X

Samsung määrittelee uudelleen kodintekniikan normit IFA 2017 -tapahtumassa [Lehdistötiedote]

Samsung esittelee IFA-lehdistötilaisuudessaan Berliinin Tempodromessa uusimmat kuluttajatuotteensa ja teknologiainnovationsa. Painopiste on tuotteiden laadussa, liitettävyydessä sekä uusissa kumppanuuksissa, jotka nostavat tuotteet ja teknologian seuraavalle tasolle.

– Samsungin innovaatiot ovat kuluttajien innoittavmia ja ne on suunniteltu parantamaan käyttäjiensä arkea. Tuotteemme perustuvat aitoon käsityötaitoon, älykkääseen liitettävyyteen ja kykyyn tehdä mahdottomasta mahdollista, toteaa David Lowes, Chief Marketing Officer, Samsung Electronics Europe.

Television uusi aika

Samsung jatkaa televisiomarkkinoiden mullistamista aiemmin tänä vuonna julkaistun The Frame -television uudella 43-tuumaisella versiolla. Aiemmin The Frame -televisiosta on julkaistu 55- ja 65-tuumaiset versiot. Tyylikkäät LED-TV:t sopivat niin olohuoneeseen kuin muitakin kodin huoneita kaunistamaan.

Samsung tekee yhteistyötä johtavien taidegallerioiden, kuten LUMASin, Saatchi Artin sekä Seditionin kanssa, jotta The Framen omistajat pääsisivät nauttimaan mahdollisimman laajasta taidevalikoimasta. Tähtäimessä on yhteistyö myös Madridissa sijaitsevan Museo del Prado -taidegallerian kanssa, jolta Samsung suunnittelee ostavansa noin 1000 teosta The Framen teosvalikoimaa täydentämään. Laajan taidevalikoiman ansiosta The Frame -TV:n omistajat hyötyvät televisiostaan myös silloin kun siitä ei katsota ohjelmia, sillä siromuotoisen TV:n ruudulle voi valita näyttökuvaksi taideteoksen.

Jos The Framen omistaja ei välitä taideteoksista, television ruudulle voi valita myös tyylikkään grafiikan Samsung Collection -valikoimasta. TV:n omistajat voivat myös hyödyntää omia kuviaan lisäämällä niitä My Collection -sovelluksen valikoimaan. Monipuolisen kuvavalikoiman ansiosta The Frame sopii lähes mihin tahansa kodin huoneeseen.

Uusien The Frame -televisioiden lisäksi Samsung tuo nyt Eurooppaan litteät versiot Q8-malliston QLED-televisioista. Samsung Q8F-mallista Suomen markkinoille tulevat myyntiin 55- ja 65-tuumaiset versiot. QLED-mallisto koostuu nyt kaiken kaikkiaan 14 QLED-televisiosta, joita on saatavana niin litteinä kuin kaarevina. Koot vaihtelevat 49 ja 88 tuuman välillä. Samalla Samsung julkistaa yhteistyön Panasonicin ja 20th Century Foxin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on laajentaa uutta HDR10+ -tekniikkaa. Tulevina kuukausina Samsung laajentaa yhteistyötään myös Hollywood-studioiden, sisällöntuottajien ja pelinkehittäjien kanssa.

Samsung esittelee IFAssa myös maailmaan leveimmän QLED-pelinäytön. 49-tuumaisessa pelinäytössä on huikea 32:9 -kuvasuhde (3840×1080), joka vie peli-immersion täysin uudelle tasolle. Samsungin CHG90:ssä on myös HDR-tuki ja peräti 600 nitin valovoima. Mukana on myös AMD Freesync-tuki ja 144 hertzin maksimi virkistystaajuus.

Merkityksellisiä innovaatiota kotiin

Yksi IFAssa esiteltävistä uutuuksista on uusi QuickDrive ™ -tekniikalla varustettu pesukonemallisto, joka tuo helpotuksen yleiseen arjen huolenaiheeseen – ajan puutteeseen. Uuden tekniikan avulla pesuaika voidaan puolittaa ja energiankulutus vähenee peräti 20 prosenttia *. Pesukoneessa on ainutlaatuinen pesurumpu (Q-DrumTM), joka koostuu suuresta päärummusta ja pyörivästä levystä.Levy liikkuu samaan aikaan eri suuntiin siten, että pyykkiä pyöritetään enemmän kuin tavallisessa pesukoneessa. Tämä mahdollistaa pyykin tehokkaamman pesun.

Vuonna 2015 Samsung esitteli AddWash-pesukoneen, jonka avulla käyttäjä voi lisätä pyykkiä pesuohjelman  ollessa käynnissä. Uuden QuickDrive ™ -innovaation myötä Samsung ryhtyy nyt lisätoimiin pyykinpesukokemuksen parantamiseksi.

* Vertailu tehtiin WW8800M:n ja Samsung WW8500K:n koneiden kanssa. Uutuuskone säästää 50% aikaa Cotton Wash -pesuohjelmalla (40 asteessa, puolikkaalla rummullisella pyykkiä) ja eCotton-pesuohjelmalla.

Lähde: Samsung Electronics Nordic

Aiheeseen liittyvät artikkelit