Navitel Navigator on venäläisen Navitelin navigointisovellus, joka toimii usealla eri alustalla, kuten Androidilla, iOS:lla, Symbianilla ja Windows Mobilella. Navitelin kartta-aineisto on kattanut lähinnä joukon Itä-Euroopan maita, mutta ladattavissa on myös enemmän tai vähemmän kattava Suomen kartta, sekä osia muista Euroopan maista. Toimitus tutustuu tällä erää venäläiseen ohjelmistokulttuuriin.

Navitel aiheuttaa heti alkuun ristiriitaisia tunteita. Sovelluksen asennus on jokseenkin hiomaton ja aluksi asennusvalikot saadaan venäjän kielellä. Jo kauan sitten unohdetuista venäjän kielen kurssista huolimatta englannin valinta kieleksi on kuitenkin helppoa. Seuraavaksi ihmetelläänkin, miten sovellukseen saa karttoja. Näppärimminhän se toki käy lataamalla kartat Navitelin sivuilta itse muistikortille. Android-selainta käyttämällä tämä on hieman haasteellista, sillä ainakin SGS2:lla ja Dolphinilla palvelin yrittää antaa tekstitiedostoa, joka näytetään tekstitiedostona.

Aloitus ehkä ei ollut vakuuttava, mutta jatko sentään tuntui paremmalta. Kartta näytti varsin siedettävältä, vaikkakin karulta, navigointinäkymää pystyi konfiguroimaan varsin liberaalisti ja ominaisuuksia oli varsin mukavasti. Karttanäyttö toimii 2D-tilassa ja 3D-panoraamatilassa ja näytöille on olemassa yöteemat. Karttanäytölle voi yksittäin konfiguroida kaikki näytettävät painikkeet, inforuudut ja niissä näytettävän datan, mikä olisi ihan mukava ominaisuus muissakin sovelluksissa. Painikkeet saa myös piilotettua määräajan jälkeen.

Navitel käyttää – kuten moni muukin – Androidin vakionappeja hyväkseen, vaikka näytöllä ovat myös sovelluksen omat navigointipainikkeensa. Valitettavasti Androidin Back-painike ei aina toimi loogisesti. Ainakin joistakin toiminnoista, joihin pääsee suoraan karttanäkymistä, sovellus heittää Back-painikkeella työpöydälle, eikä suinkaan edelliselle näytölle.

Navitel tarjoaa verkkopalveluina infopalvelua liikenneruuhkista sekä normaalit sääpalvelut ja mahdollisuuden lähettää oma sijaintinsa tekstiviestillä. Ruuhkapalvelua ei testattu. Mitään integraatioita sosiaaliseen mediaan (Twitter, Facebook) ei ole.

Navitelin lisenssin voi ostaa heidän web-kauppansa kautta, kunhan osaa venäjää. Pääsivusto on myös englanniksi, mutta en keksinyt miten verkkokaupan kielen voisi vaihtaa. Navitelia sitä näyttäisi olevan kaupan myös muuallakin netissä – toki lähinnä venäläisillä sivustoilla. Joka tapauksessa 1250 ruplaa, eli reilut 32 euroa. Marketista ladattavaan versioon saa 30 päivän testilisenssin, jonka aikana voi itse vakuuttua sovelluksen sopivuudesta omaan käyttöön.

Kartta, kiinnostavat kohteet ja navigointi

No, valitettavasti navigointi oli se suurin puute. Kartta-aineisto on Suomessa, ehkä Helsinkiä lukuunottamatta, hyvin rajoittunut. Esimerkiksi Turusta löytyy – keskustaa lukuunottamatta – vain suurimmat kadut, eikä lainkaan lähiöiden asuinkatuja. Syrjäseuduista puhumattakaan. Osa kadun nimistä löytyy vain ruotsin kielellä.

Navigointi itsessään tökki pahasti. Oletusasetuksilla matkalla ykköstieltä Helsinkiin Pitäjänmäkeen navigointi jäi ikilooppiin, vei 48 % prosessoria ja aina kasvavan määrän muistia ja lopulta sovelluksen sai suljettua vain Samsungin Task Managerin kautta. Kun asetuksista reitinhaun vaihtoi yksinkertaisempaan malliin, reitti löytyi lähes välittömästi – tämä oli yksi nopeimmista reittien selvittämisistä koskaan. Valitettavasti yksinkertainen reittihaku esittelee ainakin joillakin pikkukaduilla – niillä, jotka löytyvät – varsin erikoisia reititysratkaisuja. Matka lähimmälle huoltoasemalle (POI-piste) vaatii kolmen käännöksen sijaan seitsemän käännöstä, sekä pari U-käännöstä ja reittipiste on silti vielä väärässä kohtaa.

Jopa reitin demonäytössä navigointi tuntui jotenkin tökkivän ja sovellus herjasi hyvin herkästi olevansa tien ulkopuolella, mikä tuntui hieman oudolta. Ääniohjaus onnistui toimivaan vain noin joka viides kerta – tai sitten arvostelija onnistui sössimään jotain oikein kunnolla. No, ajonaikaiset opasteet näytöllä ovat kuitenkin mainioita ja selkeitä. Navigoinnin aikana sijainti tuntui nykivän todella herkästi, enkä tiedä johtuiko se herkästä reagoinnista GPS-sijaintiin, huonosta GPS-signaalista vai huonosta dataverkkoyhteydestä.

Reititysvalinnoista voi valita oikean reitityksen lisäksi reitin vain linnuntietä pitkin – tällehän on käyttöä esimerkiksi maastossa tai paikoissa, joissa ei ole reittejä lainkaan. Navigointivaihtoehdot ovat sinänsä monipuoliset. Reititystä voi hakea normaalien jalankulkijan, pyöräilijän, moottoripyöräilijän ja auton lisäksi taksille, bussille, kuorma-autolle, jakeluautolle ja hätätilanteita varten. Muita kuin autoilua ja pyöräilyä ei kuitenkaan testattu. Pyöräilyreititystä tuntui vaivaavan sama ongelma kuin autoilureitystäkin: suoralle reitille ilmestyi satunnaisia käännöksiä.

Navigoinnin konfigurointi on myös varsin monipuolinen ja sovelluksesta voi melko vapaasti säätää, kuinka herkästi esim kartan zoom toimii, miten se palautuu oletustilaan ja mikä on oletustila. Reititysohjeen herkkyyttä voidaan myös säätää. Reitistä annettava info, demonäyttö ja erillinen navigointiohje ovat aivan toimivia – ainakin silloin, kun reitti on onnistuttu löytämään.

Reitin etsiminen sujuu samaan tapaan kuin muissakin sovelluksissa, eli neljän portaan kautta. Aluksi valitaan maa, sitten kaupunki ja lopulta päästään tarkentamaan katuosoitteeseen asti. Vaikka näppäimistö on mitä on, niin osoitehaku on ilmiömäisen nopea. Hauskana innovatiivisena piirteenä näppäimistöstä poistetaan käytöstä ne kirjaimet, joiden mukaan seuraavaa kirjainta ei enää löydy täydennettävästä sanasta. Tämä on mainio ominaisuus. Valitettavasti näppäimistössä ei ole tukea skandinaavisille merkeille, eikä muillekaan ASCII-merkistön ulkopuolelta löytyville kummajaisille. Tämä haittaa aika tehokkaasti navigointiharrastusta Suomessa.

POI-kohteita löytyy ihan kohtalaisesti – ainakin huoltoasemia. Niiden sisältöön ei valitettavasti voi luottaa, sillä muutaman otoksen – varmuudella kadonneen ravintolan ja uusien ravintoloiden – perusteella kartta-aineisto on näidenkin suhteen yli kolme vuotta vanha. Ainakin Turussa. Kohteiden käyttö on kylläkin helppoa ja jopa esimerkillistä. Ensimmäinen klikkaus tuo alareunaan nimen ja perusinfon, toisella klikkauksella saa yhteenvedon, josta löytyy www-sivujen osoite ja puhelinnumero ja koordinaatit. Pikavalinnalla pääsee surffaamaan tai soittamaan paikalle.

Yhteenveto

Testattu versio oli 5.0.2.721 (9.9.2011), kartta-aineiston versio oli 2011Q2 ja testipuhelimena oli Samsung Galaxy S2.

Hyvät puolet

  • Monipuolinen konfigurointi, joista on jopa jotain hyötyä
  • Käyttöliittymä on nopea ja suhteellisen toimiva
  • Nopeat haut (ainakin toimiessaan)
  • Nopea kartta
Huonot puolet
  • Valitettavasti melkein kaikki muu
  • Kartta-aineisto on nykymittapuulla täysin riittämätön Suomessa, ehkä Helsinkiä lukuunottamatta
  • Kartta-aineiston lataaminen on käsityötä
  • Kartta-aineisto ja POI-aineisto on auttamatta vanhentunut ainakin Suomen osalta
  • Joissakin tapauksissa reitinhaun saa täysin jumiin
  • Epäandroidmainen käyttöliittymä
Arvosana
  • Ulkoasu: 3,5
  • Käytettävyys: 2
  • Ominaisuudet: 1,5
  • Hinta-laatusuhde: 1
  • Yleisarvosana: 2
Jos Navitel Navigaorissa ei olisi yhtään mitään hyvää, niin pisteitä ei tippuisi tippuisi ensimmäistäkään. Sovellus selvästi kaipaa vielä kehitystä ja etenkin kunnon kartta-aineiston, jotta sillä olisi toivoakaan kilpailla muiden sovellusten kanssa. Jos unohdetaan, että kartta-aineisto on hyvin vaatimaton ja osin vanhentunut, reititysbugit ja se, että kartta- ja ääniaineisto pitää ladata käsin, sovellus itsessään ei suinkaan ole täysin käyttökelvoton. Käytettävyys ei sinänsä eroa eroa hirveästi muista sovelluksista – ja karttanäkymän toiminnot ovat mainiot – mutta muutama suurempi kämmi tekee koko sovelluksen käyttämisestä hankalaa.
Navitelin asiakaspalvelu lupaili, että tässäkin artikkelissa kuvatut puutteet korjataan. Jos tarvetta on liikkua niissä Itä-Euroopan maissa, joissa kartta-aineisto on kattavampi, Navitel ei välttämättä ole huonompi vaihtoehto. Muussa tapauksessa se jää pahasti altavastaajaksi kaikille muille markkinoilla oleville sovelluksille. Ennemminkin Navitel Navigatorin voisi katsoa täyttävän venäläisen matkailijan tarpeet Suomessa, kuin päinvastoin.