X

Muumi-hahmot koristavat lapsiystävällisiä BuddyPhones-kuulokkeita

Kulutuselektroniikan johtava pohjoismainen tarviketoimittaja, Aurora Group tuo myyntiin lapsille suunnatut BuddyPhones-kuulokkeet, jotka tulevat saataville mm. Muumi-hahmoilla kuvioituna.

Kuulokkeita koristaa mm. Muumipeikon, Pikku Myyn ja Nuuskamuikkusen hahmot. Kuulokkeet on tehty lapsia ajatellen, eli kuulokkeissa on panostettu kestävään rakenteeseen ja turvalliseen äänenvoimakkuuteen, jolla ehkäistään lasten kuulon vaurioitumista.

Miljoonat lapset ja nuoret kärsivät vuosittain kuulovaurioista liian lujalla äänenvoimakkuudella kuunnellun musiikin takia. Etenkin tableteilta ja älypuhelimilta toistettu musiikki kuulokkeiden kautta on yksi yleisimmistä syistä kuulon vaurioitumiseen.

Kuulon heikkeneminen tapahtuu vaiheittain eikä sitä useimmiten huomaa ennen kuin vaurio on jo tapahtunut. Ihmisen kuulo ei koskaan palaudu sen kerran vaurioiduttua, joten siitä on hyvin tärkeä pitää huolta.

Älypuhelinten ja tablettien yleistymisen myötä lapset voivat vaivattomasti kuunnella musiikkia, pelata pelejä ja katsella tv-ohjelmia. Tällaisessa käytössä kuulokkeet ovat suosittuja mutta samalla riskialttiita niissä piilevän liian kovan äänentoiston johdosta. BuddyPhones rajoittaa äänenvoimakkuuden Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaan lapsille turvalliseen 85 desibeliin.

BuddyPhones InFlight -kuulokkeiden äänenvoimakkuuden rajoitusta voi säätää lapsen ja ympäristön mukaan joko 75, 85 tai 94 desibelin ylärajaan. Erityisesti meluisassa ympäristössä (esim. lentokoneessa) ja vanhemmalle lapselle korotettu yläraja voi olla tarpeellinen. Vastaavasti taas herkemmille lapsille jo 75 desibelin yläraja saattaa olla riittävä. Kuulokkeiden äänentoistorajan säätäminen on kuitenkin tehty siten, etteivät lapset pääse sitä itse vahingossa muuttamaan.

BuddyPhones-kuulokkeissa on erityinen BuddyCable-liitäntäjohto, johon on mahdollista liittää myös toiset kuulokkeet. Sen avulla kuuntelusta voi tehdä entistä sosiaalisempaa riippumatta siitä mitä mobiililaitteesta toistetaan. Kuulokejohto on lisäksi litteä, mikä ehkäisee johdon sotkeentumisen.

Kuulokkeet on valmistettu kestävistä ja joustavista materiaaleista, jonka ansiosta ne kestävät kovempaakin käyttöä leikin ja puuhastelun keskellä. Termoplastinen valmistusmateriaali kestää vääntämistä ja kasaan painumista selvästi tyypillisiä kuulokkeita enemmän.

BuddyPhones-kuulokkeita on saatavilla Muumi-kuvioituna, useilla eri väreillä sekä erikseen liimattavilla eri teemaisilla tarroilla. Tarrojen avulla lapset voivat itse muokata omia kuulokkeitaan haluamallaan tavalla.

Kuulokemalleja löytyy myös useita erilaisia, kuten perusmallin lisäksi mikrofonilla varustettu Explorer tai lentomatkailuun suunniteltu InFlight.

BuddyPhones-kuulokkeet ovat saatavilla välittömästi 24,90 – 69,90 euron kuluttajahintaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit