X

Huawei tuo markkinoille Huawei Watch 2 ja Watch 2 Classicin

Huawei tuo markkinoille odotetun jatkon edelliselle Huawei Watch –kellolle. Tällä kertaa pukumies-lookki on saanut väistyä urheilullisemman ulkonäön tieltä. Myös materiaalit ovat vaihtuneet urheilussa kulutusta kestäviin komposiittimateriaaleihin. Niille, jotka haluavat metallisen kellon, löytyy vielä metallisella rungolla ja nahkarannekkeella varustettu Classic-malli. Vanha yhden napin toiminta on korvattu nyt kahdella painikkeella. Kellot tietenkin ajavat uusinta Android Wear 2.0:aa ja mukana tulevat tämän hyödyt kuten Android Pay, suoraan kellosta selattava sovelluskauppa ja Google Assistant. Kellojen halkaisija on 45 mm.

Kelloon on mahdollista siirtää musiikkia lenkkikaveriksi ja musiikkia on mahdollista kuunnella esimerkiksi Bluetooth -kuulokkeilla. Tämän lisäksi kellossa on sisäänrakennettu kaiutin, jota kautta musiikkia voi myös soittaa suoraan.

Parasta kellossa on kuitenkin LTE-tuki; LTE-tuellisen mallin Suomeen saapumisen mahdollisuus on suuri, sillä Huawei valmistaa sekä eSim- että Nano SIM -versiota kellosta. LTE-malli mahdollistaa mm. musiikin suoratoiston lenkillä. SIM-kortti mahdollistaa myös puheluiden soittamisen suoraan kellosta, jota varten kellossa on taustahälyn poistoa varten tuplamikrofonit. Puhelut onnistuvat tietenkin myös Bluetooth-headsetillä.

Kellossa on sisäänrakennettu GPS ja navigointi onnistuu LTE-kellolla myös ilman puhelinta. GPS tietenkin mahdollistaa myös urheilureittien tallentamisen.

Akunkestoksi luvataan yli kaksi päivää, mutta liikuntatarkkailuun suunnitellussa workout-tilassa vain 10 tuntia, nopeammasta sykemittauksesta ja jatkuvasta GPS:tä johtuen.

Kiinnostavin ominaisuus on kuitenkin Watch-mode, joka sammuttaa miltei kaiken älyn ja muuttaa Watchin pelkäksi digitaaliseksi kelloksi askelmittarilla. Akunkesto tässä tilassa on 25 päivää täydellä latauksella.

Kellossa on jatkuva sykkeen mittaus, joka säännöllisin väliajoin ottaa käyttäjän sykkeen talteen. Hieman samaan tapaan kuin Huawein urheiluranneke Fit.

Urheilukäyttöä ajatellen toinen kellon toimintonapeista on dedikoitu urheilutoimintovalikolle, josta on helppo käynnistää tarvittu liikuntaohjelma. Liikuntaohjelmat opastavat reaaliaikaisesti käyttäjää valitun liikuntapreferenssin mukaan lämmittelyn, jälkiverryttelyn, nopeuden, sykkeen jne. mukaisesti.

Liikuntasuoritteen lopuksi kello myös tarkkailee palautumista ja luo lopulta raportin koko suoritteesta kuljetun matkan, korkeuserojen, intervallien, sykkeen, happisaturaation ja muiden statistiikkojen pohjalta.

Kello toimii myös virtuaalisena valmentajana ja siitä löytyy opetusohjelmat 5k, 10k, puolimaratonin ja täysmaratonin opetteluun. Kello kehittää juoksujen ja raporttien pohjalta dynaamisesti muokkautuvan harjoitussuunnitelman ja jokaisen suoritteen jälkeisen palautumisen.

Kello tulee myyntiin harmaalla, mustalla, oranssilla ja nahkaisella rannekkeella. LTE-malli on saatavilla vain oranssina ja mustana. Bluetooth-mallia myydään harmaana ja mustana. Nahkainen ranneke on varattu vain Watch 2 Classicille ja Classic tukee ainoastaan Bluetoothia.

Näyttö on 1,2″ ja laitteen akku on 420 mAh. Painoa Watch 2:lla on 57 grammaa ja Watch 2 Classicilla 60,5 g. Näytön resoluutio on 390×390 (320 ppi). Rannekeen leveydet ovat Watch 2:lle 20 mm ja Classicille 22 mm. Fyysiset mitat ovat 45×48,3×12,6mm. HUAWEI WATCH 2:n myynti alkaa maaliskuussa Espanjassa, Ranskassa, Portugalissa, Italiassa ja Saksassa sekä Kiinassa. Hinnat ovat alkaen 329 euroa. Kellon myynti laajenee huhtikuussa, mutta kellon Suomen markkinoille saapumista ei ole vielä vahvistettu.

Aiheeseen liittyvät artikkelit