: Adreno 430

Näyttö: X-Reality™ for mobilella varustettu TRILUMINOS™-näyttö ja Live Colour LED, Full-HD 1080p (1920×1080)

PPI: 428

Ääni: Toiminnot: DNC, HRA, DSEE-HX, LDAC

Stereokaiuttimet

Automaattinen kuulokekompensointi

Kamera: 5,1MP laajakulmainen Exmor R –etukamera ja 20,7MP Exmor RS -pääkamera

Rakenne: IP65/68 pöly- ja vesitiivis

Sisäinen muisti: 32GB

RAM-muisti: 3GB

Laajennettava muisti: mikroSD (128GB:hen asti)

Verkostot: LTE, Wi-Fi

Akku: 2900mAh, normaali käyttö jopa 2 päivää

Myynti alkaa Kesäkuussa 2015

Suositushinta: 749 €