X

Arvio: Jaybird X3 – nappikuulokkeet urheilijalle

En koskaan ole oikeastaan tykännyt nappikuulokkeista johtuen niiden yleisestä huonosta sopivuudesta omiin korviin. Kuuntelen musiikkia kuulokkeista pääsääntöisesti liikkuessa tai matkustaessa joten over-ear kuulokkeet ovat olleet oma valinta jo pitkään.

Otin kuitenkin testattavaksi Jaybirdin uudet X3-urheilukuulokkeet, jotka on suunniteltu istuvuus etusijalla.

Jaybird x3 on bluetooth-stereonappikuuloke, jonka tärkein kohderyhmä on urheilevat ihmiset. Se on suojattu hikeä vastaan ja kestää näin myös käyttöä vesisateessa, mutta ei upottamista. Saamamme mallikappale on väriltään tyylikkään musta, mutta saatavilla ovat myös valkoinen ja vihreä. Se hyödyntää Bluetooth 4.1:stä ja akunkesto on jopa 8 tuntia, riippuen äänenvoimakkuudesta. Kertaakaan testijakson aikana ei tullut vastaan tilannetta, jossa kuulokkeet olisivat hyytyneet alle 6 tunnin, vaikka niillä kuunneltiinkin kohtuullisella voimakkuudella.

 

X3:t ovat tarkoitettu pidettäväksi kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on korvan yli ja kiristettynä takaraivoon, jolloin ylimääräinen kaapeli sidotaan kahdella erillisellä kiinnikkeellä käyttäjän tarpeiden mukaan.

 

Toinen tapa on pitää kaapeli alaspäin perinteisemmin ja kiinnittää se niskasta klipsillä paitaan. Ja klipsiä todellakin suosittelen. Käytin hetken edellä mainittua tapaa ja sain olla korjaamassa kaapelia jatkuvasti. Tämä johtui siitä, että handsfree-mikki sijaitsee toisella puolella eikä ole mikään pieni ja kevyt, sillä se sisältää myös akun.

Pakkauksessa mukana tulee kolme erikokoista silikonista tai memory foamista tehtyä sovitetta ja kolme erikokoista “evää”, jotka pitävät napit varmasti korvassa kovassakin menossa.

Handsfree-ominaisuudesta huolimatta en voi suositella Jaybird X3:sta handsfree-käyttöön, sillä mikrofonin äänenlaatu on parhaimmillaankin keskinkertainen ja jos se on asetettu “yli korvan” -asentoon, osoittaa mikrofoni pahasti taaksepäin ja minkäänlainen keskustelu puhelimen välityksellä X3:sta hyödyntäen ei tule onnistumaan.

Sen mitä Jaybird häviää handsfree-toiminnassa, se voittaa nappien äänenlaadussa. Ne kuulostavat todella hyvältä jo suoraan laatikosta. Kuulokkeissa on hieman voimistettu basso, joka helpottaa musiikin ja juoksurytmin tahdistamista. Jos tällainen ei kuitenkaan ole se oma juttu, on kuulokkeille oma säätösovellus iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille, mutta tästä myöhemmin lisää.

Akun varaustason kuulee myös aina 10% tarkkuudella, kun kuulokkeet käynnistää. Tämä on loistava ominaisuus verrattuna monen kuulokkeen piippauksiin tai LED-valon välkytyksiin (katson teitä B&O ja Samsung!). Puhe ilmoittaa myös, kun kuulokkeiden varaus tippuu alle 20%:iin.

Kuulokkeiden lataaminen vaatii valitettavasti Jaybirdin oman laturin, joka yhdistetään mikroUSB:llä laturiin. Aiemmissa malleissa lataus on onnistunut suoraan mikroUSB:llä, mutta ei enää. Onneksi tämä pieni adapteri on narulla kiinni USB-kaapelissa, jotta sitä ei helposti hukkaisi. Latausadapteria on toki helppo käyttää, mutta se ei ole magneettinen, vaan napsahtaa kuulokkeisiin kiinni, luoden pienen epävarmuuden kestävyydestä pidemmällä ajanjaksolla. Testijakson aikana ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt.

Ja mitäs sitten jos onnistut hukkaamaan laturin? Jaybird onneksi myy tarvikepakkausta asiakkaille, jolloin korvatulpat yms. pystyy vaihtamaan uusiin esimerkiksi myynnin yhteydessä tai jos olet ostanut kuulokkeet käytettynä.

Jaybirdin ohjelmisto on selkeä ja helppokäyttöinen. Androidissa se näyttää tilapalkissa akun varauksen, kun kuulokkeet ovat yhdistettynä bluetoothilla puhelimeen.
Sovelluksesta voi myös helposti säätää kuulokkeiden ääniprofiilia haluamakseen tai valita jonkin Jaybirdin tai sen käyttäjien luomista ääniprofiileista.

Jos käyttäjä haluaa, voi omat ääniprofiilit myös tallentaa luomalla oman Jaybird-tilin. Käyttäjä voi rekisteröidä tilinsä sähköpostin lisäksi Facebook- ja Google-tileillään.

Pelkkää äänimaailman säätämistä ohjelmisto ei ole, vaan se sisältää myös ohjeet kuulokkeiden käyttöä varten siltä varalta, että ohjeet ovat hukkuneet tai eivät ole saatavilla.

Kokonaisuutena Jaybird X3:t ovat loistavat kuulokkeet liikkuvalle ihmiselle. Ne sopivat varmasti lähes jokaiseen korvaan sopivalla yhdistelmällä, mutta niille kannattaa kuitenkin antaa aina hieman aikaa. Äänenlaatu on omaan korvaa hyvä, parempi kuin muissa nappikuulokkeissa mitä olen kokeillut.

Noin 140 euron hintaisena Jaybird X3:t ovat todellakin hintansa arvoiset. Suosittelemme!

Aiheeseen liittyvät artikkelit