X

Testissä: Asus – The New Padfone ( Osa 2 )

Jatkamme siitä mihin ensimmäisessä osassa jäimme ja käymme läpi laitteen sovelluspuolta ja siihen liittyviä oivalluksia.

Käyttöliittymän osalta Asus on jatkanut PadFonessa tuttua linjaansa ja pyrkinyt pitämään massiiiviset muutokset minimissä.  Asus on toki tehnyt lieviä muutoksia Android-käyttöliittymän osalta, mutta nämä ovat lähinnä graafisten elementtien uudelleen piirtämistä, ei koko pyörän uudelleen keksimistä.

Suurimmat erot ovat oikeastaan tablettinäkymässä oleva vasemman alakulman pienoisohjelmavalikko.  Sovelluksia voi olla useita ajossa yhtä aikaa, ja täysiveristen minisovelluksien lisäksi on mahdollista ajaa työpöytä-widgettejä minisovelluksina.

Pienoisohjelmavalikon lisäksi on kotinäppäimen alle tabletti- ja puhelinnäkymässä lisätty pikavalikko nopeimmille ohjelmille, Google Now –toimintoon, sovellusvalikkoon ja asetuksiin. Valikosta on myös mahdollista lukita virtuaaliset näppäimet joka on mukava toiminto varsinkin niitä pelejä pelattaessa jotka jättävät näppäimet näytölle.

Kiitosta tippuu myös ilmoitusalueelle lisätyihin pysyvästi näkyvillä olevista langattomien verkkojen asetusten ja Miracast-peilauksen painikkeista.

Alueelta löytyy myös Asuksen versio omasta Beats-tyylisestä äänenparannusteknologiasta, jonka nimi on ”AudioWizard”, mutta itse ainakin otin tämän käytöstä hyvinkin nopeasti, sillä kuten Beats-järjestelmänkin kanssa, kyseessä on lähinnä kasa valmiita taajuuskorjainasetuksia. Olisi mukavaa, jos valmistajat toisivat näiden mukana myös itse säädettävän 10-kanavaisen taajuuskorjaimen, jolloin tämän tapaisesta ominaisuudesta voisi olla nimellisesti edes jotain hyötyä esim. monien erilaisten kuulokkeiden omistajille sekä monenlaista musiikkia kuunteleville. Myönnettäköön, että Asus tarjoaa AudioWizardia lähinnä PadFonen sisäänrakennetun kaiuttimen avuksi, mutta hyöty on pienehkö.

Notifikaatioalueen pikapainikkeet ovat muokattavissa oman mielen mukaan, mikä varmasti miellyttää niitä, jotka allekirjoittaneen tavoin vihaavat turhaa tauhkaa.

Olen myös erittäin mielissäni, että Asus  on pyrkinyt pitämään bloatwaren minimissä laitteessa, joka näkyy ”sponsoroitujen” applikaatioiden vähyydessä ja turhien päällekkäisten sovellusten vähyydessä. Ainoat ” sponsoroidut” sovellukset ovatkin Amazon E-kirjakauppa, Newspaperdirectin E-sanomalehtikauppa, ja Zinio -E-lehtikauppa. Muutoin sovellukset ovatkin Asuksen tai Googlen omia sovelluksia ja Asus on omien kohdalla pitänyt määrän onneksi maltillisena. Esiasettuina sovelluksia ovat mukana Echo-puhehaku, Elokuvastudio videoeditori, FM-Radio, Galleria, Gmail, Googlen haku, Google+, Hangouts, Kalenteri, Kamera, Kello, Kuvat, Laskin, Lataukset, Maps, MyLibrary, Peili, Play-kauppa, Play-kirjat, Play-lehtikioski, Play-musikki, Play-pelit, Polaris Office:n täysversio, puhehaku, sanakirja, Sää, tiedostonhallinta, Chrome selain, viestit, Youtube, äänitallennin.

Mielenkiintoisin lisäsovellus on notifikaatioalueelle lisätty pikatulkki. Sen päälle kytkeminen tuo sovelluksien päälle kirjan näköisen täpän, jonka aktivoimalla on mahdollista maalata esimerkiksi web-sivulta tekstiä ja kääntää tämän lennossa eri kielten välillä. Tuettuja kieliä on 39,  mikä on kohtalaisen kiitettävä määrä. Olisimme kuitenkin toivoneet, että pikatulkissa olisi ollut hieman Samsungin S Translaten tapaan myös mahdollisuus kirjoittaa vain lauseita, jotka olisivat sitten kääntyneet lennossa. Nyt sovellus soveltuu lähinnä web-sivujen ja erillaisten dokumenttien kääntämiseen.

Asus on laittanut mukaan musitakin laitteistaan tutun App Locker -sovelluksen, jolla on mahdollista estää pääsy sovelluksiin, jotka eivät esimerkiksi sovellu perheen pienimmille.

Asus Story -kuvakirjasovelluksella on mahdollista tehdä omista kuvista näppärä virtuaalinen fotoalbumi.

Muista Asuksen laitteista tuttu Asus WebStorage tekee myös paluun ja Asus tarjoaa laitteen mukana viisi gigatavua verkkotallennustilaa. WebStrorage tukee myös Office-dokumentteja, joten tämä helpottaa varsinkin paljon reissussa kirjoittavia.

Webstoragen rinnalle asus on tuonut MyBitCast-nimisen sovelluksen, joka mahdollista videoiden, kuvien ja saneluiden automaattisen synkronoinnin laitteen ja kotikoneen välillä WebStoreagea käyttäen.

Koska laite on tosiaan puhelinkin, on mukana myös kontaktikortisto ja puhelinsovellus, puhelut onnistuvat tablettimoodissa joko BT-kuulokkeella tai tabletin kaiuttimen kautta. Puhelun soidessa on tietenkin myös mahdollsita kiskoa puhelin ulos telakastaan ja puhua puhelu normaaliin tapaan.

Asus on tuonut mukaan myös Splendid -sovelluksensa näytön värien kalibrointiin. Valitettavasti ongelmana on edelleen sama puute kuin ennenkuin, sovellus ei kerro värilämpöä kelvineissä.

Vaikka laite on sulava sekä puhelin että tablettimoodissa, on ikävää, että ongelma mistä mainitsin jo ensimmäisen generaation PadFonessa, on edelleen läsnä sarjan tuoreimmassa laitteessa. Asuksen mukaan sovellusten pitäisi skaalautua lennosta tabletin ruudulle, kun puhelin kytketään tablettiosaan. Valitettavasti tämä ominaisuus toimi hyvin vain Asuksen omien sovellusten kanssa ja heti kun tätä yritettiin Googlen tai kolmannen osapuolten sovellusten kanssa saatiin aikaiseksi yllä oleva herja.

Artikkelin kolmannessa osassa käymme läpi kameraa ja laitteen suoritustehoa

Aiheeseen liittyvät artikkelit