Arvostelemme tällä kertaa A-linkin halpis-tabletin, PAD:n. Pärjääkö laite kiihtyvässä tablettikilpailussa vai jääkö laite kuriositeetiksi hinnastaan huolimatta.

Alkusanat

Laitteen arvostelu on venynyt sillä laitteen arvosteluun saapumisesta tähän päivään asti on julkaistu viisi eri firmware-versiota ja näistä vielä erityinen Lite-painos, joista jokainen on osaltaan parantanut ja muuttanut laitteen toimintaa huomattavasti ja en ole voinut hyvällä omatunnolla ohittaa näitä muutoksia ja julkaista puolivillaista arvostelua. Näistä hieman lisää pidemmällä artikkelissa.

Iso näyttö on iso

Kun laitteen saa käteensä ensimmäistä kertaa, suurimman vaikutuksen tekee iso 7” resistiivinen näyttö joka on miellyttävä silmille. Näyttö on resistiivisestä teknologiastaan huolimatta uudemmilla firmwareilla yllättävän herkkä ja miellyttävä käyttää, tosin vaakatasossa kirjoitettaessa ongelmaksi tuli allekirjoittaneen liian nopea kirjoitusnopeus, joka ei ollut oikein yhteensopiva yhden kosketuspisteen kanssa.  Laitteesta löytyy SD-korttipaikka, 3,5mm kuulokeliitäntä, latauspistoke ja datasiirto tapahtuu hieman yllättäen Apple Dock-liittimen läpi. Lisäksi takakannessa on reset-aukko josta PADin voi hätätapauksessa resetoida esimerkiksi kuulakärkikynän kärjellä painamalla. Näiden lisäksi takakantta koristaa ritilä sisäistä kaiutinta ja jäähdytystä varten. Etumaskissa komeilevat virtanäppäimen lisäksi takaisin, menu, home sekä äänenvoimakkuuden näppäimet.

Wlan tukee trendikkäästi jopa N-nopeuksia, vaikka en testeissä laitetta saanut kertaakaan puhumaan oman tukiasemani kanssa G:tä nopeampia nopeuksia.  Prosessori tikittää 350Mhz nopeudella ja mukana tulee Quick officen täysversio Excel, Word, Powerpoint ja PDF-tiedostojen lukemista ja luomista varten.  Laitteessa on sisäistä muistia 2GB jonka pitäisi riittää vaativallekin käyttäjälle. Positiivisena yllätyksenä huomasimme Scandinavian Keyboardin olevan esiasennettuna.  Laitteen Android-versio on 1.6, joka on laitteen tehoihin nähden hyvä vaihtoehto. Onko tämä halpaan hintaan nähden voittoisa yhdistelmä vai lässähtääkö pannukakku?

Enemmän firmware:ja kuin poikamiehellä sukkia.

Kuten artikkelin alussa totesin, on laitteelle tullut useampi firmware; tavallinen ja Lite-versio ja näistä vielä oma versio Adhoc-wlanille. Alkuperäinen ohjelmisto joka laitteen mukana toimitettiin, oli aivan liian hidas tuottavaan käyttöön ja sai allekirjoittaneelle lähinnä v-käyrän nousemaan.  Onneksi päivää käyttöönoton jälkeen A-linkiltä toimitettiin uudet firmwaret jotka muuttivat laitteen heti käyttökelpoisemmaksi.  Nyt uusin jaossa oleva Liten 5.0 versio ja täysversion 1.9.1_1 versio ovat jo miellyttäviä.

Tavallisessa painoksessa ei tule mukana Google appseja ja Google account sync on poistettu, mutta tätä on korvattu laajemmalla lisäohjelmavalikoimalla. Tämä lisää laitteen vakautta sillä laite ei ole ns. ”with google”-laite. Google App:en toimintaan saaminen vaatii jonkin verran puhelinkäyttöön suunniteltuja kirjastoja Androidiin ja nämä aiheuttavat epävakautta. Lite taas toimitetaan Google appseilla, mutta miltei kaikki tavallisen version lisäohjelmat on poistettu. Lite tuntui käytössä nopeammalta, mutta Google App:t kaatuilivat herkästi.

Adhoc-versiot ovat olemassa esim. Joikuspot-käyttäjille, jotta WLAN:in jakaminen puhelimelta PAD:ille onnistuu Adhoc verkkoa käyttäen. Vakioversiot kykenivät kuitenkin normaaliin tukiasematoimintaisen WLAN:iin kytkeytymisen, joten Android 2.2:n mukana tuleva WiFi-hotspot ominaisuus toimi testeissämme mainiosti PAD:in kanssa yhteen.

Akilleen kantapäät

Laitteen suurin ongelma on Googlen hyväksynnän puuttuminen, joten Android Markettia ei laitteesta löydy. Epävirallisista firmwareista se löytyy, joten puute ei ole kovinkaan merkittävä. A-Link on myös luvannut virallisen firmwaren josta toimiva Market löytyy. Onneksi mukana toimitetaan SlideMe-vaihtoehtomarket josta löytyvät suosituimmat maksulliset ohjelmat Android Marketista, joten hätä ei ole kovin suuri vaikka ohjelmisto valikoima SlideMessä onkin suppeampi. Prosessorin hitaudesta huolimatta, on se riittävä Youtube-videoiden katsomiseen. Suuremmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin hidas DSP-prosessori, joka tikittää vain 233Mhz kellotaajuudella. DSP:n hitaudesta johtuen on esimerkiksi websivuja selattaessa sivujen vierittäminen raskailla sivuilla tolkuttoman nykivää ja hidasta, joka haittaa varsinkin tablettikäyttöä. E-kirjana käytettäessä ongelma ei ole kovin suuri sillä PAD kykenee näyttämään pystyasennossa kokonaisen A4-sivun luettavasti täydellä ruudulla, kiitos 800×480 resoluution. Näytön suurin ongelma on miltei lukukelvottomaksi meneminen auringonvalossa, joten PADilla puistosurffaaminen tai E-kirjan lukeminen  ei ole kovin mieluisaa. Viimeisenä ongelmana mainittakoon 5h akunkesto, joka varmasti tehokäyttäjälle on liian vähän, mutta riittää vallan mainiosti mikäli tarve on lukea kirjaa esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa tai lentokoneessa.

Yhteenveto

A-Link PAD ei ole kilpailija iPad:lle tai Galaxy Tab:lle, mutta sitä sen ei ole tarkoitus ollakaan, sillä hinta on miltei kahdeksasosa näiden kahden high-end –laitteen hinnasta. PAD tarjoaa hyvän ja halvan vaihtoehdon E-kirjojen lukemiseen ja surffailuun isommalla ruudulla mikäli matkapuhelin käy ahtaaksi. PAD on käytännöllinen, kun tarve on näyttää tai lukea jotain Android-laitteelta johon matkapuhelimen ruutu on liian pieni, esim. Websivua asiakkaalle tai E-kirjaa kaverille. Monimutkaisen Firmware-määrän ja Android Marketin puuttumisen takia ei laite sovi aivan kenelle tahansa, mutta harrastelijat ja virittelijät löytävät laitteelle varmasti oman käyttönsä.

Pidimme

  • Iso näyttö
  • Riittävä sisäinen tallennustila
  • Esiasennettu ohjelmisto
  • Quickofficen täysversio
  • Halpa hinta

Emme pitäneet

  • Hidasteleva sivujen vieritys
  • Lyhyehkö akunkesto
  • Firmware-versioiden sekavuus
  • Ei Android Market:a
  • Ei sovi aloittelijalle
Laitteen virallinen sivu: http://www.a-link.com/fi/PAD.html

Kirjoittanut: Jonne Backhaus

Share Button