Vuosi 2010 oli pitkälti Androidin voittokulkua ja sen vahvistaa vielä viime viikkojen uutisointi; Android nousi myydyimmäksi mobiilikäyttöjärjestelmäksi loppuvuodesta ja ZTE nousi Androidin avulla maailman neljänneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Vuoden 2009 viimeisellä vuosineljänneksellä Androidin osuus myydyistä älypuhelimista oli vaivaiset 8,7% ja toimitukset alle 5 miljoonaa laitetta, Nokian osuuden ollessa n. 45%. Vuoden aikana Androidin nousu on ollut 615,1% päätyen 32,9% markkinaosuuteen 33,3 miljoonalla myydyllä laitteella ohittaen sekä Nokian, Applen, että RIM:n.

HTC ja Samsung olivat Androidin voimakaksikko 45% osuudella koko potista, mutta halvimpien Android-laitteiden valmistajat kuten ZTE ja Huawei tulevat vahvoina perässä ja 2011 tuleekin olemaan varmasti siltä osin mielenkiintoinen. Edullisimpien laitteiden hintojen odotetaan putoavan reilusti alle nykyisen alle 300 euron jopa 150 euroon. Kalliimpien mallien etuina ovat edelleen uusimmat näyttötekniikat sekä hurjaa vauhtia yleistyvät moniydinprosessorit.

Nähtäväksi jää miten Android-tablettien myynti lähtee käyntiin vuonna 2011, odotettavissa on kymmenittäin uusia laitteita.

Lähteet:

http://www.canalys.com/pr/2011/r2011013.html

http://www.engadget.com/2011/01/28/idc-zte-takes-fourth-in-global-cellphone-rankings-leapfrogs-ap/