Samsung julkaisi eilisen päivän uutisotsikot vallaneen Nexus S:n lehdistötiedotteen tänään suomeksi, joten tarkistimme samalla Samsungilta rantautuuko laite myös suomeen. Vastauksena saimme tiedon, että USA & UK ensimyynnin jälkeen laajenee myynti myös muualle ja samalla pohjoismaihin.  Tarkempaa päivämäärää emme vielä saaneet, mutta ilmoitamme tietenkin heti kun kuulemme laitteesta lisää.

Alla vielä Samsungin lehdistötiedote laitteesta:

7. 12.2010 – Samsung lehdistötiedote

Android 2.3 esittäytyy: Samsungin ja Googlen yhteistyön tulos – Nexus S

Samsung ja Google tuovat markkinoille yhteisen matkapuhelimen. Nexus S on maailman ensimmäinen Android 2.3 -alustaversiolla toimiva laite ja Googlen uusin referenssi-Android-puhelin. – Samsungin ja Googlen yhteistyön tarkoituksena on antaa lisävauhtia Androidille, joka on maailman nopeimmin kasvava mobiilikäyttöjärjestelmä, kertoo Samsungin telecom-tuotteiden Suomen myyntipäällikkö Mika Engblom.

Samsung ja Google ovat Open Handset Alliancen (OHA) perustajajäseniä. Allianssin tavoitteena on edistää mobiililaitteiden kehittämistä siten, että kuluttajat voivat nauttia entistä paremmasta käytettävyydestä ja valinnanvarasta. Googlen Android-käyttöjärjestelmä on yksi ratkaisuista, jota Samsung on ollut mukana kehittämässä. Samsungilla on tällä hetkellä markkinoiden laajin Android-laitevalikoima, johon lukeutuvat Galaxy S, Galaxy 3, Galaxy 5, Galaxy 551 ja Galaxy Tab. Samsungilla on kunkin elämäntapaan sopiva Android-laite. Nyt Samsung esittelee yhdessä Googlen kanssa Nexus S -älypuhelimen, joka on Googlen uusin referenssituote älypuhelinten saralla.

– Samsung ja Google ovat tehneet tiivistä yhteistyötä luodakseen parhaan käyttäjäkokemuksen. Tavoitteenamme on jatkaa Googlen kanssa Androidin kehitystyötä ja luoda älypuhelimia, joissa on entistä parempi toimivuus ja käyttökokemus. Nexus S on tämän yhteystyön hedelmä, kertoo Mika Engblom.

Ensimmäinen Android 2.3 -älypuhelin
Nexus S on maailman ensimmäinen Android 2.3 -käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin. Se on samalla tämän hetken nopein Android-laite. Samsungin omavalmisteisen gigahertsin suoritin mahdollistaa sen, että Nexus S:n kosketustuntuma neljän tuuman näytöllä on sujuva ja nopea. Sovellukset käynnistyvät välittömästi ja nettisivujen selaus on nopeampaa ja sulavampaa kuin koskaan aiemmin.

Android on maailman nopeimmin kasvava matkapuhelinkäyttöjärjestelmä. Android Marketissa on tarjolla yli 100 000 sovellusta ja widgettiä, joilla puhelinta voi muokata oman mielen mukaan.

Avaa ovia ja toimii maksuvälineenä
Android 2.3:ssa on NFC-tuki (Near Field Communiacation). NFC-tekniikan avulla matkapuhelinta voidaan pian käyttää maksuvälineenä bussissa ja takseissa. Sillä voidaan kirjautua lentokoneeseen, ja tekniikan avulla voidaan puhelimeen tallentaa vaikkapa kaupan alennuskuponkeja. Käyttömahdollisuuksia on lukemattomia. Matkapuhelin viedään vastaanottimen läheisyyteen ja laitteet kommunikoivat keskenään automaattisesti.

– NFC-tekniikka tulee helpottamaan ihmisten arkea. Matkapuhelimia tullaan käyttämään maksukorttien ja avaimien sijasta. Samsung on osallistunut useisiin NFC-projekteihin, mutta Nexus S on ensimmäinen matkapuhelin, jossa on NFC-toiminnallisuus esiasennettuna, kertoo Mika Engblom.

Gyroskooppi ja kaareva muotoilu
Nexus S on pätevä multimediakone. Gyroskoopin ansiosta pelien pelaaminen on kekseliästä ja jännittävää. Kolmiakselinen gyroskooppi tunnistaa puhelimen sijainnin sekä pysty- että sivusuunnassa. Neljän tuuman kosketusnäyttö sopii erinomaisesti elokuvien ja tv-yhtiöiden play-palveluiden katsomiseen.

Sivulta katsottuna puhelin on pehmeästi muotoiltu ja kaareva. Kaarevuus toistuu myös kosketusnäytössä. Se luo erinomaisen ergonomian puhuessasi puhelimeen sekä operoidessasi puhelimen monipuolisia toimintoja.

– Emme halunneet tehdä kompromisseja Nexus S:n suhteen, vaan laitteessa on edistyksellinen tekniikka sekä ohjelmisto. Kyseessä on ensimmäinen Android 2.3 -puhelin ja ensimmäinen Samsungin laite, jossa on NFC-tuki ja gyroskooppi, Mika Engblom kertoo.

Tekniset tiedot: Nexus S (I9023) on Android 2.3 (Gingerbread) -käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin, jossa on suuri 4 tuuman kosketusnäyttö (800 x 480 pikseliä). Laitteessa Samsungin gigahertsin Hummingbird-suoritin ja IFX6160-piirisarja. Laitteessa on 5 megapikselin kamera takana ja etupuolella kuvapuheluihin tarkoitettu VGA-kamera. Nexus S tukee seuraavia formaatteja: mp3, aac, aac+, eaac+, wma, mpeg4, h.263 ja h.264. Laitteessa on NFC-tuki ja useita Googlen palveluita, kuten Google Edition, Google mobiilipalvelut, Google Maps ja Augmented Reality. Googlen käyttöliittymä ja selain esiasennettuna. WiFi b / g / n, USB 2.0, Bluetooth 2.1, DLNA, 3,5 mm kuulokeliitäntä ja GPS. 16 gigatavun sisäinen muisti. 1500 mAh akku. Nexus S saapuu kauppoihin tulevana keväänä.

Share Button