Playstation ja sen viime vuonna saama HDR ja 4K tuki on aiheuttanut välillä ihmisille harmaita hiuksia, allekirjoittanut on itsekin tämän yhtälön kanssa joutunut painimaan. Päätimme kirjoittaa pienen vinkkiryppään yleisimpiin ongelmiin ja kysymyksiin, joita edellä mainitun käyttöönotossa voi tulla eteen. Osa näistä on varmasti monelle itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti tästä on kuitenkin joillekin apua ja vähentää monella turhaa pään raapimista. Puristeille varoitus: käytämme tekstissä UHD:n 4K-määritelmää, vaikka se ei olekaan täysin validi, koska resoluutio jää piirun verran sen aidon ja oikean 4K:n alle.

  • Kaikki Playstation mallit tukevat HDR:ää, kunhan käyttöjärjestelmä on päivitetty versioon 4.0, tai uudempaan. HDR:n takia ei tarvitse päivittää laitteistoa Playstation PRO:hon
  • HDR vaatii tuen televisiolta
  • HDMI 2.0a tuki vaaditaan televisiolta, mikäli televisio on 4K-mallinen ja halutaan käyttää Playstation PRO:n 4K-resoluutiota
  • 4K-tuki vaatii UHD/4K-television
  • Vanhat HDMI 1.4 High Speed –kaapelit riittävät 4K –tukeen. Ei ole olemassa 2.0a johtoja, vaikka tälläisellä leimalla varustettuja kaapeleita myydäänkin ylihintaan. HDMI 2.0a tapahtuu päätelaitteiden päässä, ei johdossa.
  • 4K + HDR vaatii Playstation PRO:n kuvatilan määrittämistä 2160p YUV420 profiiliin, sillä HDMI:n kaistarajoitusten vuoksi HDR:n vaatimat 10bit-värit eivät kulje RGB-tilassa. Playstationin pitäisi pystyä tekemään tämä automaattisesti, mutta joidenkin telkkarimallien kohdalla asetus on tehtävä manuaalisesti. (Edit: Playstation pystyy 30fps nopeudella pyörivissä 4K peleissä HDR:ään RGB-tilassa ja YUV on vaadittu vain 60fps-tilassa pyörivissä 4K peleissä. Tosin jotkin televisiot eivät suostu RGB-tilassa tarjoamaan HDR-värejä ruudunpäivitysnopeudesta huolimatta, joten YUV on ongelmattomampi.)
  • Moni televisio vaatii HDR-tilan kytkemistä erikseen päälle siihen porttiin jossa HDR-tukeva laite on kytkettynä. Samsungin UHD-televisioissa (2016) tämä asetus löytyy kuva-asetusten asiantuntijavalikosta nimellä UHD HDMI Color. Kannattaa lukea oman laitteen ohjekirja vastaavan toiminnon löytämiseksi.
  • Playstation PRO ei tue Dolby Vision HDR-standardia, ainoastaan HDR10 -standardia. Tämä ei yleensä ole ongelma, sillä yleensä Dolby Visionia tukevat televisiot tukevat myös HDR10 standardia. Ongelmia voi kuitenkin tulla vanhempien, alkupään HDR-televisioden kanssa ja kannattaa tarkistaa laitteen ohjekirjasta tuetut standardit.
  • 4K+HDR signaali ei kulje Playstation VR:n kuvanjakajan läpi. VR:n jakaja tulee kytkeä irti, mikäli HDR:ää halutaan käyttää.

Muuta huomioitavaa:

  • Monissa televisioissa on HDR+, tai muu vastaava, kuvatilatilavalikossa muiden ”luonnollinen”, ”elokuva”, yms. profiilien alla. Tämä kuitenkin on vain filtteri, jonka on tarkoitus tehdä tavallisesta kuvasignaalista HDR:n näköistä. Tätä ei pidä laittaa päälle.
  • Lisäksi on suositeltavaa, että sen HDMI:n sisääntulon kuvaprofiilissa, jossa HDR on kytkettynä, asetetaan kirkkaus maksimiin ja dynaamiset kontrastit pois päältä. Sillä HDR, mikäli se on oikein tuettu, ohjaa kirkkautta ja kontrastia oman signaalinsa kautta. Halvemmissa kulmavalaistuissa paneeleissa voi olla apua dynaamisen kontrastin päällä pitämisestä, sillä taustavaloa ei pystytä hallitsemaan kohdistetusti.
  • Mikäli käytössä on AV-vahvistin, on tämän myös tuettava HDR:ää ja/tai 4K:ta ja mikäli AV-vahvistin ei tätä tue, pystyy ongelman kiertämään niin, että konsoli kytketään suoraan televisioon ja äänet viedään vahvistimelle HDMI-paluukanavaa pitkin. HDMI-Paluukanava, eli HDMI-ARC, käyttäminen edellyttää, että vahvistin on kytketty television ARC:ia tukevaan porttiin ja vahvistimesta löytyy ARC-tuki. Monessa tapauksessa ARC:n käyttäminen edellyttää myös HDMI-CEC toiminnon päälle kytkemistä. Vaikka vahvistin tai televisio ei kerro suoraan tukevansa CEC:iä, se ei tarkoita ettei CEC:iä laitteesta löydy. Se on usein brändätty valmistajan omalla nimikkeellä, esimerkiksi: E-link, Simplink, NetCommand, Onkyo RHID, HDAVI, Vieralink, Anynet+
  • HDMI ARC vähentää myös mahdollisia lisäviiveitä (Input-lag) mitä kuvaprosessori voi signaaliketjuun aiheuttaa, itse HDR:n aiheuttaman lisäviiveen lisäksi.
  • Gamemode / Pelitilan käyttö on suositeltavaa, sillä tällä saavutettu pienennetty ohjainviive (input-lag) on hyvä vaihtokauppa pieneen kuvanlaadun heikkenemiseen. Gamemode on kuitenkin syytä kytkeä pois Blu-ray elokuvia, Netflixiä tai muuta mediaa katsottaessa.

 

Share Button