Sony on Xperia-sarjan lippulaivoissa päässyt, tulkintatavoista riippuen, kahdeksanteen versioonsa. Xperia Z aloitti muotoilullisen teeman, jota uusin Sonyn lippulaiva mukailee. Saimme siis testiin Sony Xperia XZ Premiumin.

Kun paketin avaa, kurkkaa kannen alta ensimmäisenä tutun turvallisen näköinen puhelin. Tällä kertaa tosin peilikirkkaan kromin muodossa. Tai no, muovia ja metallia se on, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Muotoilullisesti muutoksia edeltäviin malleihin nähden on vähän ja Sony on lähinnä päivittänyt designiä uutuuteen. Puhelin on tyylikäs, mutta ainakin itse koin jopa tämän uutuuden taas äkkiseltään hieman tylsänä. Puhelin on kaunis, sitä en kiellä, mutta erot edeltäjiin ovat niin pieniä, että koko Xperia Z-sarjan arkipuhelimena läpikäyneenä ei tunnu siltä, että kädessä olisi jotain todella uutta.

Peilikiiltävänä puhelin on kieltämättä erittäin tyylikäs ja sen kanssa ei mene väriin totutellessa samalla tavalla paria päivää kuin esimerkiksi kullankiiltoisen Xperia Z5 Premiumin kanssa. Tunnelmaltaan puhelin on hyvin samanlainen Z5 Premiumin kanssa, mutta uutuudessa on hieman pyöristetymmät reunat, joka taas tuo hieman mieleen Xperia Z3:sen. Käteen Xperia XZ Premium istuu mukavasti koostaan ja suoraviivaisesta muotoilustaan huolimatta. Sopivasti pyöristetyt muodot saavat luurin istumaan ihan mukavasti ainakin omaan käteeni. Peukalokin osuu luontevasti yhdistetylle virtanäppäimelle ja sormenjälkilukijalle.

Vaikka monien muiden valmistajien suunta on ollut kaarevareunaisiin näyttöihin tai ainakin kaareviin näytön reunoihin päin, Sony ei tähän ole lähtenyt mukaan. Tämä ehkä on yksi syy, miksi Xperia XZ Premium ei alkuunsa säväyttänyt juurikaan. Ylä- ja alareunoissa on isot palkit, kuten aiemmissakin malleissa ja näytön reunoilla on selvät kehykset. Tästä huolimatta puhelin ei mielestäni näytä vanhanaikaiselta, koska reunojen muotoilu tuo kaikessa yksinkertaisuudessaan luurin tähän päivään.

Testipuhelimen pinta on hopeakrominen, tai miksi väriä nyt voisi kuvailla. Käytännössä kaikki tasaiset pinnat ovat peilikirkkaita ja puhelimen takalevystä voi helposti tarkistaa mitä kaikkea lounaalla jäi hampaiden väliin. Ellei sitten joudu tyytymään omien sormenjälkiensä ihasteluun, jotka jäävät mukavan yksityiskohtaisina peilikirkkaaseen pintaan. Sormenjälkiongelmasta huolimatta puhelin on tyylikäs ja sitä tuleekin usein pyyhkäistyä paidan hihaan, eli sormenjäljet pysyvät poissa kuin automaattisesti.

Sony on vihdoin siirtynyt MicroUSB-liitännästä USB-C:n käyttöön. Liitäntä löytyy puhelimen alareunasta keskeltä, eikä edeltäjänsä tavoin ole enää luukun alla. Sen kummemmin asiaa ajattelematta oletin, että puhelin on yhtä lailla vedenkestävä kuin edeltäjänsä. Näin luonnollisestikin on, koska puhelin on teknisten tietojen mukaan IP65/68 luokiteltu. Eli formuloiden katselu mökkisaunassa onnistui tällä yhtä hyvin kuin edeltäjilläänkin.

Arkikäytössä Xperia XZ Premiumin suorituskyky on vähintäänkin riittävä. Pokemon GO pyörii ongelmitta ja akku tuntuu kestävän jopa edeltäjäänsä paremmin poksuttelua. Myös videoiden ja kuvien kännykkäeditointi onnistui ilman tökkimistä, jumittumista tai hidastelua. Parin viikon testin aikana puhelin ei kertaakaan jämähtänyt tai kaatunut. Tältä osin Sony on pitänyt tylsän linjansa: puhelin on suorituskyviltään muiden lippulaivaluurien tasolla jopa niin, että numeraaliset arvot suorituskykytesteissä ovat lähinnä marginaaliset. Harvalle käyttäjälle mikään lippulaivoista on liian mopo suorittimen ja muistin suhteen.

Tästä pääsemmekin Sonyn perinteisesti vahvaan osaamisalueeseen, kameraan. Sony tarjosi pitkään yhden parhaista, ellei ajoittain jopa parhaan kameran älypuhelimissa. Niin optisesti, kuin sovelluksen puolelta. Valitettavasti Sony on Xperia XZ Premiuminkin kanssa jäänyt kiinni filosofiaan josta itse en pidä. Puhelimessa on ”normaali” kamerasovellus ja sen lisäksi lisäsovelluksia. Eli esimerkiksi videota kuvatessa kamerasovelluksesta saa valittua tarkkuudeksi vain FullHD 60fps ja 4K videota halutessaan pitää avata, onneksi kameran oman valikonkin kautta, 4K videota varten oma sovelluksensa. Tämä tuntuu jotenkin päälle liimatulta ja turhan hankalalta. Palataan tähän sovellukseen vielä myöhemmin.

Sony tarjoaa käytännössä samaa kamerasovellusta kuin aikaisemmin, eli monet ongelmat ovat samoja. Puhelimella ei saa suoraan perussovelluksesta raakakuvia, vaan kamera tallentaa vain JPEG-kuvia. Tämä ei ole ongelma suurimmalle osalle ja raakakuvia kaipaavat löytävät niitä tallentavan sovelluksen Play Kaupasta, mutta mielestäni nykyisin lippulaivan pitäisi saada asetuksista tallentamaan myös raakakuvia. Lisäksi kameran manuaaliasetukset eivät oikeasti ole manuaaliasetukset, vaan siellä pääsee säätämään hieman automatiikkaa. Manuaalisesti kamerassa voi valita valkotasapainon ja vaihtaa tarkennuksen automaattisesta manuaaliselle. Lisäksi herkkyyden, eli ISO:n, voi itse vaihtaa. Muuten säädöt sitten jäävät suljin ajan valitsemiseen liukukytkimellä ilman, että suljinajasta tietää enempää. Liuku menee paikallaan seisovan ukkelin ja juoksevan ukkelin kuvakkeiden välillä. Valotusta voi myös säätää EV+/- säädöllä, joka onneksi kertoo vähän enemmän siitä, miten sen säätäminen oletettavasti vaikuttaa. Normaalissa ”run-n-gun” kännykkäkuvaamisessa automatiikka on käytännössä parempi, mutta pari kertaa jalustalla kuvatessa manuaaliasetuksista oli iloa.

Sonyn ”SuperiorAUTO” toimii useimmissa tilanteissa loistavasti. Vasta kun haluaa enemmän kikkailla tarkennuksen tai valotuksen kanssa eri tavalla kuin ”tekoälyn” mielestä on oikein, joutuu siirtymään manuaalitilaan, tosin sekään ei anna aivan kaikkeen mahdollisuuksia, kuten aiemmin mainitsin. Automatiikalla valotus onnistuu lähes aina riittävän hyvin kohdilleen, joskin puhelin pyrkii valottamaan kuvat hieman yli. Tämä ei kuitenkaan useimmiten ole suuri ongelma, koska kuvat eivät pala puhki kuin haastavimmissa kirkkaissa valaistuksissa.

Kokonaisuutena Sonyn kamerasovellus on kuitenkin toimiva, joskin edellisiin versioihin en löytänyt eroja. Sen verran joko sovellus tai raudan teho ovat kehittyneet, että kamerasovellus toimi ongelmitta, eikä kaatunut tai jumittanut kertaakaan testin aikana.

Videoiden kuvaamiseen sentään on tullut jotain uutta, eli hidastusvideoissa päästään aivan uuteen luokkaan. Kameralla voi ottaa 120fps nopeudella videota, kuten edeltäjissäänkin, mutta uutuutena on 960fps nopeuteen yltävä hidastus. Tätä voi kuvata kahdella tavalla: joko purskeena, jossa loppuvideo on noin 5 sekunnin mittainen tai sitten jatkuvaa ”normaalilla nopeutta” ja välillä ottaa niitä hidastus purskeita keskelle videota. Näistä ensimmäinen vaatii tarkkuutta enemmän, koska koko video on siinä, kun taas jälkimmäisessä normaalista nopeudesta hidastaminen antaa vähän pelivaraa. Niin tai näin, oikea hetki hidastukselle tuntui olevan aina se hetki, kun tilanne tuntui jo menneen ohi. Muuten hidastuksen aloitti auttamatta liian aikaisin.

Kunhan hidastuksen kanssa ajoitus alkaa sujumaan, ominaisuus alkaa tuntua vähemmän ja vähemmän pelkältä kikkailulta. Vaikka hidastukset ovat vain 5 sekunnin mittaisia, ominaisuuteen tottuessa sillä saa jo kohtuullisen näyttävää jälkeä aikaiseksi. Miksi sitten hidastus on vain 5 sekuntinen pätkä? Kyse on yksinkertaisesti kännykän kameran ja koko kännykän tekniikasta. Tällä hidastuspätkän pituudella puhelin pysyy perässä, kun suorittimen ja muistin rajat eivät tule heti vastaan. Lisäksi puhelin todennäköisesti kuumenisi huomattavasti pidemmällä pätkällä 960fps materiaalia.

Hidastuksen kanssa tulee myös muistaa, että sillä kuvattaessa valoa pitää olla riittävästi. Esimerkiksi normaalisti 60W hehkulamppua vastaavalla valaisimella valaistu keittiö näyttää hidastettuna kuvattuna pimeältä tilalta. Parhaimmillaan hidastusvideot olivatkin aurinkoisena päivänä ulkona kuvattuina. Tämä johtuu yksinkertaisesti teknisistä seikoista, eli kännykkäkameran ominaisuuksista. Kun kyseessä on hyvin pienikokoinen kenno, ei sen herkkyys riitä kovin pitkälle ja kuvaan alkaa tulla kohinaa. Lisäksi kamerassa on ns aukko levällään koko ajan, eli senkään säädöistä ei apua löydy. Kun 960fps, eli ruutua sekunnissa, on tallennusnopeutena, käytännössä hitain käyttökelpoinen suljinaika on 1/1000 sekuntia. Eli valoa tarvitaan kirkasta kuvaa varten huomattavasti enemmän kuin normaalitilanteissa. Tämän lisäksi suljinaika ja kuvausnopeus tekee sen, että keinovalu välkkyy tai väpättää hidastusvideoissa huomattavasti. Lopulta keinovaloista luonnollisimman lopputuloksen hidastusvideoissa antoi videokuvaukseen tarkoitettu led-paneli, joka ei käytännössä väpättänyt kuvassa ollenkaan.

Sony Xperia XZ Premium istuu edeltäjiensä tavoin tiukasti lippulaivaluokan yhtenä kuninkaana. Suoranaisesti se ei nouse uusien ominaisuuksiensa tai erikoisuutensa puolesta esiin, vaan Sonyn vahvuus on tälläkin kertaa vähäeleisessä ja tyylikkäässä designissa, tasaisen tappavassa suorituskyvyssä ja ehkä jopa tuttuudessa. Aikaisemmin Sonyn puhelimien kanssa elänyt tuntee uutuuden turvallisen tuttuna heti ensi kosketuksesta alkaen. Ainakin itse henkilökohtaisesti toivon Sonyltä jotain uutta ja omaleimaista, mutta toisaalta miksi mennä muuttamaan toimivaa konseptia enempää kuin mitä pienellä viilaamisella paremmaksi saa. Kuitenkaan Xperia XZ Premium ei herättänyt pakottavaa halua omistaa sitä, puhelin enemmänkin kasvoi kumppaniksi käytön aikana. Kumpi sitten on parempi?

Lopuksi vielä tekniset tiedot:

4 Gt RAM-muistia, 64 Gt (yksi SIM) / 64 Gt (Dual-SIM) sisäistä UFS-muistia1
microSDXC-tuki (jopa 256 Gt)

Nano SIM

Google Android™ 7.1 (Nougat)

Suoritin (CPU) Qualcomm® Snapdragon™ 835 -suoritin

Akku 3 230 mAh, Älykäs Stamina, Adaptiivinen Qnovo-lataus, Akkuhuoltotoiminto, STAMINA-tila, Qualcomm®-pikalataus 3.0

Vesitiivis (IP65/68)2

Corning® Gorilla® -lasi 5 edessä ja takana

Paino: 191 g

Mitat: 156 x 77 x 7,9 mm

Väri: Kirkas kromi, Syvänmeren musta, Vaaleanpunainen pronssi

5,5 tuuman 4K HDR -näyttö, TRILUMINOS™-näyttö, Mobiililaitteelle suunniteltu X-Reality™, Dynaaminen kontrastinparannus, sRGB 138% -spektri verrattuna standardivideoihin (SDR)

Corning® Gorilla® -lasi 5 edessä ja takana

Pääkamera: 19 megapikselin Motion Eye™ -kamera, Mobiililaitteelle suunniteltu 1/2,3 tuuman Exmor RS™ -kuvasensori, Pixel Pitch 1,22 μm, Kolminkertainen kuvantunnistustekniikka, Ennakoiva hybridi-automaattitarkennus, Videoiden 960 fps:n huippuhidastus, Ennakoiva kuvaus, 0,5 sekunnin pikakäynnistys ja -kuvaus, Vinoumia estävä suljin, Kuvaus heikossa valossa: ISO 12800 / 4000 (video), HDR-kuva, 25 mm leveä Sonyn palkittu G-linssi F2.0, x8 digitaalinen zoomaus, Mobiililaitteelle suunniteltu BIONZ™-kuvaprosessori, SteadyShot™ ja älykäs aktiivinen tila (5-akselinen vakautus), 4K-tallennus

Etukamera: 13 megapikseliä, Mobiililaitteelle suunniteltu 1/3,06 tuuman Exmor RS™ -kuvasensori, 22 mm:n laajakulmalinssi F2.0, ISO 6400 (valokuville) / 1600 (videolle), SteadyShot™ ja älykäs aktiivinen tila (5-akselinen vakautus)

GSM GPRS/EDGE (2G), UMTS HSPA+ (3G), LTE (4G) Cat16 ja gigatavuluokan nopeudet3

A-GNSS (GPS + GLONASS)3

WiFi Miracast

Langaton Bluetooth® 5.0 -tekniikka

DLNA Certified®

Google Cast

NFC-ominaisuus

USB 3.1 Gen 14 /USB Type-C™

Sormenjälkitunnistin

Nopea ja turvallinen avaus

High-Resolution-ääni (LPCM, FLAC, ALAC, DSD), DSEE HX™, LDAC, Digitaalinen taustamelun vaimennus, Clear Audio+, Stereokaiutin ja S-Force Front Surround, Stereonauhoitus

PS4 Remote Play