Euroopan Komissio on hyväksynyt Googlen Motorola-kaupat. Päätöksessään komissio kertoo ettei se näe yrityskaupan haittaavan kilpailua millään tavalla, mutta lisäksi painottaa, että se aikoo jatkossakin seurata tarkasti kaikkien markkinoilla toimivien yritysten käytöstä ja erityisesti patenttien strategista käyttöä kilpailuetuna.

Päätöksessä mainitaan myös, että komission on harkinnut tarkkaan sitä tuleeko Google syrjimään Motorolan kilpailijoita jotka myös käyttävät Android-käyttöjärjestelmää. Komissio päätyi tutkimuksissaan siihen tulokseen, että Googlen ydinliiketoimintaa on yrityksen muut palvelut. Tämän takia on Googlen oman liiketoiminnan kannalta tärkeää saada Android leviämään mahdollisimman laajalti. Päätöksen mukaan on myös erittäin epätodennäköistä ja Googlelle itselleen haitallista jos se alkaa suosia Motorolaa, joka on kuitenkin Euroopan markkinoilla pienempi tekijä kuin esimerkiksi Samsung ja HTC.

Read Write Webin artikkelissa huomautetaan tosin, että yrityskauppaa ei ole vielä hyväksytty Kiinassa, Israelissa tai Taiwanissa, mutta Euroopan Komission päätös on hyvin perusteltu. Lisäksi artikkelissa mainitaan, että Motorola teki vain 2 % koko teollisuuden alan voitoista viime vuonna. Täten kilpailun kannalta olisi aivan sama vaikka Google ostaisi vielä Sony Ericssonin ja LG:n, koska se ei olisi edelleenkään lähellä Samsungin ja Applen yhdistettyä markkinaosuutta.

Hieman myöhemmin myös Yhdysvaltain viranomaiset hyväksyivät kaupan sellaisenaan, ilman sivuehtoja tai erillismääräyksiä. Päätös oli jokseenkin odotettavissa, koska Pohjois-Amerikan markkinoilla Motorolan markkinaosuus ei ole missään nimessä määräävä. Arvattavaksi jää vaikuttiko samalla tehty päätös Nortelin patenteista myös Googlen ja Motorolan päätöksen. Molemmissa tapauksissa oli kyse myös patenteista ja Yhdysvaltojen kannalta molempien kauppojen hyväksyminen pitää tietyllä tavalla patenttitasapainoa yllä.

Googlen kannalta Motorolan ostaminen on kuitenkin järkevää jo senkin takia, että se saa pitkän linjan osaamista laitteiston valmistamisesta ja pystyy sitä kautta paremmin kehittämään Androidia valmistajien tarpeita silmällä pitäen. Vaikka näkemys tietysti on Motorolalainen, ei rautapuolella ole kovin montaa tapaa tehdä asioita oikein, kuten olemme eräiden valmistajien menestyksestä (tai sen hiipumisesta) nähneet. Google saa samalla suoran yhteyden kuluttajiin ja laitteiden käyttäjiin, ilman toisenkäden tietoon tyytymistä, joka voi olla joiltain osin suodatettua. Nyt Google pääsee Motorolan kautta suoraan asiakasrajapintaan mobiililaitteissa, mikä on erittäin arvokasta käyttöjärjestelmän kehittäjälle.

Vuosi 2012 tulee ehdottomasti olemaan erittäin mielenkiintoinen koko alalla, mutta myös Androidin omissakin piireissä. Jäämme seuraamaan.

Lähde: Read Write WebEuropean Comission ja Reuters