Sain vihdoin testattavaksi Dyson Supersonic hiustenkuivaajan. Jo tovin markkinoilla ollut laite herätti mielenkiintoni jo heti markkinoille saapuessaan, mutta arvokkaan hintansa vuoksi en ole tohtinut laitteeseen sijoittaa – etenkään testaamatta sitä ensin.

Ulkonäöltään hiustenkuivaaja on varsin hauskan näköinen ja noudattaa pitkälle hyvin samankaltaista muotoilua kuin Dysonin muutkin laitteet. Laite on kooltaan pieni (245 x 78 x 97 mm) ja todella kevyt  618 gramman painollaan. Laitteen harmaa-fuksia väritys miellyttää omaa silmääni simppelillä, mutta pirtsakalla olemuksella.

Perinteisesti hiustenkuivaajien moottori on ollut niin suuri, ettei se ole mahtunut muualle kuin laitteen pääosaan. Tämä on osaltaan vaikuttanut hiustenkuivaajien hitaaseen kehitykseen muotoilun osalta ja tietenkin myös siihen, että laitteet ovat olleet melko painavia sekä epätasapainossa. Dyson kehitteli omaan hiustenkuivaajaan pienen, mutta tehokkaan, V9 -digitaalimoottorin, joka sijaitsee laitteen kahvassa. Tämä mahdollistaa laitteelle pienen koon ja paremman tasapainon, sekä keveyden. 13-siipinen moottori on vain 27 mm leveä ja pyörii jopa 110 000 kierrosta minuutissa. Dysonin antamien tietojen mukaan keskiverto hiustenkuivaajan moottori pyörii vain noin 12 000 kierrosta minuutissa, joten ero on melkoinen.

Laite hyödyntää Dysonin kehittelemää Air Multiplier -teknologiaa, joka vahvistaa laitteen sisään imeytyvän ilman kolminkertaiseksi ja tehostaa näin laitteen ilmavirtaa. Tämä auttaa kuivattamaan hiuksia tehokkaammin.

Laite on varustettu kolmella eri nopeusasteella ja kylmällä puhalluksella kampauksen kiinnittämistä varten. Siinä on myös neljä tarkkaa lämpöasetusta riippuen siitä mitä lopputuloksella halutaan saavuttaa.

Hiustenkuivaajasta löytyy myös älykäs lämpötilansäätö, jonka ansiosta ulostuloilma ei kuumene liikaa, eikä näin ollen vaurioita hiuksia. Lämpötilansäätö tapahtuu lasihelmitermistorin ja älykkään mikroprosessorin avulla. Lasihelmitermistori mittaa ulostuloilman lämpötilaa 20 kertaa sekunnissa ja ilmoittaa lämpötilan mikroprosessorille, joka puolestaan säätelee kaksinkertaista lämmityselementtiä. Heat Shield -teknologia pitää lisäosien pinnat viileinä, joka helpottaa hiusten kuivaamista myös lähietäisyydeltä.

Myyntipakkauksessa tulee mukaan kolme erilaista suukappaletta hiusten muotoilua varten. Lisäosat kiinnittyvät hiustenkuivaajaan magneetin avulla, jonka ansiosta niiden kiinnittäminen ja poistaminen on todella helppoa. Pakkauksesta löytyy lisäksi ripustussilmukka ja liukuestealusta laitteen säilytystä varten. Kuivaajaa on saatavilla harmaa-fuksia -värityksellä sekä harmaa-valkoisena. Laitteessa on lisäksi kahden vuoden takuu.

Laite testikäytössä

Kuten jo tekstin alussa mainitsin, laitteen muotoilu ja ulkonäkö miellyttivät heti silmääni. Nämä ovat tietenkin makuasioita, mutta itse olen aina pitänyt Dysonin erikoisesta muotoilusta.

Olin aluksi jopa hieman hämmentynyt mukana tulevista suukappaleista, sillä ne tekivät kuivaajasta heti paljon tavanomaisemman näköisen. En tiedä onko laitetta edes tarkoitus käyttää ilman lisäosaa (siitäkin huolimatta että suurin osa mainoskuvista on otettu ilman suukappaleita), mutta ainakin itse koin muotoilevan suukappaleen hyvinkin tarpeelliseksi. Magneettinen kiinnitys lisäosille on suorastaan nerokas, sillä useimmissa laitteissa suukappaleet joutuu kiertämään paikalleen.

Laitteen keveyden ja tasapainon huomasi jo heti ensituntumalla. Kuivaaminen ei tuntunut läheskään niin työläältä, kun laite oli sopivasti tasapainossa ja riittävän pienikokoinen. Vanhan kuivaajan kanssa käsi piti ojentaa lähes suoraksi ylipitkän suuttimen takia. Dyson Supersonic oli myös niin kevyt, ettei käsi ehtinyt väsymään kertaakaan kuivauksen aikana, joka taas vanhalla kuivaajalla on joka kertainen riesa.

Olisin voinut vannoa, että Supersonic kuivatti hiukseni vähintään puolet nopeammin kuin vanha hiustenkuivaaja, mutta todellisuudessa eroa oli vain vajaa minuutti kuivausajassa. Todennäköisesti laitteen käyttömukavuus vaikuttaa niin radikaalisti, että tuntuu kuin tukka kuivuisi Dysonilla ihan supernopeasti.

Yksi erittäin suuri plussa laitteessa on 2,7 metrin pituinen johto, joka on 1,2 metriä pidempi kuin vanhassa kuivaajassani. En ole koskaan ymmärtänyt miksi laitteet on pitänyt varustaa niin lyhyellä johdolla, että yltääksesi pistorasialta peilin eteen joudut taipumaan lähes akrobaattisiin liikkeisiin tai virittämään jatkojohtoja.

Ihan mielenkiinnosta testasin myös laitteen äänenvoimakkuuden desibelimittarilla. Keskiarvoksi sain noin 60 desibeliä, joka on 6 desibeliä vähemmän kuin oman noin 5 vuotta vanhan kuivaajani äänenvoimakkuus. Kyseessä ei ole mikään pieni muutos sillä 6:n desibelin ero on desibeliasteikon logaritmisuudesta johtuen käytännössä tuplaten ääntä. Supersonic on vanhaan kuivaajaan nähden todella hiljainen.

Ja sitten lopuksi se hinta. Myös tässä Dyson Supersonic noudattaa Dysonille ominaista, korkeaa hintatasoa. Laitteelta löytyy hintaa Dysonin omassa verkkokaupassa huikeat 399 euroa – joka on jo mielestäni aikamoinen investointi hiustenkuivaajaan.

Yhteenvetona Dyson Supersonic on täydellisillä ominaisuuksilla varustettu hiustenkuivaaja – niille, joilla siihen on varaa.

Share Button