X

Tuoretta Androidia: 2.2 “Froyo” julkaistu virallisesti

Google Androidin yksi pääkehittäjistä, Andy Rubin, nousi lavalle Motorolan uuden älypuhelimen julkistustilaisuudessa ja ilmoitti samalla, että Android 2.2 koodinimeltään Froyo,  julkistetaan nyt virallisesti. Googlelta on vuotanut beta-versiota joista ROM-kokit ovat jo tehneet omia pakettejaan, mutta virallista versiota on odotettu sen julkistamisesta asti, joka tapahtui toukokuun alkupuolella.

Uuden version huomattavan nopeusedun lisäksi pieniä parannuksia on tehty monella osa-alueella. Katso uudet ominaisuudet katkon jälkeen:

  • Android Market sallii nyt usean ohjelman samanaikaisen päivittämisen simppelillä “päivitä kaikki”-toiminnolla.
  • 3G:n jakaminen WLAN-yhteyden läpi tulee nyt vakiona.
  • Ohjelmistojen asennusmahdollisuus SD-kortille
  • Paranneltu Exchange-tuki
  • Sisäänrakennettu varmuuskopiointityökalu
  • Google-hakupalkin toimintoja saa nyt rajattua tarkemmin ja laajennettua mm. kontakteihin ja ohjelmiin.
  • Turvallisuusominaisuuksiin on lisätty kuviosuojauksen lisäsi PIN-koodi ja salasanasuojaus.
  • Eikä vähäisimpänä, Flash 10.1 -tuki

Mitä Androidin seuraavaan versioon, Gingerbread:iin keksitään, se jää nähtäväksi. Pysykää kanavalla!

Lähde: http://gizmodo.com/5570938/android-22-froyo-available-today

Aiheeseen liittyvät artikkelit