Saimme käsiimme Samsung Galaxy Megan ennakkoversion, mutta koska laitteen käyttöjärjestelmä on vielä hiomaton eikä kaikkia ominaisuuksia ole implementoitu, emme voi mennä kovin syvälliseksi sen kanssa. Niistä ominaisuuksista jotka ovat jo paikalla, voimme kirjoittaa. Joten pitemmittä puheitta, itse laitteen pariin.

httpvh://youtu.be/B43EO1b59_0

20130421_191730

Ulkoisesti laite on kuin piirretyissä katujyrän alle jäänyt Galaxy S4, laite on venynyt joka suuntaan ja on suorastaan massiivinen. Laite käyttää samankaltaista jämäkämpää rakennetta kuin SGS4 ja on samalla myös miellyttävän ohut. Etupuolelta löytyy aivan hävyttömän kokoinen 6,3” näyttö joka kykenee kuitenkin vain 1280×720-resoluutioon ja myös sen tekniikka poikkeaa SGS4:stä, sillä AMOLED:n sijasta tarjolla on TFT-pohjaista teknologiaa. Ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että Samsung olisi mennyt siitä mistä aita on matalin, sillä näytön laatu miellytti ainakin allekirjoittaneen silmää ja on vähintään samalla tasolla kuin Galaxy Cameran vastaava näyttö. Tämän lisäksi näytön kirkkaus täydellä teholla on samalla tasolla Galaxy Note II:n kanssa. Virtanäppäin löytyy laitteen oikeasta reunasta ja äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet vasemmasta, molemmat painikkeet ovat suunnilleen samassa kohdassa kuin Note II:ssa, joten siihen tottuneetovat kuin kotonaan.

20130421_191856

Laiteen takapuolelta löytyy 8 Mpix kamera ja sen alta LED-salama. Lataus onnistuu tuttuun tapaan mikroUSB:llä alareunasta. Laitteen yläreunasta löytyy 3,5mm kuulokeliitäntä ja myös SGS4:stä löytyvä IR-lähetin yleiskaukosäädintoimintoa varten.

20130420_142855

Mainitsinko jo, että laite on massiivinen? No, mainitsen sen vielä kerran: se on MASSIIVINEN. Tämän rinnalla Note II ja S 3 näytävät kääpiöltä, kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata.Koosta huolimatta laite menee vielä ainakin allekirjoittaneella farkkujen taskuun. Tosin toisin kuin Note II, alkoi Mega jo tuntumaan kävellessä ja istuutuessa yms.

2013-04-16 15.47.35

Edes puhuminen laitteella ei tuntunut koosta huolimatta aivan urpolta, tosin syynä varmaan on allekirjoittaneen tottuminen Note II:een. Suurin syy tähän on se, että Samsung on saanut laitteen erittäin ohueksi, joten koostaan huolimatta se on miellyttävä käyttää ja tuntuu edelleen puhelimelta eikä tabletilta jolla voi puhua. Noh, jokainen tehköön itse yllä olevasta kuvasta johtopäätöksensä.

Kuten jo esivilkaisumme alussa mainitsin, emme voi kovin syvällisesti mennä käyttöjärjestelmän osiin, mutta pystymme kutienkin puhumaan niistä asioista jotka ovat varmoja ja jotka olemme pystyneet testaamaan toimivaksi.

Screenshot_2013-04-19-21-22-21

Laite käyttää Androidin 4.2-versiota, joka käy selväksi heti lukkoruudulta. Lukkoruudun vakionäkymässä ovat näkyvissä kello, “elämänkumppani”-teksti joka on onneksi poistettavissa tai vaihdettavissa haluamakseen. Avausefekti on vaihdettu edellisen sukupolven laitteiden vesiefektistä linssiheijastukseksi, mutta vesiefektiin tykästyneet voivat kuitenkin vaihtaa tämän takaisin asetuksista. Myös alareunan pikakäynnistyskuvakkeet on vakiona poistettu käytöstä, mutta nämä on myös mahdollista kuitenkin kytkeä asetuksista takaisin käyttöön.

Screenshot_2013-04-19-22-38-11

Lukkoruudulle on Nexus-sarjan tavoin mahdollista lisätä nyt widgettejä. Käymme näitä tarkemmin läpi kun saamme lopullisen version tai SGS4:n käsiimme.

Screenshot_2013-04-16-21-52-36

Ilmoitusalueelle on päätynyt sama pikapainike jolla on mahdollista näyttää kerralla kaikki pika-asetukset jolloin turhalta kelaamiselta vältytään.

Screenshot_2013-04-19-23-00-24 - Copy

Automaattista ruudunkirkkautta on myös muokattu ja nyt laitteen ollessa automaatilla, on kirkkautta kuitenkin mahdollista hienosäätää liu’usta -+5 pykälää.

Screenshot_2013-04-16-21-51-13

Laitteen suuren koon huomioon ottaen on mukavaa, että ainakin esiversiossa työpöytä kääntyy puhelimen asennon mukana. Toivommekin, että tämä ominaisuus löytyy myös finaalista, sillä tätä löytyy harvasta nykypuhelimesta.

Screenshot_2013-04-22-18-17-35

Muita käyttöjärjestelmän parannuksia ovat myös SGS4:ssa oleva puhelimen asetuksien pilkkominen kolmelle välilehdelle, joka selkeyttää asetuksien käpistelyä ja helpottaa näiden löytämistä.

Screenshot_2013-04-19-23-31-58

Testaamastamme prototyypistä löytyy myös ”Ilmanäkymä”-toiminto joka on siirtynyt Note-laitteista nyt sormeiltaviin puhelimiin. Ajatuksena on se, että kun sormea pitää jonkin kohdan yläpuolella, ruutuun koskematta saadaan ko. asiasta lisätietoja. Esimerkiksi videosoitin näyttää kohdasta kuvankaappauksen, joten on helpompi löytää oikea kohta johon hypätä.

Screenshot_2013-04-20-09-12-19

Laitteen kamerasovellus on saanut uuden käyttöliittymän, joka on otettu suoraan Galaxy Camerasta. Sovellus vähentää ikoneita ruudulla ja lopputulos on minimalistisen simppeli.

Screenshot_2013-04-16-21-52-13

Mukana on myös kuvaustilanvalinta Galaxy Cameran tavoin, mutta valitettavasti ainakaan protossa ei ollut manuaalista säätöä mukana. Käymme kameraa läpi tarkemmin, kun saamme lopullisen version käteemme.

Screenshot_2013-04-20-09-41-34

Kameran tueksi mukana on kuva-albumin luontia varten sovellus, jolla on mahdollista luoda omista kuvista fotoalbumi jo esimerkiksi matkalla.  Ainakin tämän puhelimen testiversiosta puuttui SGS4:n julkaisussa mainittu mahdollisuus tilata printtikopio tehdystä albumista. Palaamme myös tähän, kun arvostelemme laitteen julkaisuversion.

Screenshot_2013-04-20-09-20-08

Laitteen mukana tulee myös SGS4:n julkaisusta tuttu Group Play -sovellus, jolla samassa Group Play -ryhmässä olevat puhelimet voi synkronoida soittamaan samaa kappaletta tai esitellä muille loma-albumia tai jakaa kokouksissa dokumentteja saman ryhmän jäsenille. Sovelluksen avulla on myös mahdollista pelata porukalla pelattavia pelejä ja demona mukana onkin nelinpelattava pokeri. Ominaisuutta emme pystyneet testaamaan käytännössä, sillä tämä olisi vaatinut SGS4:n tai toisen Megan rinnalle. Toivottavasti saamme testattua Group Play’n viimeistään SGS4-arvostelussamme kunnolla.

Screenshot_2013-04-20-09-26-56

Samsung Galaxy S 4:n ominaisuuksista S-Kääntäjä on päätynyt myös Megaan. Sovellus mahdollistaa käännökset joko puheentunnistuksella tai syöttämällä tekstin näppäimistöllä. Tuetut kielet ovat brasilian portugali, englanti (UK), englanti (US), italia, japani, korea, yksinkertaistettu kiina, espanja, ranska ja saksa. Sovellus osaa tietenkin myös lausua käännöksen puhesyntetisaattorin avulla.

Screenshot_2013-04-22-18-17-22

Laitteesta löytyy myös IR-lähetin ja tätä varten WatchON -sovellus. Ei anneta nimen hämätä sillä WatchON on vain uudelleenteemoitettu ja leiskattu ”PEEL Smart Remote”-sovellus, jota on nähty aikaisemmin mm. jo Tab 7.7:ssä ja Note 10.1:ssä. Sovellus on siis käytännössä aivan sama kuin esimerkiksi HTC Onessa. Se näyttää käyttäjän maun mukaan suositellut ohjelmat ja ohjelmista on mahdollista määrittää itselleen muistutukset ja niin edelleen. Samsungilla on valitettavasti yksi huomattava ongelma tämän yleiskaukosäädinviritelmänsä kanssa, sillä ainakaan testaamamme proto ja tämän WatchON-sovellus eivät tue puuttuvien kaukosäätimien opettamista HTC Onen tavoin. Ongelmaksi koitui jälleen kerran DNA/Welhon Wbox HD. Televisiota ja kotiteatteria pystyi kuitenkin käskyttämään ongelmitta. Kannattaa siis ennen SGS4:n tai Megan kaukosäätimeksi hankkimista tarkistaa löytyykö Peelin sovelluksesta omille laitteille tukea kysymällä asiasta esim. Peelin Facebook-sivulta.

Mega tukee myös langattomia 802.11ac-verkkoja ja saimmekin yhdistettyä nätisti toimistomme Buffalon Airstation WZR-D1800H 802.11ac -laitteeseen. Nopeus pysyi kuitenkin lähinnä n-luokan nopeuksien tasolla, mutta tästä ei suoranaisesti voi vetää mitään johtopäätöksiä sillä itse ac-tekniikka on sekin vielä draft-vaiheessa ja valmistunee loppuvuoden aikana.

20130422_075927

Samsung tuo laitteen mukana markinoille kasan lisävarusteita, yllä näistä muutama. Tykästyimme erityisesti pinkkiin flip-coveriin.

Muita ominaisuuksia emme valitettavasti voi vielä esikatselussamme käydä läpi, sillä ne olivat joko kesken, hiomattomia tai jouduimme jättämään nämä näyttämättä Samsungin pyynnöstä. Megassa on kuitenkin potentiaalia, ja se on viimeinen koko jota voi enää hyvällä omatunnolla kutsua puhelimeksi.