Googlen Mobiiliosaston Twitter-päivityksessä tuli maukasta katseltavaa ei-Kalifornialaisille; piparikuvia Mountain View:n toimistojen keittiöstä.

Tällä tietenkin viitataan tuoreimpaan Android 2.3 “Gingerbread”-päivitykseen, joka näyttäisi olevan tulossa lähipäivinä. Edellisiä vihjeitä ovat olleet Googlen päämajan pihaan muiden vastaavien viereen ilmestynyt iso pipariveistos sekä Android Marketin siivous, josta Google ilmoitti pari päivää sitten. Siivouksessa poistetaan lähinnä vanhentuneita ohjelmia, jotka on jätetty päivittämättä useiksi kuukausiksi.

Androidin tuorein päivitys tulee ensimmäisenä kehittäjille suunnatulle Google Nexus One -laitteelle ja siitä hiljalleen muille valmistajille. Jokaisella niistä kun on yleensä puhelimissaan jotain omaa vanilla-Androidin päällä jotka vaativat ylimääräistä työtä. Päivityksiä nähdään lähinnä valmistajien lippulaivalaitteissa, ja mikäli edellisen päivityksen tahtiin on uskominen; HTC:n Desiret saivat päivityksensä Kesäkuussa, Samsungin Galaxy S:t aivan äskettäin, mutta Motorola ja Sony Ericsson antavat vielä odottaa itseään.

Mutta eipä tässä muuta tällä kertaa. Makoisia odotushetkiä ja raportoimme Gingerbreadin muutoksista heti kun pääsemme sen asentelemaan. Pysykää uunin äärellä.

lähde: http://twitpic.com/3682u2

Alla näkymää Mountain View:stä 17.3.

Googleplex 17.3.2010