Google piti eilen San Franciscossa aamupalatilaisuuden, jossa julkaistiin Nexus 7 -tabletin seuraaja josta kirjoitimme aikaisemmin ja emme käsittele Nexusta toistamiseen, olemme kuitenkin päivittäneet artikkelia ajantasalle. Lisäksi Google julkaisi kasan muita uutuuksia jotka käsittelemme tässä artikkelissa.

jb-new-logo

Android 4.3

Uusi Android on edelleen nimeltään Jelly Bean eikä suoranaisesti tuo juurikaan näkyviä uudistuksia. Suurimmat muutokset ovat lähinnä konepellin alla olevia parannuksia Androidin ytimeen, nopeuttavat käytettävyyttä ja parantavat moniajoa.  Muita uudistuksia ovat tuet OpenGL ES 3.0:lle sekä vähävirtaiselle Bluetooth Smartille, jolle löytyy tuki jo esimerkiksi HTC Onesta ja Samsung Galaxy S4:stä. Suurin päivitys on parantuneet kopiosuojausrajapinnat joita esimerkiksi Netflix alkaa tukemaan saman tien, tämä mahdollistaa 1080p FullHD-videon katsomisen Android-laitteilla Netflixistä.

smart-dialer-animated_v2

Muita näkyviä muutoksia on mm. Androidin puhelinsovellukseen tullut automaattinen kontaktien haku, ominaisuus joka on ollut valmistaja-kustomoituna käytännössä Androidin alkuajoista lähtien muissa laitteissa.

restricted-profiles

Tablettikäyttäjille on tullut hyödyllinen mahdollisuus rajata lisäkäyttäjien sovelluksia, joten lapselle sopiva AngryBirds-työpöytä on nyt helppo tehdä ilman erillisiä työkaluja ja samalla saa estettyä uusien tasojen ostamisen pelin sisältä.

Android 4.3 on lähtenyt jo eilen jakoon Nexus 4, Nexus 7, Nexus 10 ja Galaxy Nexus -laitteille OTA-päivityksenä.

unnamed

Pelikeskus

Google julkaisi myös keskitetyn pelikeskuksen josta on helppo käynnistää pelejä ja seurata pelien saavutusten karttumista. Pelikeskus mahdollistaa myös helpommin moninpelien perustamisen ja kavereiden kanssa pelien vertaamisen. Yksi peleistä joka tukee peli keskusta on RipTide GP 2, joka on saatavilla marketista.  Pelikeskus on ladattavissa heti tämän linkin takaa.

chromecast

Chromecast

Googlen uusin aluevaltaus on kevennetyn ChromeOS:n päällä pyörivä Chromecast -HDMI-mokkula, joka mahdollistaa ChromeOS-, iOS-, Windows-, OSX- ja Android-laitteiden videotoiston peilaamisen langattomasti television ruudulle. Kun puhelin on kytketty verkkoon jossa on ChromeCast käytettävissä, näyttävät esim. Netflix ja Youtube ”Cast”-napin, jota painamalla video siirtyy langattomasti suoraan isolle ruudulle. Laitteita voi olla taloudessa montakin ja se tukee myös soittolistoja useammasta samanaikaisesta laitteesta sekä hallinnan siirtoa laitteesta toiseen, kun esim. elokuvan käynnistänyt henkilö lähtee kännyköineen pois paikalta kokonaan. Chromecast tukee tietenkin myös Google Music ja Google Movies-palveluita joita ei Suomessa vielä ole saatavilla. Työpöytäkoneista on mahdollista lähettää Google+-palveluun ladatut kuvat Chromecastiin nähtävillä, ominaisuus toimii tietenkin myös puhelimella.  Huomattavaa on, että ChromeCast vaatii Chrome-selaimen, sillä Cast-painike on saatavilla vain sille. Lisäksi alkuvaiheessa toimivat palvelut ovat tosiaan Youtube, Netflix, Movies, Music ja Chrome-selain. Palveluita on tulossa kuitenkin lisää jo lähitulevaisuudessa ja Google painottikin ominaisuuden helppoa lisäämistä mihin tahansa olemassa olevaan ohjelmaan, ohjelmistokehityspaketti julkaistiin samassa yhteydessä.  Hintaa Chromecastilla on yhdysvalloissa $35 ja tämän mukana seuraa 3 kk tilaus Netflixiä.  Chromecast ei valitettavasti ole alkuvaiheessa tulossa eurooppaan, joten jäämme jälleen kerran nuolemaan näppejämme. Kuten aina, kiireisimmät tietävät varmasti mistä näitä saa.

 

Share Button