X

Huawei Honor 8: kaksoiskameran seuraava askel

Huawei on kunnostautunut malliston nopealla uudistamisella ja useammalla mallilla niin Huawein oman nimen, kuin Honor-brändin alla. Ensimmäinen kaksoiskameralla varustettu malli oli P9, joka asettui Huawein lippulaivan paikalle, mutta nyt Huawei on Honor 8 mallillaan syrjäyttänyt P9:n valtaistuimelta.

Testiin saamamme Honor 8 ov väriltään sininen. Paperilla väri ei tuntunut kovin houkuttelevalta, ainakaan omaan makuuni, mutta luonnossa nähtynä laite on yllättävän nätti. Itseasiassa jopa niin nätti, että puhelin ei käyttöönoton jälkeen tunnu yhtään hullummalta sinisenä. Testiyksilö on suoraan huipulta, eli 64Gb tallennustilalla varustettu malli, jonka kanssa ei edes ilman kuistikorttia tullut testijakson aikana ikävää tallennustilan täyttämistä.

Huawei Honor 8 on varustettu 5,2 tuumaisella FullHD (1080×1920) resoluutioon yltävällä näytöllä. Vaikka jotkut kilpailijat ovat tuupanneet malleihinsa korkeammalla resoluutiolla varustettuja näyttöjä, ei FullHD ole yhtään liian pieni. Näyttö on sopivan kirkas, eikä näyttö heijastele valoa aivan yhtä voimakkaasti, kuin esimerkiksi Sonyn Xperia Z5 Premium. Sonyssä tosin näytön koko on eri luokkaa, eli heijastavaa pintaa on enemmän, mutta Huawei yllätti positiivisesti näyttönsä suhteen.

Suoritin on Huawein edeltäjien kanssa samalla linjalla, eli käytössä on massasta poiketen HiSilicon Kirin 950. Suorituskykynsä puolesta missään vaiheessa ei tullut olo, että kourassa olisi tahmaava kapula, vaan kaikessa käytössä puhelin toimi juuri niin hyvin kuin siltä sopii odottaa. Keskusmuistia laitteessa on 4Gb, mikä omalta osaltaan tekee käytöstä sujuvampaa. Esimerkiksi Pokemon GO:n pelaaminen oli erittäin sujuvaa, mikä kesän lopulla oli hyvinkin oleellinen puhelimen laadun mittari. Akkuna Honor 8:ssa on 3000mAh Li-Po akku, eli virta riittää tehokäytössäkin. Tietysti jokainen akku loppuu aikanaan, mutta Honor 8 oli yleensä viimeisiä puhelimia, joka Pokemon-kävelyllä kaipasi lisäakun apua. Siitäkin huolimatta Honor 8 löysi itsensä laturin jatkona joka ilta.

Tehokkaan raudan ansiosta Honor 8:n käyttäminen on sujuvaa ja mukavaa. Missään vaiheessa testiä puhelin ei tahmannut tai tullut muutenkaan sellainen olo, että jonkun asian olisi pitänyt tapahtua tehokkaammin.

Huawei on kunnostautunut myös dual-SIM puhelimien valmistuksessa, eli myös Honor 8:ssa on paikat kahdelle sim-kortille. Näistä vain toinen korttipaikka kykenee 4G/LTE yhteyteen ja toisen kortin kanssa joutuu tyytymään 2G nopeuksiin. Tämä on suurimmalle osalle käyttäjistä marginaalinen ongelma, koska kortin paikkojen vaihtaminen asetuksista on nopeaa puuhaa, jos välillä kaipaa toisen kortin kanssa nopeampaa yhteyttä. Niille, joille kaksi vauhdissa vaihdettavaa 4G yhteyttä on tärkeä, huomioikaa tämä ominaisuus.

Toinen kahden kortin käyttämiseen liittyvä ominaisuus on se, että puhelimessa tosiaan on kaksi korttipaikkaa. Toinen on pelkästään sim-korteille, mutta toinen on yhdistetty sim ja muistikorttipaikka. Tämä tarkoittaa sitä, että kun puhelimessa on kaksi sim-korttia sisällä, ei ole enää tilaa muistikortille. Ja toisinpäin. Tämä ei ole useimmille ongelma, mutta edelleen, osalle muistikortin käyttömahdollisuus on tarpeen joko lisätilan muodossa tai jostain muusta syystä.

Molemmat sim-korttipaikat toimivat ongelmitta ja puhelimesta on helppo valita kummalla kortilla soittaa ja puhelun tullessa puhelimen näytössä näkee, onko puhelu sim1 vai sim2 kortin liittymään. Valikosta pystyy myös määrittämään asetuksia sille, miten puhelin käyttäytyy korttien kanssa. Testin aikana kahden sim-kortin toimintaa ei testattu sen tarkemmin, eli helpon käytön ja toimivuuden puolesta homma on päällisin puolin kunnossa.

 

Puhelimessa on kaksoiskamera, kuten Huawei P9:ssäkin. Kamera ei ole saanut päälleen Leican logoa, mutta vertailu P9:n kanssa ei osoittanut, että kamera olisi Honor 8:ssa yhtään huonompi. Kamerasovellus on toiminnoiltaan identtinen, eli esimerkiksi manuaalisesti kuvatessa pääsee vaikuttamaan ISO arvoihin ja suljinaikaan. Lisänä löytyy kahdella kameralla toteutettu ”digitaalinen aukonsäätö”, jolla kohteen saa erotettua tehokkaammin taustastaan. Matkapuhelimen kameraksi 12 megapikselinen tuplakamera on kuvanlaadultaan hyvä ja hintaluokassaan ehdottomasti parhaita, ellei jopa paras. Lippulaivaluokassa kilpailijoilla on tarjota tuplahintaisia puhelimia, mutta niidenkään seurassa Honor 8:n kameran ei tarvitse hävetä, vaikka joukossa alkaa löytyä jo eroa eri valmistajien mallien välillä. Etukamera, eli selfiekamera, on 8 megapikselinen ja ei valitettavasti yllä samalle tasolle herkkyyden suhteen, kuin monilla kilpailijoilla. Hämärässä kohinaa alkaa ilmetä nopeasti, mutta se ei onneksi mene aivan kamalaksi puuroksi, vaikka ympäristö menisi hämärämmäksi. Se silti toimii lähinnä hyvässä valossa kuvien ottamiseen.

Kokonaisuutena Huawei Honor 8 on miellyttävä ja hintaisekseen laadukas puhelin. Monilta osin se tuntuu hintaluokkaansa laadukkaammalta ja ominaisuudet ovat kohdillaan. Lisäksi Huawei on saanut käyttöliittymää miellyttävämmäksi. Esimerkiksi Huawei P9:n kanssa yksi ensimmäisistä tekemistäni asioista oli launcherin vaihtaminen, mutta Honor 8:n kanssa jaksoin tehtaan versiolla koko testijakson läpi. Tietty iPhonen kopioiminen on edelleen selvästi nähtävillä, mutta se ei ole enää yhtä häiritsevää ja Androidin käyttöä haittaavaa, sekä kuvakkeet käyttäytyvät nyt paremmin kuin aikaisemmissa versioissa, eli niitä ei aina pakoteta siihen samaan muottiin ja muotoon yhtä tehokkaasti.

Honor 8 on puhelin, jolla Huawei pystyy haastamaan kilpailijansa erityisesti ominaisuudet/hinta yhtälössä. Puhelimen alle 500e hinnalla saa paljon puhelinta, jopa lähes yhtä paljon kuin 700-800e hintaluokan puhelimilla. Käyttöliittymä on edelleen hieman liian iphonemainen, negatiivisessa mielessä ja suorituskyky kameran suhteen ei ole aivan kirkkaimmassa kärjessä. Silti, jos en jo toisena arkipuhelimenani pitäisi Huawei P9:ä, voisin ottaa Honor 8:n taskuuni. P9:n omistajan ei mielestäni välttämättä kannata lähteä vaihtamaan luuria Honor 8:n heti, mutta jonkun muun vanhemman puhelimen päivittäjän kannattaa ehdottomasti tutustua Honor 8:iin.

 

Lue kommentit (1)

  • Etukamera on Honor 8:ssa 8 megapikseliä viiden sijaan. :)

Aiheeseen liittyvät artikkelit