X

HTC julkisti uuden One (M8) -lippulaivansa – myynnissä lähes heti

Viime vuoden lippulaivamalli HTC One “M7” toi Taiwaniin läjittäin palkintoja muotoilusta ja “vuoden puhelin” -voitoista ja uusi M8-malli ei vaikuta pudonneen kovin kauas puusta. Saimme Lontoon julkistustilaisuudesta mukaan arvosteluyksilömme ja arvostelu saadaan ulos noin parin viikon perinpohjaisen testijakson päätyttyä.

Uusi laite ei tosiaan ulkoisesti paljoakaan edeltäjästään eroa, joka ei palkintojen määrästä päätellen ole ollenkaan huono päätös. Metallin määrää laitteessa on lisätty huomattavasti ja sitä on jo 90 prosenttia, ja nyt se ei estänyt mikroSD-korttipaikan lisäämistä. Laitetta on hiottu vuoden ajan ja tekniikka on tällä kertaa uusinta uutta, sillä vanhassa mallissa oli pykälää heikompi Snapdragon 600 -järjestelmäpiiri, joten varsinkin graafinen suorituskyky on huomattavasti vaikuttavampi uuden GPU:n ja nopeamman muistin ansiosta. Snapdragon 801 tuo laitteeseen myös paremman virranhallinnan.

Mukana on muutamia mielenkiintoisia innovaatioitakin, joista mainittakoon mm.

Duo Cam – Toinen kamerasensori mittaamassa syvyystietoa kuvista ja sen keräämää tietoa voidaan käyttää hyväksi erilaisilla filttereillä, joita voi asetella syvyystiedon perusteella erotetuille alueille (esim. syvyysterävyyttä korostava bokeh:n luonti “UFocus”:lla, sarjakuvaefektejä jne.). Kamerasta löytyy myös todella koomisia “tarroja”, joita voi liimailla kuvien päälle. Mukana on hattuja, viiksiä, aurinkolaseja, kaasunaamareita ja muuta vastaavaa.

Motion Launch – Käsiele-tuki, jolla voidaan käynnistää tiettyjä toiminnallisuuksia laitteen näytön ollessa sammutettuna. Esim. laitteen ottaminen käteen + tuplanäpäytys pistää näytön päälle, pyyhkäisy oikealle käynnistää Blinkfeedin, vasemmalle widget-paneelin ja alaspäin pyyhkäisy käynnistää äänentunnistuksella toimivan soitto-ominaisuuden. Valitettavasti osa näistä ei toimi mikäli laite on esim. pöydällä paikallaan, vaan vaativat kiihtyvyysanturilta dataa ennen toimimista.

Extreme Power Saving -moodi – Virransäästötila, joka pudottaa näytön kirkkauden 170 nit:iin, pudottaa CPU/GPU-kellotaajuudet 1,2 GHz/320 MHz -tasolle. Asetus sammuttaa myös vibran, datayhteyden näytön ollessa sammutettuna, askelmittarin sekä uudet käsieleet. Se rajoittaa myös sovellusvalikoimaa ja päästää automaattisesti läpi vain puhelut ja SMS/MMS-viestit. Kaikilla näillä avustuksilla saadaan akun ollessa 5-20% varaustasolla venytettyä käyttöaikoja noin 15-60:een tuntiin.
Laite tukee myös Qualcommin Quick Charge 2.0 -standardia, joka mahdollistaa jopa 75% nopeamman latauksen. HTC lupailee uutta lataustekniikkaa tukevaa 1,67 Ampeerin laturia kauppoihin pikapuolin, mutta toistaiseksi pitää tyytyä käyttämään vakiota tai esim. jonkin tabletin laturia, mikäli haluaa kiirehtiä latausta.

FitBit-kuntoiluranneketuki – M8:n sensorikeskus sekä Blinkfeed tukevat suoraan FitBit-rannekkeesta saatavan datan keräystä ja esitystä.


HTC Dot View
-suojakuori – Kuori tarjoaa suojauksen lisäksi myös käytännöllisyyttä; kuoren läpi voi käyttää notifikaatioita ja esim. vastata puheluun käsieleillä. Kuori on täynnä pieniä reikiä, joiden läpi näyttö antaa mukavan retrosti suurina pikseleinä notifikaatiot, säätiedot, kellon jne. tietoa. Mielenkiintoisin osa tätä on mielestäni kustomointipotentiaali, mikäli HTC mahdollistaa myös kolmansille osapuolille kuoren kaikki ominaisuudet. Suurin huolenaihe tosin on virrankäyttö, koska laitteessa ei ole AMOLED-näyttöä, joten näytön taustavalon pitää olla kokoajan päällä, jotta kuoren läpi voidaan esittää grafiikkaa. AMOLED-näytöissä mustat pikselit ovat oikeasti täysin pois päältä.  Laitteen virranhallinta on tosin edeltäjäänsä huomattavasti kehittyneempi.

Vertailutaulukko:

One (M7) 2013 One (M8) 2014
CPU Neliytiminen 1,7 GHz Qualcomm Snapdragon 600 Neliytiminen 2,3 GHz Qualcomm Snapdragon 801
GPU Adreno 320 (400 MHz) Adreno 330 (578 MHz)
Näyttö 4,7″ 1080p SLCD3, 469 PPI + Gorilla Glass 2 5,0″ 1080p IPS LCD, 441 PPI  + Gorilla Glass 3
RAM/tallennustila 2 Gt + 16/32 Gt 2 Gt + 16/32 Gt + MikroSD-paikka
Liitettävyys Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac + BT 4.0 (LE ja AptX -tuet), USB2.0,
GPS/GNSS, MHL, DLNA, NFC, Infrapunalähetin
Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac + BT 4.0 (LE ja AptX -tuet), USB2.0,
GPS/GNSS, MHL, DLNA, NFC, Infrapunalähetin
Mitat ja paino 137,4 x 68,2 x 9,3 mm, 143 g 146,36 x 70,6 x 9,35 mm, 160 g
Kamera 4 MP “Ultrapixel”, 1/3″ ST VD6869 -kenno, 2µm pikselikoko,
f/2 aukko, LED-salama, optinen kuvanvakain, 2,1 MP webcam,
1080p-videotallennus
2x 4 MP “Ultrapixel”, Duo Cam -syvyyssensorilla, 1/3″ OV4688 -kenno, 2µm pikselikoko,
f/2 aukko, 2xLED-salama (DuoTone), digitaalinen kuvanvakaaja, 5 MP webcam,
1080p-videotallennus
Akku 2300 mAh (8,74 Wh) + Qualcomm Quick Charge 1.0 -pikalataustuki 2600 mAh (9,88 Wh) + Qualcomm Quick Charge 2.0 -pikalataustuki
Käyttöjärjestelmä Android 4.4.2 + Sense 5.5 -käyttöliittymä Android 4.4.2 + Sense 6.0 -käyttöliittymä
SIM MikroSIM NanoSIM
Verkko GSM (850 / 900 / 1800 / 1900 MHz)
3G (850 / 900 / 1900 / 2100 MHz)
4G LTE (800 / 1800 / 2600 MHz) Cat3 (100Mbit)
GSM (850 / 900 / 1800 / 1900 MHz)
3G (850 / 900 / 1900 / 2100 MHz)
4G LTE (800 / 900 / 1800 / 2600 MHz) Cat4 (150Mbit)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laite saapuu ennakkotilaukseen välittömästi ja toimitukset alkavat 4. huhtikuuta. Hintaa laitteella on esim. ennakkotilauksia jo vastaan ottavan Saunalahden verkkokaupassa karvan alle 700 euroa.

Lue kommentit (5)

  • Hei! Kysyisin neuvoa puhelimen värin valinnassa. Olen pähkäillyt otanko Hopean vai tämän harmaan. Kumpikin on hienoja, mutta kestäisikö hopea käytössä paremmin? Onko mitään kokemuksia. Näkysikö sormenjäljet, tulisiko niin helposti näkyviä naarmuja mitä nyt vahigossa voisi tulla. Ja tuntuuko paremmalta kädessä koska on mattapintainen. Tämä harmaa, gun metal väri olisi tietty uniikki joka siinä kiehtoo..
    Minulla oli mattamusta M7 aikaisemmin ja meinasin jo kyllästyä väriin, ja hyvin helposti tuli näkyviä jälkiä. Sormenjäljetkin näkyivät helposti.

    Osaisitteko antaa neuvoa valintaani?

    T: Niklas

  • Moi. Eli olen koko päivän miettinyt paria juttua ja nyt oli pakko tulla kysymään koska vaivaa ihan järkyttävästi ja pakko saada tähän asiaan selvyys! Olen päättänyt ostaa joko ipad minin/ Microsoft surface rt (kerro ihmeessä kumpaa mieluummin kannattaisit + perustelut!) puhelin olisi Nokia/lg/zte. Jos puhelimessani olisi netti toisinkuin tabletissa/ipadissa, voisinko aina jakaa kännykästä tablettiin netin?? Koska molemmissa pitäisi olla netti myös liikenteessä ollessani mutta vain yksi netti käytössä, eli onko mahdollista? Ja kerro jos vain tiedät, että onko nuissa ehkä joku yksi yhdistelmä jossa tämä juttu toimisi?
    Toinen juttu, Microsoft surface.. Eli voinko ladata siihen niitä Google play-kaupasta saatavia pelejä, tai edes geometry dash, subway surf jne? :D
    Ja viimeinen kysymys, jos otan tuollaisen tabletin niin onko mahdollista wifi-kameroilla lähettää sinne kuvia? :) EN KEKSINYT MUITA JOILTA KYSYÄ NÄISTÄ, TOIVON TOSI PALJON ETTÄ VASTAATTE! JA MITÄ PIDEMPI VASTAUS, SEN PAREMPI! IHAN MAHTAVA OLISI SAADA VASTAUS :)

    • Hei,

      Tämä on valitettavasti Android -sivusto ja iOS tai Windows RT-tabletit eivät kuulu repertuaariimme.

  • Moi! Ajattelin ostaa Microsoft surface-tabletin. Kysymyksiä olisi kuitenkin muutama, ja toivon että minulle voitaisiin vastata.
    1.puhelimena toimii joko Nokia lumia, lg tai zte. Voinko jakaa puhelimeni netin siihen tablettiin koska molemmissa olisi tärkeä olla netti aina kun olen liikenteessä?!
    2. Voiko tuohon surfaceen ladata esimerkiksi Temple run, Subway surf, geometry dash, Candy crush saga? Koska olen pelihirmu:D
    3.mahtaako olla hyödyllinen ostos? Siis Microsoft surface rt? :)
    KIITOS TUHANNESTI VASTAUKSESTA, EN KEKSI KETÄÄN MUUTA KENELTÄ VOISIN KYSYÄ!! KIITOS :)

    • Hei,

      Tämä on valitettavasti Android -sivusto ja Windows RT-tabletit eivät kuulu repertuaariimme.

Aiheeseen liittyvät artikkelit