HTC:n viime vuonna julkistettu One (M7) oli varsinkin muotoilunsa puolesta erittäin pidetty laite, eikä HTC ole unohtanut sitä uutta versiota luodessaankaan. Uusi One on kuten edeltäjänsä, lähes kokonaan alumiinia ja ainut selkeämpi muutos on pyöristetympi takaosa, joka saa laitteen tuntumaan entistä ohuemmalta kädessä. Tunnetta, joka käteen välittyy, voisi verrata hyvin hioutuneeseen rantakiveen. Se tuntuu luonnolliselta, eikä siinä ole hankaavia kulmia.

Valitettavasti yhtenäinen ja kaunis ulkokuori tarkoittaa myös sitä, että akku ei ole lainkaan vaihdettavissa, joka tehokäyttäjällä voi aiheuttaa ongelmia akunkeston kanssa. Värivaihtoehtoja on kolme: harmaa “Gunmetal” (testissä), hopea sekä kultainen.

Rauta ja ominaisuudet

Speksit

Tehonlähteenä Onessa on Qualcommin Snapdragon 801-piirisarja, johon kuuluu neljä Krait 400 -ydintä ja Adreno 330 -grafiikkapiiri. Laittesta löytyy myös 2 gigatavua keskusmuistia ja 16 gigatavua tallennustilaa, joka on laajennettavissa jopa 128 gigatavun mikroSD -muistikortilla. Kuvaaminen onnistuu Ultrapixel-kameralla ja kuvia voi katsella upealta 5” FullHD-näytöltä, joka on niin lähellä lasia, että se saa aikaa sellaisen tunteen, että katselisi paperia eikä näyttöä. Painoa puhelimella on 160 grammaa.

Yhteydet verkkoon hoituvat luonnollisesti LTE:n avulla ja kotona tuki löyty uudelle 802.11ac -langattomalle yhteydelle, joka mahdollistaa jopa gigabitin tiedonsiirron. Eli yhteydet ovat kunnossa myös tulevaisuudessa.

Boomsound

BoomSound on myös edelleen tutulla paikallaan antamassa luultavimmin markkinoiden parasta äänentoistoa suoraan puhelimesta. Eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet toistavat äänen suoraan katselijalle voimakkaasti, sekä sen verran hyvällä äänenlaadulla, että taustamusiikin kuuntelu ilman erillistä kaiutinta onnistuu hyvin, ellei kaipaa suurempaa bassolatausta. Edelliseen malliin verrattuna äänenvoimakkuus on kasvanut jopa 30 prosenttia, joka on aikamoinen ero, sillä vanhempikin malli soitti musiikit jo aivan eri volyymillä kuin mitä mikään testissämme aiemmin ollut laite.

Ohjelmisto

Puhelinvalmistajia on usein kritisoitu Androidin liiallisesta muokkaamisesta omanlaisekseen, aiheuttaen näin jonkin verran turhaa käyttöliittymän lagaamista ja jopa käyttökokemuksen heikkenemistä käyttäjän silmissä verrattuna Googlen Nexus-laitteisiin. Syynä on ollut erottautuminen ja lisäominaisuuksien tuominen (esimerkiksi kynätuki) puhelimiin. Onneksi valmistajilla on ollut vuosia aikaa hioa käyttökokemusta ja varsinkin HTC:n kohdalla tilanne alkaa hioutumaan oikeaan suuntaan.

HTC Onessa pyörii uusin Sense 6.6, joka ei tunnu raskaalta ja muistuttaa hyvinkin paljon Android 4.4:n “Vanillaa”. Toki muutoksia on tehty lähes jokaiseen kohtaan, mutta nämä eivät ole niin silmiinpistäviä kuin esimerkiksi Samsungin TouchWiz.

Ensimmäiset muutokset huomaa lukitusnäytöstä. Sense tuo dockin ohjelmistot suoraan lukitusnäytölle käytettäväksi. Tämä toimii myös, vaikka launcherin vaihtaisi pois Sensestä. Miinuksena lukitusnäytön kuvakkeet tulevat nimenomaan aina Sensen launcherista, jolloin niitä muuttaessa tarvitsee aina palata takaisin siihen. Erittäin kätevää ja mukavaa. Lisää erikoisuuksia tuo mukanaan lukituksen avaaminen. Koska HTC Onen virtanäppäin on epämukavasti laitteen yläosassa pystyy Onen onneksi avaamaan lukitusnäyttöön tuplatäpäyttämällä näyttöä nopeasti. Vaihtoehtoisesti voit myös liu’uttaa sormea alhaalta ylöspäin, jolloin lukitus poistuu automaattisesti ja päästään viimeisimpään käytettyyn ohjelmaan. Muita vaihtoehtoja ovat liu’uttaminen alaspäin äänellä soittamista varten. Oikealle liu’uttaessa löytyy Blinkfeed, kun taas vasemmalle sormea siirtäessä päästään suoraan aloitussivulle. Nämä eleet saa luonnollisesti myös kytkettyä pois käytöstä asetuksista.

Valitettavasti jostain syystä jos puhelin on pidempää pöydällä ei se tunnu reagoivan näpäyttämiseen tai liu’uttamiseen. Kun puhelimen kuitenkin ottaa käteen toimii se aivan normaalisti. Tämä johtuu HTC:n mukaan siitä että kiihtyvyysanturi menee virransäästötilaan tietyn ajan kuluttua, eikä sen jälkeen reagoi näyttöön tehtyihin elkeisiin.

Ilmoitusvalikko on myös jätetty pääosin rauhaan. Yhdellä sormella alas yläreunasta vetäessä ilmoitukset pamahtavat näytölle ja pika-asetukset löytyvät toiselta sivulta, eivätkä näin ollen vie turhaa tilaa ilmoituksilta. Jos kuitenkin kaipaa nopeaa pääsyä pika-asetuksiin on se mahdollista kahden sormen pyyhkäisyllä näytön yläreunasta. Pika-asetukset ovat myös täysin muokattavissa. Valittavissa on 11 erilaista on-off tyyppistä näppäintä, esimerkiksi virransäästö, wifi-hotspot, äänenvoimakkuus, WiFi, Bluetooth ja niin edelleen. Osassa näppäimistä on mahdollisuus päästä myös muuttamaan asetuksia menemättä erikseen asetusten kautta.

Suurempi muutos edelliseen Oneen on se, että kapasitiiviset näppäimet ovat nyt siirtyneet näytölle ja kaikki kolme (takaisin, koti ja moniajo) löytyvät jatkuvasti näytöltä.

BlinkFeed

Google toi omiin Nexus -laitteisiinsa Google Now Launcherin jossa vasemmanpuoleisin aloitusnäkymä on varattu vain ja ainoastaan Google Now’n näkymälle. Kuten aiemmassakin HTC One:ssä vasemmanpuoleisimmasta alotusnäytöstä löytyy edelleen Blinkfeed, mutta nyt sen personointia on parannettu huomattavasti. Uuteen BlinkFeediin voi lisätä omia uutislähteitä, Facebookin, Twitterin, Instagramin jne. Huomasin käyttäväni BlinkFeediä tilanteissa, joissa halusin nopeasti kurkata onko jotain tapahtunut sosiaalisessa mediassa tai että onko jotain mielenkiintoisia uutisia saatavilla, eikä se tuntunut turhalta ominaisuudelta. Koska One:ssa on ohjelmistopohjainen kotinäppäin, niin Google Now’n ominaisuuksin pääsee helposti käsiksi vain pyyhkäisemällä kotinäppäimestä suoraan ylöspäin

BlinkFeedin saa poistettua tarvittaessa myös pois käytöstä poistamalla sen työpöydiltä.

Sense TV

Sense TV on HTC:n ohjelmisto TV:n katselijoille. Monella puhelin on kuitenkin aina käden ulottuvilla toisin kuin kaukosäädin. Koska Onessa on sisäänrakennettu infrapunalähetin, niin sillä voidaan hallinnoida oikeastaan mitä tahansa TV:tä ja näiden lisälaitteita. Lisäksi ohjelmistossa tulee mukana myös TV-opas, josta voi helposti tarkistaa mitä TV:stä tulee juuri nyt ja mitkä ovat seuraavat TV-elokuvat. Voit myös merkata sopivat kanavat suosikeiksi, jolloin näet vain näiden kanavien ohjelmat. Onen voi laittaa myös muistuttamaan kun oma suosikkiohjelma on alkamassa ja siirtyminen oikealle kanavalle onnistuu nappia painamalla. TV-Opas on valitettavasti lähes hyödytön. Jostain syystä se näyttää vain tasatunnein alkavat ohjelmat, joten ennemmin tuli katsottua mitä televisiosta on tulossa seuraavaksi suoraan nettiselaimen kautta ja käyttää Onea vain TV:n kaukosäätimenä, jollaisena se toimii aivan loistavasti.

Kalenteri ja Sähköposti

Sähköpostin ja kalenterin voisi ohittaa nopeasti toteamalla, että ovat erittäin toimivia, mutta varmasti suurimmalle osalle käyttäjistä enemmän kuin tärkeä osa puhelimen käytettävyyttä.

Moni Android-käyttäjä käyttää pääasiallisesti Gmail-ohjelmistoa, mutta työkäytössä monella on varmasti Exchange-palvelin. Onneksi HTC:n oma sähköpostisovellus toimii loistavasti Exchangen kanssa yhteen, kuten lippulaivapuhelimen tulisikin. Useiden sähköpostitilien hallinta on helppoa yhdistetyn näkymän ansiosta ja tapahtumakutsun saapuessa sovellus ilmoittaa välittömästi oliko sillä hetkellä muita tapahtumia ja tarjoaa mahdollisuutta tarkistaa nopeasti tilanteen kalenterista.

Ja koska esimerkiksi oma työsähköpostini hiljenee selkeästi klo 17 jälkeen, mahdollistaa HTC:n sähköpostiohjelma määrittämään kiireiset ja hiljaiset ajat jokaiselle tilille erikseen. Tällöin esimerkiksi työaikana sähköpostit tulevat puhelimeen pushilla automaattisesti, kun taas työpäivän jälkeen määritin Onen tarkistamaan tulevat sähköpostit vain 2 tunnin välein. Tämä säästää toki aikaakin, mutta helpottaa myös irtautumista työasioista vapaa-ajalla.

 

Myös mukana tuleva Tehtävät-sovellus toimi hienosti Exchangen kanssa. Se synkronoi kivuttomasti Outlookiin laitetut tehtävät ja pystyin muokkaamaan tehtäviäni tarvittaessa suoraan puhelimesta.

Kalenteri oli informatiivinen ja helppokäyttöinen, joskin viikkonäkymässä ei jostain syystä näy lainkaan mitä tapahtumat sisältävät, vain mitkä ajat kalenterista ovat varattuja. HTC:n oma Kalenteri-widget taas ei oikein vakuuttanut. Sitä oli vain yhtä kokoa staattisena ja se näytti maksimissaan kahta eri tapahtumaa kerrallaan. Vaihtoehtoisesti löytyi myös kuukausinäkymä, mutta sen hyödyllisyydestä en itse ole lainkaan vakuuttunut. Onneksi myös Androidin perinteinen ja loistava kalenteri-widget löytyy edelleen puhelimesta tarvittaessa.

Kamera

Aiemmasta Onesta tuttu Ultrapixel-kamera tekee paluun myös uudessa HTC Onessa. Megapikseleitä kamerassa on edelleen 4, mutta suurin ero on toisen kamerakennon ilmestyminen laitteen ylälaitaan. Tämä tallentaa kuvan syvyystietoa, jotta niin halutessaan, käyttäjä voi uudelleen tarkentaa otetun kuvan kuvan jälkikäteen UFocus-toiminnon avulla. Ominaisuus joka on tuttu esimerkiksi Lytron valmistamista kameroista, Nokian ReFocus-ominaisuudesta ja nykyään jo monen muun valmistaja kamerasovelluksesta. Sama ominaisuushan saapui myös Googlen omaan kamerasovellukseen, mutta vaatii kameran siirtämistä fyysisesti efektin aikaansaamiseksi. Valitettavasti UFocus ei toimi kuten voisi toivoa. Ohjelmisto erehtyy etäisyysmittauksessa hyvinkin helposti. Hyvinä esimerkkeinä ovat esimerkiksi pulloista tai oksista otetut kuvat, joista näkyy osittain läpi ja osittain ei. Kamera ei oikein osaa päättää missä kohteen rajat menevät ja tämä saattaa aiheuttaa hassua rajausta blurraukseen. Kuitenkin jos kuvattava kohde kiinteä toimii UFocus ihan kiitettävästi ja kun UFocus toimii, toimii se erittäin kauniisti ja kuvista tulee selkeästi ammattimaisemman oloiset.

Vaikka HTC:n kamera osaakin hieman erikoisia temppuja on se silti puhelimen heikoin ominaisuus. Valitettavasti 4 megapikselin kuvat eivät riitä kuin instagramiin ja muuhun sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Toisaalta sosiaaliseen mediaan jakaminen on matkapuhelimen kameran tärkeimpiä tehtäviä, mihin Ultrapixel riittää mielestäni hyvin.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=E2LqRmcq2T8

Itse kameraohjelmisto on mukavan yksinkertainen, eikä vaadi käyttäjältä paljoa ymmärrystä. Etukameran (5 Mpix) ja takakameran välillä voi siirtyä helposti pyyhkäisemällä näytöllä oikealta vasemmalle ja Meitsien (virallinen suomennos) ottaminen on helppoa automaattisen laskurin avulla.

Ohjelmisto tukee myös perinteistä panoraamakuvausta (jopa 360 astetta!) ja kaksoiskuvausta, jossa kuvaan otetaan samanaikaisesti kuvat niin etu kuin takakameroilla. Zoe taas ottaa videoita ja valokuvia samanaikaisesti.

HTC Dot View Cover

Vaikka Dot View Cover ei tulekaan myyntipakkauksen mukana, niin saimme tämän mielenkiintoisen lisävarusteen laitteen mukana testiin.

Dot View Cover on nimensä mukaisesti suojakuori HTC Onelle. Sen erikoisuus on kuitenkin siinä, että puhelin pystyy näyttämään tietoa suoraan suojan lävitse, kiitos pienten reikien. Käytännössä reiät eivät ole täysin reikiä vaan välissä on suojaava, mutta ohut kalvo, joka kuitenkin päästää valoa suojan lävitse. Puhelin tunnistaa kuoren siinä olevan magneetin avulla ja Dot View -ominaisuudet kytkeytyvät automaattisesti päälle.

Koska Dot View Cover käyttää puhelimen omaa näyttöä informaation esittämiseen reikiensä lävitse ei se ole jatkuvasti päällä. Näytön saa päälle tuplatäpäyttämällä, jolloin kuoren lävitse näkyy kellonaika ja sää tai vaihtehtoisesti vetämällä puhelimen yläreunasta alaspäin saa puhekomennon aktivoitua.

Valitettaasti HTC:llä on käynyt pienen pieni suunnitteluvirhe kotelossa. Se ei aukea vaivattomasti puhelimen taakse, joten Dot View Coverin käyttö puhelimessa yhdellä kähdellä (varsinkin oikealla kädellä) on erittäin vaivalloista, sillä puhelin jää hieman koholleen kannen varaan, eikä ainakaan pari yötä kannettavan tietokoneen alla venymässä auttanut tilannetta. Suojakuori myös kerää paljon pölyä ja muuta pientä, toki harmitonta likaa puhelimen ja suojakuoren väliin mutta huomasin, että puhelimen näyttöä tuli pyyhittyä lähes aina taskusta ottamisen jälkeen.

Kunnes HTC korjaa Dot View Coverin avaamiseen ja käyttöön liittyvän ongelman en voi suositella sitä. Se tarjoaa hyvää suojaa. Idea läpinäkyvästä kuoresta on hyvä, mutta valitettavasti käytettävyys laskee todella paljon ja iso osan testiajasta suojakuori lojui pöydällä ilman puhelinta.

Käyttö

Käytössä HTC One toimii esimerkillisesti. Siinä on oikeastaan kaikki, mitä modernissa lippulaivapuhelimessa tarvitsee olla. Se on nopea, akku kestää yleensä hyvin koko päivän. UltraPixel-kameran kuvat olivat täysin riittäviä omaan käyttööni ja puhelin istuu mukavasti käteen. Näyttö reagoi kosketukseen joskus jopa turhankin herkästi. Näyttöä nimittäin ei aina tarvitse edes koskea, jotta puhelin nappaa ”kosketuksen”. Tämä aiheuttaa välillä hieman turhautumista, kun itse pysähtyy miettimään mitä seuraavaksi ja puhelin päättääkin seurata peukalon alle jäänyttä mainosta toiselle sivustolle. Lisätty herkkyys auttaa luonnollisesti Dot View Coverin kanssa laitteen käyttöä.

Yhteenveto

Olen aina ollut hieman varautunut kohti muiden kuin ”puhtaan” Androidin omaavia puhelimia, mutta HTC One (M8) on loistava esimerkki, siitä miten asioita voi ainoastaan parantaa ja olla heikentämättä lopullista käyttäjäkokemusta. Mikään HTC Onessa ei tuntunut olevan liikaa, vaan kaikkea oli sopivasti. Asioita oli parannettu mielestäni juuri sopivasti, vaikka toki mieluusti olisin ottanut mahdollisuuden vaihtaa BlinkFeedin tilalle suoraan Google Now’n. Uuden tuplakameran ja UFocus-toiminnallisuuden kanssa oli myös omat ongelmansa, sekä toki kameran ehkä hieman keskinkertainen kuvanlaatu vaativammassa käytössä on yksi heikkouksista. Onen ulkonäkö ja näyttö ovat kuitenkin loistavia ja antavat viimeistellyn lippulaivan tunteen.