Aloitetaan suoraan sillä, että jos olet aloittelija, voit ohittaa tämän arvostelun ja harkita jotain järkevämpää tulostinta, esimerkiksi Anycubic I3 Megaa ensitulostimeksi. Tätä ei voi mitenkään suositella aloittelijalle.

Jos jatkoit lukemista niin hyvä, mennään asiaan. Anet on pitkään tuottanut halpoja klooneja 3D-tulostimista ja heidän hyvinkin onnistunut A8 tulostimensa on päätynyt moneen kotiin. Anetin halvat hinnat ovat yleensä seurausta myös siitä, että kaikessa on oiottu. Hyvänä esimerkkinä tästä on A8:n akryylinen runko ja kyseisen tulostimen “vähän sinneppäin” oleva sähkö- ja paloturvallisuus. Ostajat ovat yleensä kuitenkin hyvin tietoisia tästä ja osaavat korjata ongelmat rakennusvaiheessa tai viimeistään kun saavat hieman apua Facebookin 3D-tulostusyhteisöistä.

A4 on kuitenkin muuhun A-sarjaan nähden eri puusta, sillä laitteen sähköosat ovat pitkälti esikasattuja. Tämän lisäksi ovat sähköosat ja virtalähde suojassa metallisen rungon sisällä ja paperilla vaikuttaa laite hieman pidemmälle ajatellulta kuin edeltäjänsä. Tämän vuoksi olinkin hyvin innoissani A4:sta, sillä tässä olisi suhteellisen näppärän oloinen Delta-tyylinen tulostin ja voisin pitkälti skipata ärsyttävän johtojen uudelleen juottamisen ja liitinten puristelun.

Tiesin myös että jonkuverran säätöä tarvitaan, sillä kyseessä on Anet ja olen omistanu kaksi A8:ia entuudestaan, en vain osannut arvata kuinka syvälle 💩:n työntäisin käteni.

Anet A4 on yksi Anetin uusista tulokkaista ja se eroaa melkoisesti Anetin normaaleista karteesisista tulostimista, sillä se käyttää tulostusmuotonaan ns. Delta-tekniikkaa. Anet A4 on vielä siitä kiinnostava, että se tarjoaa Delta-tulostusta todella halvalla 160€ hinnalla. Olinkin hyvin innoissani kun sain A4:n käsiini sillä olin pitkään haaveillut Delta-tyylisestä tulostimesta ja ostinkin A4:n omilla rahoillani arvosteluun. Valitettavasti sanonta “sitä saa mitä tilaa” pitää pitkälti Anet A4:n kohdalla paikkansa ja huomasin virheeni hyvin nopeasti.

Kuten jo totesin, tulee Anet A4:n elektroniikka pitkälti esikasattuna metallirunkoisessa alustassaan ja jopa Deltan effektori on pikälti esikasattu, joten hommaksi jää kasata muu mekaniikka. Anet väittää koneen kasaamiseen menevän n. 20 minuuttia, mutta tämä on aivan hatusta temmattu luku ja oikeampi aika on pyöreästi tunti jos sattuu käymään tuuri ja paketissa ovat kaikki osat tallessa..


Kasaamista helpottamaan Anet on listannut jokaisen pussin sisällön vaihenumeroineen, joten osia on helppo seurata suhteessa ohjevideoon. Tästä iso plussa.

Mukana tulee myös tarvittavat työkalut, 8 gigatavun sd-kortti testitulosteineen, ohjeineen ja sovelluksineen. Mukana tulevat sivuleikkurit ovat samanlaiset kuin Enderissä ja suosittelen tälläkin kertaa vain heittämään ne roskikseen.

Kasaamista ei auta yhtään se, että Anet on päivittänyt konetta video-ohjeidensa teon jälkeen ja Deltan “kattolevy” poikkeaa huomattavasti videossa olevasta. Videolla olevassa versiossa lineaarisauvat menevät kattolevyn läpi. Tuotantoversiossa läpivientireikiä ei ole, vaan levy kiinnittyy suoraan sauvojen yläpäädyn hihnan kiinnikkeisiin. Se että muistikortilla oleva ohjevideo ei ole ajantasalla ei ole mitään uutta, valitettavasti uutta versiota ei Anet ole tehnyt edes Youtube-kanavalleen. Tämä aiheutti itselläni hieman harmaita hiuksia, sillä Anet A4-sarjan esimmäiset yksilöt lähtivät tehtaalta jopa arvostelijoille sellaisessa tilassa, että esimerkiksi effektorin sauvojen kiinnitysreikien kierteet puuttuivat, joten koneen kasaaminen oli käytännössä mahdotonta. Onneksi hetken pähkäiltyäni tajusin, että kyseessä oli revision tuoma muutos, joka itseasiassa oli ihan hyvä, sillä se antaa tulostimelle hieman lisää tulostuskorkeutta.

Effektorin sauvoista puheenollen, Anet saa pisteitä siitä, että sauvat ovat hiilikuitukomposiitista, eikä Anet ole näiden kohdalla säästellyt.

Myös pystytangot ovat kunnolla tehty ja ne kiinnittyvät tulostimen pohjalevyyn niissä olevilla kierteillä.

Plussaa tulee myös koneen johdoista, jotka ovat kääritty hyvin punottuun sukkaan, joten johtojen hallintaan ei tarvitse käyttää aikaa kasausvaiheessa. Effektorin johdot kiinnittyvät vielä näppärästi koneeseen lentokoneissa käytettävän kiinnikierrettävän liittimen kautta.

Myös kiitosta tippuu Anet A4:lle siitä, että hihnojen kiristimet ovat leivottu sisään tulostimen rakenteeseen. Tätä saisi myös kalliimmissa tulostimissa olla enemmänkin.

Valitettavasti, kun sain koneen miltei kasaan huomasin pienen virheen. Anet oli unohtanut paketista kolme hyvinkin tärkeää osaa, nimittäin lämpöpedin ruuvit. Vaikka paketissa olikin hyvä kasa varaosia, niin näille ei ollut korvaavia osia lainkaan mukana paketissa. Ärsytys oli luokkaa “pieni orava, jolla on käpy jäässä”. Pahinta asiassa oli se, että otin työkseni kasata tulostimen pitkänä perjantaina, joten mikään rautakauppa ei ollut auki. Onneksi Facebookin 3D -tulostinyhteisöstä löytyi auttava henkilö (tiedät kuka olet, kiitos sinulle!), jolla oli tarjolla sopivat ruuvit lähietäisyydellä, joten kävin hakemassa ne sieltä.

Peti myös käyttää samaa huonoksi todettua liitintä, kuin A8 joka jatkuvan liikestressin osalta on tunnettu päästävän jännäsavua ilmaan. A4:n kohdalla kuitenkin liitin on ihan “ok”, sillä peti ei liiku ja itse liittimeen menevät johdot ovat paksumpia kuin A8:ssa joten niiden virran kestävyys on laskettu vihdoin oikein.

Pedille plussat lämmitettävyyden lisäksi siitä, että se käyttää kolmipisteistä tasausta, joka on omasta mielestäni mennen tullen parempi vaihtoehto kuin nelipisteinen. Peti tulee kuitenkin vain maalarin teipillä kuorutettuna, joten mitään Build/Faketak tyylistä hienoutta mitä suunnilleen saman hintainen Ender-2 tarjosi ei ole tarjolla. Tulostinkin testitulosteet käyttäen pitkälti maalarinteippiä ja liimapuikkoa, mutta olen jo tilannut koneeseen Anycubicin 200mm halkaisijan Buildtakin.

Noh, vihdoin kun sain koneen kasaan oli aika laittaa se virtoihin. Valitettavasti samantien selvisi, että Anetin laadunvalvonta (tai oikeammin laaduttomuudenvalvonta) oli ollut taas Anet-tasoista: Osatuuletin oli nimittäin kytketty lämpöpään tuulettimen liittimeen ja päinvastoin. Tämän lisäksi LCD-näytön johto oli irronnut kuljetuksen aikana. Joten eikun avaamaan laitteen pohjaa.  Vaihdettuani liittimet ristiin, liitettyäni johdon ja tarkistettuani ettei elektroniikka ollut muutoin huonosti kasattu, pääsin vihdoin uuteen yritykseen. Yllättävää kyllä muutoin elektroniikan kasausjälki oli hyvää ja liittimet olivat sen näköisiä, että niitä tehdessä oli jopa yritetty saada jotain laadukastakin aikaiseksi. Myös stressinpoistot oli tehty niin kuin toivoisi. Valitettavasti kasattuani pohjan takaisin, reititin luultavasti LCD-johdon vähän hassusti ja liian lähelle lämpöpedin johtoja, joten lämmittäessäni petiä LCD-näyttö alkoi sekoilemaan (tämä onneksi on lähinnä kosmeettinen haitta, jonka korjaan “kun ehdin”). Onneksi pohjan koteloinnin saa avattua vaikka kone on muutoin kasassa, muuten olisin tässä vaiheessa jo antanut tämän projektin olla.

Ainiin, Anet A4 tulee kunnollisella sulakkeellisella euro-liittimellä, joten tätäkään ei tarvitse modata tähän laitteeseen, eli osaamattoman ei tarvitse koskea lainkaan 220v osiin tulostimessa.

Kansi kiinni ja jälleen uutta yritystä, virrat päälle ja valikosta “home all” toimintoa kehiin… Tästä seurasi järkyttävä steppereiden rutina kun end-stopit eivät osuneet oikein. Virrat pikapikaa pois päältä kotelon reunassa olevasta virtanäppäimestä. Tajusin hetkessä virheeni, olin nimittäin arponut endstoppien johtojen järjestyksen mutupohjalta, joten ne olivat aivan miten sattuu. Anetin ohjevideo ei kerro oikeaa järjestystä, joten ainoa tapa selvittää oikea järjestys on valikosta jonkin akselin siirtäminen ja endstopin painelu sormella. Kulutin tähän sopivasti 30 min kun jouduin vaihtelemaan johtoja ristiin sitä mukaan kun löysin oikeat kytkimet oikeille akseleille. Jotta kenenkään muun ei tarvitse tehdä tätä uudestaan on yllä kuva oikeasta järjestyksestä.

Nyt kun vihdoin ja viimein sähköt olivat kohdillaan pääsin syöttämään filamentin sisään ja käynnistämään testitulosteen… Huomatakseni vain tulostimen tulostavan pelkkää ilmaa… A4:ni kasannut tehdastyöläinen oli jostain syystä päättänyt käyttää väärän tulostimen johtoa extruderin moottoriin, joten vaiheet olivat ristissä. Tästä johtui se, että siinä vaiheessa kun filamenttia piti työntää pursottimeen, veti kone sitä ulos bowden putkesta. Aloin tässä vaiheessa olemaan sen vertaa kyllästynyt näihin “pikkuvikoihin” joten suoritin korjauksen mallia “suomalainen mies”, eli pientä väkivaltaa käyttäen kytkin moottorin johdon sen liittimeen toisinpäin.

Vihdoin ja viimein sain testitulosteen tehtyä ja kiinalainen shakkinappula tulostui kohtalaisesti. Tosin reunoilla oli havaittavissa ongelmia filamentin syötössä. En tässä vaiheessa jaksanut pohtia asiaa ihan hirveästi, sillä olin käyttänyt tulostimeen, jonka kasaaminen “vie 20min” koko päivän ja päätin jatkaa seuraavana päivänä.

Aamun sarastaessa innosta puhkuen päätinkin ottaa koneeni esiin, ladata siihen Anetin sd-kortilla olevan profiilin Cura-ohjelmistoon ja siivuttaa nopeasti jonkun mallin ja tulostaa sen. Laitoin tulostimen tulostumaan vain huomatakseni tulostusjäljen olevan sen näköistä kuin olisin unohtanut filamentin koon kolmeen millimetriin 1,75:n sijaan. Keskeytin tulosteen ja kävin tarkistamassa asetukset. Kyllä ne olivat oikein. Ajattelin, että olikohan suuttimessa tukos ja lämmitin suuttimen huomatakseni, että filamenttia ajava moottori naksui ja menetti askelia. Tämä on yleensä seurausta siitä, että suutin on joko tukossa tai filamentin vastus oli liian suuri. Tarkistin, että suutin ja lämpöpää olivat puhtaita, joten epäilin että aivan liian pitkä bowden-putki olisi syypää asiaan. Lyhensin bowdenia niin paljon kuin se olisi vain mahdollista, että tulostin pystyisi alimmassa asennossaan vielä tulostamaan.

Naksuminen jatkui tästäkin huolimatta ja päätin purkaa lämpöpään kokonaan. Tutkittuani filamentin kulkukäytävää tarkemmin huomasin että suuttimen yläpuolella oleva Teflon-putki ja suutin eivät kohdanneet kunnolla. Lisäksi suuttimen yläreuna oli sen vertaa huonosti koneistettu että filamentti lähinnä takertui siihen sen sijaan, että se kulkisi nätisti läpi. Koska Anet A4 käytti tavanomaisen 30 mm teflonputken sijaan 40 mm putkea, en saanut siihen vaihdettua korvaajaa mutta löysin sopivamman suuttimen. Kiristettyäni suuttimen ja putken toisiaan vasten niin suoraksi kuin osat antoivat periksi, kasasin lämpöpään takaisin kokonaiseksi.

Nyt tulostin vihdoin tulosti, mutta heti kun tulostus vaati takaisinvetoa alkoivat samantapaiset virheet kuin alkuperäisessä testitulosteessa. Tutkittuani hieman internetin ihmeellistä maailmaa selvisi kaksi asiaa. Anetin lämpöelementti oli auttamatta alitehoinen tähän deltaan ja vaatisi tulostusnopeuden hidastamista ja PLA:n lämpöjen nostoa 215 holleille, jotta tulosteet tulisivat edes osittain järkevästi ulos. Lisäksi selvisi, että lämpöpään huonoista toleransseista johtuen olisi hyvä antaa takaisin vedolle sisään, joten vanha Cura (15.x.x) sai väistyä Slic3r PEn tieltä. Samalla starttiin olisi hyvä antaa vähän filamenttia ennenkuin tulostus alkoi uudestaan (extra length on restart). Annoin takaisin vedolle pituutta vain 4 mm, joka Bowdenilla on suhteellisen vähän, mutta muuten tuo epäsuora käytävä lämpöpäädyn sisällä olisi aiheuttanut ongelmia. Kunhan saan vaihdettua suuttimen, niin lämpöblokin ja ptfe-putken voin säätää takaisinvedot Bowdenille järkevimmiksi.

Anetin (vas.) käsitys bowden putkesta verrattuna oikean kokoiseen.

Toleranssit ovat myös itse bowden putkessa niin ja näin, näyttäisi siltä että Anet on suuressa viisaudessaan käyttänyt 3mm filamentin putkea 1.75mm filamentin koneeseen. Olenkin tilannut jo tuon putken tilalle laadukasta Capricorn bowden putkea.

Tulostin samalla myös uuden ilmaohjurin PETG:istä Prusallani, sillä alkuperäinen oli suorastaan surkea ja puhalsi enemmän lämpöelementille kuin osalle. Nämä muutokset tehtyä sain vihdoin ja viimein Anet A4:n tulostamaan edes siedettävästi 50mm/s nopeuksilla, jotka olivat kaukana “kunnollisten” Delta tulostimien nopeuksista.

Tulostinkin ylläolevan benchyn ja laatu olikin ihan miellyttävää hitaudesta huolimatta. Pientä siimaa kuitenkin on kopin sisällä, mutta ei mitään mitä ei pienellä lämpöpuhaltimen hellällä kosketuksella saisi pois.

Adria tulostui myös nyt suhteellisen nätisti. Siipien välille jäi hieman sotkua, tämä korjaantunee kuhan tuon lämpöpään osat saa vaihdettua. Nykyisellä lämpöpäällä ongelmien poistaminen on enemmän tai vähemmän mahdotonta. Takaisin veto aikeuttaa kitkaa johtuen lämpöpään huonosti tehdystä filamenttikanavasta. 

Tulostin tulosti myös lopulta kohtalaisesti vaasimoodissa. Ei tosin yllättänyt sillä takaisinvetoa ei vaasimoodissa tarvita.

Kaikki testitulosteet tehtiin Anetin punaisella PLA:lla. Testasin kuitenkin muutaman tulosteen myös Devil Desingnin vihreällä ja Esunin vaaleansinisellä, mutta eroa ei suoranaisesti materiaalien välillä tullut sillä ongelmat ovat mekaanisia. Tämän vuoksi en lopullisia testitulosteita tehnyt eri materiaaleilla sillä se olisi ollut vain materiaalin hukkaan heittoa. A4 ei vieläkään tulosta niinkuin pitäisi, olen kuitenkin tilannut uuden lämpöpään siileineen ja jos saan tulostimen sen kanssa toimimaan paremmin tulen tekemään jatkoartikkelin. Siinä tilassa missä kone nyt on, ei ole järkevää kuluttaa aikaa eikä rahaa yhtään enempää. Deltaksi on Anet A4 suhteellisen surkea esitys.

Tulostimen järkyttävät laadunvalvontaongelmat ja vähän sinnepäin kasattu lämpöpää huonoilla toleransseilla vesittävät koko tulostimen hinnasta huolimatta. Sitä saa mitä tilaa pätee valitettavasti todella vahvasti tähän tulostimeen. Säästö suhteessa menetettyyn aikaan ja vaivaan ei kata edes erotusta, jonka säästäisi ostaessa esimerkiksi Anycubic Kosselin. Kossel sentään toimii suoraan laatikosta, Anettiin saa käyttää koneiden hinnan erotuksen verran varaosiin… Mikäli haaveena on Delta niin suosittelen, että ostat Anycubicin tämän linkin takaa sen sijaan että haaskaisit rahasi Anet A4:een. Siinä missä Anet A8 tai A6 on säätöhenkiselle hyvä hankita, ei A4:ta voi suositella edes tähän. Koneelle ei löydy nimittäin käyttäjäyhteisöjä kuin ranskaksi joten jos et puhu natiivia patonkia, olet pikälti yksinäsi ongelmia ratkoessasi.

Niin ja jos joku ei vielä ymmärtänyt olin sarkastinen otsikon “pikkuvikainen” -sanan kanssa :)

Mutta jos olet sadisti ja haluat haastetta, on Anet A4 saatavilla 160 € hintaan tämän likin takaa. Muista kuitenkin että ostaessasi A4:n työnnät kätesi rehellisesti 💩:n.

Share Button