Google julkisti vihdoin jo lähes täysin julkivuodetun Nexus 5 -puhelimensa sekä sen sisältämän Android-päivityksen, 4.4 KitKatin. Päivitys tuo mukanaan paljon ohjelmistotason parannuksia ja päivittää käyttöliittymän ulkoasua hieman nykyaikaisemmaksi. Pahoittelut tekstimäärästä jo etukäteen, mutta päivitys tuo mukanaan huomattavan paljon uutta.

Android 4.4 KitKat

android-4.4-kitkat-skarmdump-officiell-google-6-600x409

Google on panostanut 4.4 -päivityksellä vahvasti Androidin resurssisyöppöyteen ja KitKat on suunniteltu toimimaan laitteissa joissa on vähimmillään 512 megatavua keskusmuistia. Tämä tarkoittaa aggressiivisempaa muistinhallintaa, ohjelmistojen pienempää muistijalanjälkeä sekä vähennettyjä järjestelmän taustaprosesseja. Tämä on hyvä asia varsinkin vaihtoehtoisia käyttöjärjestelmiä kehittävälle harrastelijayhteisölle, sillä KitKat on helppo muokata toimimaan laitteissa, jotka eivät saa muutoin enää päivityksiä. Samaa laihdutuskuuria on toteutettu myös Youtuben ja Chromen uusimmissa versioissa. Käyttöliittymän piirtoa on tehostettu päivittämällä OpenGL-standardi uudempaan 2.0:aan. Samalla käyttöliittymän elementit, kuten notifikaatioalue, on muutettu pääsääntöisesti läpinäkyviksi.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-7

Uusi Hangouts-sovellus toimii nyt Hangouttien lisäksi myös tekstiviestisovelluksena, sovellukseen on myös lisätty tuki animoiduille GIF-kuville. KitKat helpottaa myös niitä jotka haluavat vaihtaa tekstiviestisovelluksen toiseksi, tuomalla tätä helpottavia uusia rajapintoja.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-5-297x425 android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-6-297x425

Puhelinsovellus tarjoaa eniten käytettyjä kontakteja ensimmäisenä ja ei ole enää vain pelkkä puhelinsovellus, vaan mahdollistaa myös lähellä olevien yritysten etsimisen suoraan sovelluksesta. Puhelinsovellus etsii myös aktiivisesti saapuvien puheluiden osalta lähialueen yritysten numeroita, jotta se voi paremmin kertoa kuka soittaa, vaikka nimeä ei olisi tallennettuna kontakteihin.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-8

Hymiökuvat ovat nyt myös saatavilla suoraan uudesta Android-näppäimistöstä.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-1

Lukkoruudun voi avata “OK Google”-komennolla, hieman Google Glassin tapaan.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-2

Kun KitKat -laitteella kuunnellaan musiikkia tai käytetään ChromeCastia videoiden katseluun, lukkoruudulla näytetään levynkansitaidetta.

android-4.4-kitkat-nyheter-changelog-lista-3

Käyttöliittymään on lisätty uusi kokoruudun tila, jolla sovelluksen voi venyttää kokoruudun kokoiseksi niin, että ilmoitusalue yms. katoavat ruudulta, tämä on mukava lisä varsinkin E-kirja-sovelluksia paljon käyttävälle.

android-4.4-kitkat-skarmdump-officiell-google-4-297x582

KitKat tuo muutamista muista laitteista tutun askelmittarin osaksi käyttöjärjestelmää, ja se on ensimmäisenä käytettävissä Nexus 5 -puhelimella, koska askelmittari vaatii tuen raudalta, joten tämä ei ole saatavilla kaikissa KitKat-laitteissa. Puhelimien sensorien käyttöä on tehostettu ”hardware sensor batching” -tekniikalla joka osaa lukea sensoreita tehokkaammin nipuissa vähentäen virrankulutusta.

kk-contactless-card-297x175

Androidin NFC-tukea on myös parannettu ja käyttöjärjestelmään on lisätty ”Host Card Emulation” -tekniikka, joka mahdollistaa NFC:llä toimivien maksu- ja bonuskorttien emuloinnin puhelimella.

android-4.4-kitkat-skarmdump-officiell-google-2-600x305

Käyttöjärjestelmän ytimeen on tuotu myös tulostusrajapinta, joka  helpottaa Android-laitteiden yhdistämistä verkkotulostimiin. Lisäksi Google Cloud Print -ominaisuus on tuotu osaksi käyttöjärjestelmää. Verkkotallennustiloille on lisätty rajapinta, joten nyt Box ja Dropbox -tyyliset sovellukset integroituvat saumattomasti osaksi käyttöjärjestelmää ilman erillisiä valmistajien kustomonteja. Tämä mahdollistaa esimerkiksi tiedostojen editoinnin suoraan pilvipalveluihin ilman tiedoston erillistä lataamista laitteelle.

Käyttöjärjestelmään on tuotu mahdollisuus tallentaa ruudulla tapahtuvia toimintoja (Screencast) suoraan MP4-muotoon, joten nyt on mahdollista tehdä esimerkiksi ohjeita puhelimen käyttöön ja kuvata pelivideoita ilman root-oikeuksia.

android-4.4-kitkat-skarmdump-officiell-google-7-600x370

Suora digitaalisten signaaliprosessorien (DSP) tuki on lisätty käyttöjärjestelmään, joka mm. Nexus 5:n kohdalla vähentää musiikkia kuunnellessa virrankulutusta ja mahdollistaa alhaiset latenssit musiikkisovelluksille. Tämän lisäksi Google on lisännyt ohjelmallisen “äänenvoimakkuuden vahvistajan”, joka mahdollistaa puheen vahvistamisen lennossa.

IR-lähettimet ovat nyt käytön osalta tuettuja suoraan käyttöjärjestelmätasolla, opettamista KitKat ei vielä tue. Lisäksi Bluetooth-laitteet voivat hallita suoraan KitKat-laitteen äänenvoimakkuutta, enää ei tarvitse säätää kahta äänenvoimakkuutta erikseen. Tämän lisäksi KitKat tukee myös Bluetooth MAP -protokollaa, joka parantaa laitteiden yhteensopivuutta eri autojen kanssa, mm. BMW iDrive, Ford Sync/MyFord Touch ja useat Lexuksen mallit käyttävät jo sitä. KitKat tuo mukanaan myös vähävirtaisen tue Bluetooth-peliohjaimille, -hiirille ja -näppäimistöille (HID over GATT -profiilituki).

Lisäksi iso kasa kehittäjille suunnattuja muutoksia jotka löytyvät tämän linkin takaa.

Android 4.4 KitKat tulee esiasennettuna Nexus 5 -laitteille ja päivitys saapuu lähiviikkoina Nexus 4, 7 ja 10 -laitteille. Ironista kyllä, Galaxy Nexus jää ilman päivitystä, koska se on jo ylittänyt Googlen määrittelemän 18 kk rajapyykin päivityksille. HTC lupailee päivitystä One-puhelimelleen 90 päivän sisällä ja One Google Play Editioniin parin viikon sisällä. Galaxy S4 Google Play Edition saa varmasti myös lähiviikkoina päivityksen.


Google/LG Nexus 5

lg-nexus-5-officiell-promo-559x500

Vaikka näytön koko on kasvanut, niin laitteen fyysinen koko on minimaalisesti suurempi kuin Nexus 4:n, sillä näytön reunusten kaventaminen on antanut näytölle mukavasti lisää tilaa. Kuori on Nexus 4:n lasisesta poiketen polykarbonaattimuovia. Uutuuksina laitteessa on mm. kameran optinen kuvanvakaaja Wi-Fi AC sekä 4G/LTE-tuki vakiona.
Puheentunnistus on nyt myös huomattavasti suuremmassa osassa, sillä laitteen voi herättää Google Glassin ja Motorolan Moto X:n tavoin sanomalla “OK, Google”. Laite taitaa myös keskustelun ja se täydentää käytettyjä puhekomentoja lisätietokyselyillä ja jatkaa vastauksen saatuaan halutun toiminnon suorittamista. Googlen mukaan puheentunnistuksen virhemäärää on vähennetty neljänneksellä. Google Now on myös siirretty “lähemmäs” käyttäjää ja sen saa esiin vasemmasta reunasta liu’uttamalla, tervetullut uudistus, varsinkin muiden valmistajien painikeviidakon pilattua koko ominaisuuden käytön eräissä laitteissa.

 

Näyttö: 4,95″ IPS LCD-näyttö (in-cell-tekniikalla), 1080×1920-resoluutio, 445 PPI, Gorilla Glass 3
Piirisarja:
Qualcomm Snapdragon 800 – neljä 2,26 GHz Krait 400 -ydintä ja Adreno 330 -grafiikkapiiri
RAM:
2 Gt
Kamerat:
pääkamera 8 megapikseliä, optinen kuvanvakain (ennakkotietojen mukaan taustavalaisematon Sony IMX179 -kamerasensori, kooltaan 1/2,3″, pikselit 1,4µm, maks. aukko f/2,4), LED-salama. 1,3 Mpix webcam
Tallennustila:
16/32 Gt (ei SD-korttitukea)
Akkukapasiteetti: 2300 mAh (8Wh) Li-Po (kiinteä). Langaton QI-lataus. Googlen ilmoittamat toiminta-aika-arviot: valmius 300 h+, puhe 17h (LTE), internet-käyttö 7h (LTE), 8,5 h (Wi-Fi).
Liitettävyys: 
Wi-Fi (2,4/5 GHz) 802.11 a/b/g/n/ac, NFC, Bluetooth 4.0 LE, mikroUSB (Slimport), MikroSIM
Puhelinverkko-ominaisuudet: GSM: 850/900/1800/1900 MHz, WCDMA:  1/2/4/5/6/8, LTE:  1/3/5/7/8/20 -taajuusalueet (pl. P-Amerikka)
Sensorit: kiihtyvyysanturit, gyroskooppi, kompassi, ilmanpaine, läheisyys/valo, hall (magneettikenttä), A-GPS, GLONASS
Mitat:
137,84 x 69,17 x 8,59 mm
Paino:
130 grammaa
Hinta ja saatavuus: USA 16/32 Gt $349/$399, Carphone Warehouse UK 349 €,  Suomi OVH. 530 €.

 

Share Button