X

Arvostelussa HTC Desire Z osa 2/2

Toisessa osassa käymme läpi hieman Desire Z:n kameran uusia ominaisuuksia ja videokuvausta esimerkkivideoiden kera ja teemme tuttuun tapaan yhteenvetomme laitteesta. Artikkelin ensimmäisen osan löydät täältä.

Kuvaajan uudet kujeet

Kuten totesimme jo Desire HD arvostelussamme, on HTC rakentanut kameraohjelmistonsa alusta alkaen uudestaan. Nyt kaikki tarpeelliset toiminnot löytyvät helposti ruudulta ilman ihmeellisiä kommervenkkejä ja niiden käyttäminen on nopeaa ja miellyttävää. Kameran helpon käytettävyyden kruunaa laitteen sivussa sijaitseva fyysinen laukaisunappi, joka tekee kuvaamisesta helppoa ja nopeaa. Laukaisimen painallus puoleenväliin hoitaa tarkennuksen ja pohjaan painaminen ottaa kuvan, aivan kuten tavallisissa digikameroissakin. Laitteessa on LED-salama joka toimii lediksi hyvin ja kameran 5Mpix sensori on hieman vanhaa Desireä parempi.  Videota kuvattaessa LED-salamaa voi käyttää kuvausvalona samoin kuin Desire HD:ssa.

HTC on lisännyt kameraan myös efektejä joilla kuvia voi elävöittää. Nämä sisältävät perinteiset seepiat, mustavalko, posteroinnit ja ison kasan muita. Suodattimet toimivat tietenkin myös videokuvauksessa. Lisäksi salaman kytkeminen päälle ja pois tapahtuu nyt päävalikosta, joten ylimääräisiä painalluksia ei tarvita, jos kuvaustilanne vaatii muutoksia. ISO-herkkyyden muuttaminen auto-asetukselta onnistuu myös ja skaala on 100-400. Valitettavasti sen ammattimaisemmaksi kameraohjelmistoa ei vielä ole saatu eli aukko ja valotusaikavalinnat puuttuvat edelleen. Kuvanvakaaja olisi ollut myös tervetullut uudistus.

Nykystandardin mukaan Desire Z kuvaa myös 720p videota, joka on päiväsaikaan kiitettävää ja vanhan Desiren nykimistä ei ole havaittavissa. Hämärässä tai yöaikaan kuvattaessa käy laitteelle tismalleen sama kuin Desire HD:llekkin ja kamera korjaa valonpuutetta ohjelmallisesti ja tämä saa videokuvauksen tukehtumaan ja ruudunpäivitysnopeus putoaa huomattavasti. Samalla tavalla kuin Desire HD:ssa, kohinaa on kuitenkin hyvin paljon ja videota ei kykene kovin helposti mieltämään ”HD” videoksi vaikka resoluutio sitä onkin.

httpv://www.youtube.com/watch?v=HCiV_RUTgNE

httpv://www.youtube.com/watch?v=rhU6591bjpA

Kuvien ja videoiden jakaminen on tuttuun tapaan tehty helpoksi ja kun laitteeseen asentaa ohjelman, jossa voi jotenkin jakaa sisältöä, tulee se listan jatkoksi jakamisvalikkoon Facebookin ja Twitterin lisäksi.

Akku – Aliarvostettu työjuhta

Akunkestosta pitää nykyään mainita sen verran, että akun pienemmästä kapasiteetista huolimatta Desire Z:n akku kesti hieman pidempään kuin alkuperäisessä Desiressä ja Desire HD:ssa normaalikäytössä. Tämä suinkaan ei ollut yllätys sillä Desiren uusien mallien myötä HTC on siirtynyt käyttämään Qualcommin Snapdragon-mobiilialustan uusia, toisen sukupolven, tuotteita jotka pudottavat virrantarvetta ja lämmöntuotantoa jonkin verran. Pelkät numerot eivät siis kerro tässäkään tapauksessa täyttä totuutta.

Akunkesto on yksi nykypuhelimien vaikeimmin verrattavista ominaisuuksista sillä käyttö on yleensä niin monipuolista, että sitä on vaikea testata yhteneväisesti ja vertailu ei yleensä ole kovin mielekästä. Pelkkä akun kapasiteetti kertoo akun kestosta yhtä paljon kuin Megapikselit kameran laadusta. Näyttö on kuitenkin kaikissa moderneissa puhelimissa suurin virtasyöppö, joten mitä vähemmän puhelin on ns. aktiivisessa käytössä näyttö päällä, sitä pidempään se kestää käyttöä. Datayhteyksien ja niiden myötä erilaisten synkronointipalveluiden ylläpito tuleekin listalla hyvänä kakkosena. Ilman datayhteyksiä ja näytön päällä pitämistä, Android-puhelin kestää valmiustilassa jopa viikon. Tämä tosin vaatii jo hieman virransäästöasetusten viilaamista, johon uudessa SenseUI:ssa on panostettu erillisellä virransäästö-valikolla jossa on määritykset eri ominaisuuksille joita voidaan sammuttaa akun saavuttaessa määritelty varaustila. Tarkempaan ajastamiseen jne. löytyy ohjelmia kuten Tasker ja Juicedefender/plotter.

Yhteenveto

Desire Z on erittäin tervetullut tuulahdus Nokian kommunikaattoreiden hallitsemaan suomalaisten työkäyttäjien maailmaan. Kyseessä on ensimmäinen varteenotettava vaihtoehto vaativaan työkäyttöön Androidilla varustettuna. Tavallinen käyttäjä arvostanee erityisesti suomenkielistä käyttöjärjestelmää ja skandeilla varustettua mukavaa näppäimistöä.

Paljon keskustelua aiheuttanut Z-sarana on kiistanalaisin piirre laitteessa. Se on laitteen päävaltti ja samalla prosessoritehon lisäksi oleellisin ero HD-veljeensä. Saranan valmistuslaatu on ilmeisen vaihtelevaa sekä sen löystymisestä ja myös kiristymisestä käytössä on kuultu ja koettu ihmetyksiä. Sarana toimii pääpiirteiltään hienosti, mutta jättää kestävyyden hieman kyseenalaiseksi, sillä se vaikuttaa hyvin aralta, vaikkakin tuntuu jämäkältä. Arvostelulaitteessa näppäimistö ei ollut haitallisen löysä käytössä, vaikka se heilutettaessa tippuukin pystysuunnassa alas. Harva kuitenkaan käyttää puhelinta ylösalaisin, tosin silloinkaan näyttöosa ei irtaantunut laitteesta ilman heiluttamista. Valitettavasti kyseessä on varsin subjektiivinen kokemus, joten siitä on mahdotonta antaa suoraan tuomiota. Olemme kuitenkin kysyneet virallista kantaa tästä HTC:lta ja ilmoitamme kun tai jos saamme asiaan vastauksen.

SenseUI:n laajennetut muokkaus ja kustomointioptiot viihdyttävät teknisempää käyttäjää ja alati laajentuva Android Market liki 200 000 ohjelmallaan ei kyllästytä koskaan ja oma aktiivisuus palkitaan, yleensä sopiva ohjelma löytyy hyvin pienellä vaivalla. Tämän lisäksi uudet HTC Locations ja HTCSense.com-palvelut nostavat vihdoin HTC:n laitteiden lisäarvopalvelut samalle tasolle kuin parin muun vaihtoehtoisen mobiilikäyttöjärjestelmän, tuoden vieläpä niiden parhaat palat samaan nippuun, joten valinnan vaikeus on lievittynyt hieman. HTC:lla on hyvä nousukausi menossa, eikä näin täyteläisillä puhelinpaketeilla menestys ole ollenkaan yllätys.

Pidimme

+Skandillinen Qwerty-näppäimistö
+HTC Locations
+HTCSense.com palvelut
+Uudet kameran ominaisuudet ja kameran käytön sujuvuus
+Nopeus
+SenseUI:n uudistukset, viimeistely ja muokkausmahdollisuudet
+Uusittu näppäimistö ja T9-sanakirja
+1.5GB tallennustilaa SD-kortin lisäksi (mukana 8GB kortti)

Emme pitäneet

-Ohjelmistovalikon “jarrutus”-tärinän läsnäolo
-Ei toista kameraa videopuheluille
-Epätasainen suomennoksen laatu
-Hieman painavanpuoleinen, vaikkakin jämäkkä

Lue kommentit (15)

  • mutta tuohonhan saa myös suomenkieliset valikot. Eikö?

  • N97 jäi pöydälle kun sain tämän Zetan käyttöön. Ainakin minulla on Suomeksi valikot yms. Voisi Nokian insinöörit ottaa yhden tämmösen kokeiluun ja havaita, että "hei näinhän puhelimen käyttis olisi pitänyt tehdä". Voi olla, että ysiseiska jäi viimeiseksi nokialaiseksi.

    Jossain välissä lisää kokemuksia... kunhan niitä kertyy. :-)

  • Aivan mahtava puhelin! Sain tämän joululahajksi. Flash Player 10.1 pyörii paremmin mitä luulin, YouTubessakin jopa 720p videot toimivat lähes täydellisesti!!! Olen kuullut myös että 1Ghz on hieman 800Mhz taajuutta hitaampi, ihmettelen että miksi. Ram muistin kanssa ei ole ollut mitää huolia ainakaan mulla.. Android marketista olen ladannut GBA, SNES ja PSX emut ja erillisen näppäimistön ansiosta voi emulaattoreitakin käyttää helpommin kuin näytön kanssa. Lähikuvaus (makro) on TODELLA HYVÄÄ LAATUA, mulla on tästä testi video YouTubessa, käyttäjällä einis5 ja se video missä kuvataan Lego Titanic laivaa läheltä, tietenkin 720p tarkkuudella. Suosittelen kaikkia katsomaan sen. Tässä on vaikka mitä kaikkea mukavaa mitä ei tässä jaksa luetella. Puhelimessa on miinuksena ainakin se, (tämä ei tapahdu usein) kun menen YouTubeen, olen katsonut videon ja siirryn muualle, muuhun videoon tai mihin vain videon jälkeen, selain kaatuu, palaan itsestään takaisin puhelimen työpöydälle, tämän jälkeen kokeilen katsoa jotakin HD videota, video ei näy ollenkaan, musta ruutu, äänet kuuluvat ja kuva liikahtaa kerran noin 30 sekunnissa. Myös kameran HD videokuvauksen toiminto menehtyy siihen, tämä on bugi... vain puhelimen uudelleen käynnistys poistaa ongelman, mutta YouTubeen menemällä kun katsotaan videoita selaimella flashilla mitä tarkotinkin niin ongelma voi tulla uudelleen, mikäli selain kaatuu... Olen silti todella tyytyväinen tähän ja oli hyvä hankinta Saunalahdelta!! 5/5!! Suosittelen!!

    • Desire z:n 800mhz prosessori on nopeampi kuin perus desiren 1ghz prosessori johtuen siitä että tämä on uudempaa sukupolvea kuin tuo perus desiren. Tietenkin Desire HD:n 1ghz prosessori on Z:aa nopeampi sillä kyseessä on samaa sukupolvea edustava suoritin.

  • Onkos Android 2.3:a tulossa tähän missään vaiheessa ja mitä Android 2.3 sisältää?

  • Aivan mahtava luuri on ollu tähän asti, ja etenki hieman kosketusnäyttöön skeptisesti suhtautuvalle hyvä väline ! Nettiä on näppärä selata kun kosketusnäyttönäppis ei vie tilaa ja muutenkin laite on toiminu sutjakkaasti.Ensimmäiseksi Android-luuriksi olen hyvin tyytyväinen.

  • Milloin Android 2.3 Gingerbread päivitys Desire Z:lle? Eikös ole totta että Desire HD on jo saanut 2.3:n toukokuussa? Mitäs ominaisuuksia tulee ja onko tietoa päivämäärästä milloin se 2.3 tulee? Jotkut on YouTubessa tehnyt testivideoita Desire HD:sta jossa kuvataan 2.3 Gingerbreadilla 720p kuvaa ja äänenlaatu HD videoissa on paljon parempaa kuin 2.2 Froyolla, pitääkö paikkaansa varmasti? Kiva jos joku vastaa tähän.

  • saako tähän puhelimeen kahta simkorttia? Firman liittymällä saisin puhua ym mutta siinä ei ole nettiä..

    • Ei saa, nyky-älypuhelimiin ei valitettavasti vielä saa kahta SIM-korttia. Ne ovat suosiossa lähinnä Aasian suunnalla.

  • Taitaa mennä itselläkin ostoon. Itse pidän Qwertystä paljon ja kun käyttöjärjestelmä raudan ohella on hyvälaatuinen, en voi vastustaa :D

1 2
Aiheeseen liittyvät artikkelit