X

Google I/O 2013 tiivistettynä

Tämän vuoden Google I/O:ssa ei esitelty sinänsä uutta rautaa, mutta ohjelmisto- ja palvelupuolella julkaistiinkin enemmän uutta.  Ainoa laitteistoon liittyvä uutuus on Samsung Galaxy S4 Google Edition, joka julkaistaan Googlen kautta nativilla Android 4.2.2 Jelly Bean -käyttöjärjestelmällä.

Android-puolella muutoksia on muutenkin varsin vähän; Google Play saa tableteille erikoistuneen osionsa, oman osion koulutukseen tarkoitetuille sovelluksille ja kirjoille, sekä pienen kasvojenkohotuksen. Sovelluksista Google Maps on saanut tukun UI-parannuksia ja parannellun tabletti-käyttöliittymän. Google Now sai kuusi uutta korttia, kuten sijaintipohjaiset muistutukset ja julkisen liikenteen aikataulutiedot.

Pelaajien iloksi julkaistiin Play Game Services, joka vastaa muitakin markkinoiden tarjoamia vaihtoehtoja. Palvelusta löytyy pelien pilvitallennukset, saavutukset, pistelistat ja moninpelien pelitiimien organisoinnin (matchmaking). Palvelu toimii useammalla alustalla, ml. iOS, Android ja web-sovellukset. Kyseessä on oma kehityskirjastonsa, joka ei Android-puolella suinkaan ole rajoitettu vain tuoreimpiin, vaan on käytettävissä aina versiosta 2.2 (Froyo) asti. SDK on tarjolla iOS:lle. Tämä tarkoittaa myös Google+ Game Servicen alasajoa kesäkuussa.

Android-kehittäjien iloksi julkaistaan uusi Android-kehitysympäristö Android Studio, joka pohjautuu mainioon IntelliJ:n IDEA -sovelluskehittimeen. Luvassa on layout-editorit, modernit build-, refaktorointi- ja analyysityökalut.

Merkittävin uusi palvelu on Spotifyn kaltainen Google Music All Access -musiikin suoratoistopalvelu Yhdysvaltojen markkinoille. Sillä voi 9,99 dollarin kuukausimaksua vastaan kuunnella musiikkia rajattomasti oman musiikkikirjaston lisäksi.

Muista Googlen palveluista Hangout uudistui enemmänkin; Aikaisempi sekava sotku Google Talkia, G+ Messengeriä ja Hangoutia yhdistetään saman Hangouts-tuotteen alle ja sille julkaistaan uudet mobiilisovellukset iOS- ja Android-alustoille, sekä lisäosa Chromelle. Odotettavissa on myös SMS-tuen saamisesta Hangoutsiin. Google+ sai uuden Pinterest-tyylisen useampisarakkeisen käyttöliittymän ja kuvagallerian sekä mahdollisuuden muokata kuvia älykkään automaation avulla. Galleria luo myös useammasta peräkkäisestä otoksesta “lahjaksi” gif-animaatioita.

Maksupuolella Google Wallet mahdollistaa pian maksujen liittämisen Gmail-sähköpostiin pientä preemiota vastaan ja Google Checkout sai yhden painalluksen ostokset.

Nippelitietona kerrottiin, että I/O:n mennessä Android-laitteita oli aktivoitu 900 miljoonaa kappaletta ja sovelluksia oli asennettu 48 miljardia kappaletta Play-kaupasta.

Lähteet:  Google, Google I/OThe VergePolygon

Google Play Services: https://developers.google.com/games/services/

Google Mapsin uudet ominaisuudet: http://google-latlong.blogspot.fi/2013/05/meet-new-google-maps-map-for-every.html

Googlen esittely uudesta Hangoutsista: http://www.google.com/+/learnmore/hangouts/

 

 

Lue kommentit (2)

  • Kauhea asiavirhe!

    ...asennettu 58 miljardia kappaletta Play-kaupasta.

    Sovelluksia on ladattu 48 miljardia.

    Itselläni on kokeilussa Google Music All Access (todella seksikäs nimi musiikkipalvelulle). Ja ymmärtääkseni palvelu maksaa 7,99 dollaria jos tilaa ennen 30. kesäkuuta. Omalla kohdallani tarjonta on paikotellen laajempi kuin Spotifyssä, mutta muutamia pieniä artisteja ei löytynyt ollenkaan.

    • Typo käynyt Tuukalla kirjoittaessa, korjattu nyt artikkeliin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit