Kävimme Torstaina Samsung Galaxy S III:n julkaisutapahtumassa Lontoon Earls Court Exhibithion Centressä. Vaikka julkaisimmekin jo tiivistelmän uutukaisen ominaisuuksista, kannattaa yhteenveto lukea läpi, sillä tuotekuvien lisäksi mukaan tarttui video, jossa käymme läpi osan uusista ominaisuuksista.

Tilaisuuden avasi Discovery Science -kanavan The Gadget Showsta tuttu Suzi Perry. Aikamoinen fanipoikapalvelus!

Galaxy S III sisältää 1280×720-resoluutioisen 4,8” HD Super AMOLED näytön, mutta valitettavasti pienenä pettymyksenä allekirjoittaneelle, näyttö on Noten tapainen pentile-matrisilla varustettu paneeli eikä “plus”-merkinnällä varustettu RGB-mallinen, kuten esim. Galaxy S2:ssa tai Galaxy Tab 7.7:ssa. Tällä ei suoranaisesti ole käytössä aivan suunnattomasti väliä, sillä jo Notessakin pikselit ovat niin pieniä, että pentilen aiheuttama sahalaita tekstiin ei näy normaalietäisyydeltä katsottaessa ja jotta pentilen aiheuttama “vääristymä” on nähtävissä, on laite käytännössä nostettava epäkäytännöllisen lähelle (L: kiinni nenään) silmiä .

Myöskään prototyypeissä ollut 12 Mpix kamera ei materialisoitunut ja laitteessa on 8 Mpix kenno; toisaalta, otamme toimituksessa milloin tahansa laadukkaan 8 Mpix kennon extra-kohinaisen 12 Mpix kennon sijasta, eikä Galaxy S -laitteiden kameroiden kuvanlaadussa ole ollut valittamista aiemminkaan. Kamera on saanut myös aidon HDR-kuvaustilan jossa kamera ottaa nopeasti peräkkäin kolme kuvaa eri valotusarvoin ja yhdistää niistä koosteen.

Videokuvaus on vihdoin ja viimein myös saanut kuvanvakaajan, joka on asia jota olen kaivannut todella pitkään Samsungin puhelimiin. Kuvanvakaaja on myös saatavilla etukamerassa, joka on ensimmäinen kerta Android-laitteessa.

Kameraan on lisätty burst shot -ominaisuus, joka mahdollistaa Galaxy Nexuksen tavoin jatkuvan kuvauksen niin pitkään kuin kameran laukaisupainiketta pidetään pohjassa. Kamera kykenee 3,3 kuvan sekuntinopeuteen, joten burst-tilassa ei mene mikään ohitse. Kamerasovellus käynnistyy alle sekunnissa, eli aavistuksen nopeammin kuin kilpailijoilla.

Yksi monista todeksi osoittautuneista huhuista oli järjestelmäpiiri, ja laitteen sydämenä sykkiikin Samsungin oma neliytiminen Exynos 4 Quad ja grafiikkapuolesta vastaa vanha tuttu ARM Mali400MP4 kellotettuna 400 MHz nopeuteen. Virrankulutus vanhaan Exynos-sukupolveen verrattuna “normaalilla” käytöllä on jopa 20% vähäisempää ja tämä on yhdistetty kiitettävän kokoiseen 2100 mAh akkuun, joten virran ei pitäisi loppua aivan hetkessä.

Laite on 8.6 mm paksu ja painoa löytyy 133 g.

Huhuttu ”keraaminen” takakuori olikin loppujen lopuksi “hyperglaze”-pinnoitettua polykarbonaattimuovia, joka on selvästi jäykemmän oloista kuin alkuperäisen SGS:n takakuori. Pinnoitteella viitataan lähinnä hienolla tavalla kiiltolakattuun sormenjälkimagneettiin, ja valkoinen laite veti tämän takia pidemmän korren ulkonäössä. Samsung, miksi tämä askel takaisinpäin?

Hyperglaze-pinnoite on hieman keraamisen näköinen väritykseltään, joten tästä on todennäköisesti koko huhu saanut alkunsa. Virallisesti värit ovat Pebble Blue ja Marble White.

Muotoilultaan Samsung Galaxy S III oli kädessä huomattavasti parempi, kuin esim, edeltäjänsä ja pyöristetty muoto sai laitteen tuntumaan pienemmältä kuin se on. Laite on myös aavistuksen edeltäjäänsä leveämpi (4,5 mm), joka on aikamoinen suoritus ottaen huomioon laitteen 4.8” näytön (vrt. 4,3″). Pituutta on sen sijaan tullut 11,3 mm lisää. Laitteen ulkonäkö on jo nyt kirvoittanut paljon keskustelua, mutta ainakin allekirjoittanutta Galaxy Nexus -tyylinen muotoilu miellytti suuresti ja tämän rinnalla edeltäjä näyttää armottomasti vanhentuneelta.

Tässä vaiheessa haluan kiittää Samsungia, että eivät ole pilanneet SGS III:n ergonomiaa tai menneet pelkillä softapainikkeilla eteenpäin, kuten Galaxy Nexuksessa. Laitteessa on kapasitiiviset Menu- ja Back-napit ja näiden keskellä on fyysinen Home-nappi, joka toimii pitkään painettuna ns. moniajopainikkeena. Toimivaa on typerää korjata ja siksi on hyvä, että Samsung on pysynyt vanhassa mallissa. Varsinkin Menu-näppäimen säilyttäminen hieman Android 4.0:n ”ohjesääntöjen” vastaisesti on suurin ergonomian voitto hetkeen ja laitetta kykenee käyttämään yhdellä kädellä jopa pienikätinen, sillä valikot aukeavat alareunaan eikä menunappia tarvitse kurkotella yläkulmasta kuten Galaxy Nexuksessa.

Aiemmista S-sarjalaisista poiketen, laitteesta löytyy vihdoinkin myös monivärinen notifikaatio-LED. Tässäkin on selvästi kuunneltu käyttäjäpalautetta, koska tuo on yksi monista asioista jotka on luettu edeltäjien puutteiksi.

Laite tullaan julkaisemaan 145 maassa ja 296 operaattorilla samanaikaisesti; näistä mm. Saunalahti ja DNA aloittavat laitetoimitukset 29. toukokuuta ja molemmat operaattorit ovat aloittaneet jo ennakkotilaukset.  29. päivä julkaistaan 3G-malli ja virallinen “aito” 4G LTE -malli julkaistaan kesän aikana ainakin jenkeissä. Mahdollisen Euro-LTE -mallin tulemisesta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Nykypäivän trendien mukaisesti laitteessa on GPS, Glonass, Bluetooth 4.0 LE ja Wi-FI Channel bonding, joka mahdollistaan Wlan-N -verkossa jopa 300 Mbit/s nopeuden. Bluetoothin tiedonsiirto-ominaisuuksien ohella laite tukee myös korkealaatuista Apt-X-äänikoodekkia, joka nostaa puhelimesta esim. autoradioon siirretyn äänen laatua huomattavasti ja vähentää samalla äänen säröytymistä. Apt-X:ää tukee myös mm. kuulokevalmistajat, joten odotettavissa on laadukasta langatonta ääntä myös sillä saralla.

Galaxy S2:sta ja Galaxy Notesta tuttu Voice Talk-ominaisuus oli saanut rankemman faceliftin ja vaihtoi nimensä S Voiceksi. S Voicen komento- ja toimintotukea oli nostettu vahvasti ja nyt myös erään toisen valmistajan puheentunnistussovelluksen tapaiset tietojen noudot ja muut tekoäly(ttömyydet) onnistuivat. S Voicen puheentunnistusta oli myös parannettu huomattavasti ja siinä missä Notelle saa suomalaisella rallienglannilla latoa samaa toimintoa uudestaan ja uudestaan, meni sama komento läpi Galaxy S III:lle kerrasta. Valitettavasti suomea toiminto ei tue.

Galaxy S3:een on myös päätynyt saavillinen kasvojentunnistustekniikkaa ja tietenkin perinteisen Galaxy Nexusesta tutun Face Unlock:n lisäksi, tunnistaa laite nyt katseesi ja estää ruudun nukahtamisen esimerkiksi kesken kirjan lukemista. Vastaavasti laite myös osaa sammuttaa ruudun mikäli se havaitsee, että olet nukahtanut puhelin kädessäsi.

Kasvojentunnistusta sovelletaan myös galleriasovelluksessa ja puhelin tunnistaa ihmiset automaattisesti kuvasta ja mahdollistaa kuvan lähettämisen tämän jälkeen suoraan kyseisille henkilöille joko sähköpostilla tai MMS-viestillä. Toivottavasti tämä ominaisuus mahdollistetaan myös Facebookiin lähetettäville kuville. Kasvojentunnistuksen avulla on myös mahdollista soittaa tai lähettää viesti kuvassa esiintyvälle ihmiselle.

Samsung on myös lisännyt pikavastauksen puhelimeen ja halutessasi voit nostaa luurin tämän soidessa korvallesi jolloin liike ja läheisyystunnistimen avulla puhelin vastaa automaattisesti puheluun ilman turhia vastaus-napin painalluksia.

Samsungin lukitusruutu on myös saanut parannuksia ja ruudulla on mahdollista nähdä esimerkiksi viimeisimpiä Facebook-statuspostauksia ja muita puhelimen notifikaatioita. Puhelin osaa myös priorisoida tärkeiltä henkilöiltä tulleita notifikaatioita pinon päällimmäiseksi (esimerkiksi pomon soittama puhelu).

Galaxy Nexuksesta tuttu NFC:tä käyttävä Android Beam -ominaisuus oli myös saanut kasvojenkohotuksen ja nyt se tukee Wi-Fi Direct -kanavan luontia tiedonsiirrossa, joka nopeuttaa tiedostojen siirtoa puhelimesta toiseen huomattavasti.

Samsungin DNLA-ohjelmisto, Allshare, oli myös saanut uusia ominaisuuksia; AllShare Cast mahdollistaa kuvaruudun peilaamisen langattomasti esimerkiksi telkkariin. Tätä demottiin screenillä Samsungin 2012-mallisilla (ES Sarja) televisioilla eikä ole selvää onnistuuko tämä vanhemmilla laitteilla. Samsung on kuitenkin kehittänyt AllShare Cast HDMI-vastaanottimen jolla vanhempikin TV muuttuu Cast-yhteensopivaksi. Allshare toimii tietenkin muutoin samalla tavalla kuin ennenkin.

Cast-ominaisuuden yhteydessä julkaistiin myös Allshare Group Cast, joka mahdollistaa yhtäaikaisen muokkaamisen ja seurannan samalle sisällölle. Tämä on varmasti hyvä ryhmätyökalu niille, jotka tällaista ominaisuutta kaipaavat. Uskon kuitenkin, että Allshare Group Cast tulee olemaan huomattavasti hyödyllisempi tulevassa Galaxy Note 10.1:ssä, kuin Samsung Galaxy S III:ssä.

iKavereiden kiusaamiseksi Samsung on lisännyt laitteeseen Pop up play -toiminnon jolla on mahdollista siirtää katsottava video pieneen vapaasti ruudulla liikutettavaan ikkunaan, joka mahdollistaa videon katsomisen samalla kun puhelimella tekee jotain muuta. Kyseessä on eräänlainen telkkareista tuttu picture-in-picture toiminto ja vie samalla eteenpäin Samsungin edellisten mallien moniajo-ominaisuuksia.

Monta kertaa huhuissa pyörinyt langaton latauspaketti myös materialisoitui; vielä on tosin epäselvää missä vaiheessa tämä tulee myyntiin ja tuleeko se Suomeen.

Muut lisälaitteet, kuten lataustelakka, flipcover, AllShare Cast -vastaanotin, multimediatelakka, autoteline, akkutelakka (joka mahdollistaa lisäakun lataamisen puhelimen kanssa samaan aikaan), MHL-HDMI -adapteri ja puhelimen kaveriksi suunniteltu S Pebble -mp3-soitin/lisänäyttö tulevat myyntiin puhelimen kanssa samaan aikaan.

Samsung julkisti myös S Video -videopalvelun ja S Music -musiikkipalvelun, mutta monikaan ei varmasti ylläty tiedosta, että S Videota ei nähdä ainakaan julkaisuhetkellä Suomessa. S Musicista odotamme vielä kommenttia Samsungilta.

Laitteeseen on tuotu myös MirrorLink-ominaisuus, joka mahdollistaa puhelimen ominaisuuksien peilaamisen sitä tukeviin autojärjestelmiin ja puhelimen käyttämisen autojärjestelmän kautta.

Puhelimen mukana toimitetaan myös S Health -urheilusovellus, joka mahdollistaa urheilusuoritusten mittaamisen ja seuraamisen webin kautta, sovellus tulee saataville valikoituihin maihin.

Esittelyssä mainittiin myös pikaisesti puhelimen tukevan nyt paremmin Microsoft Exchangen mobiililaitteiden etähallinta- ja turvaominaisuuksia, joka saa varmasti monet Exchange-adminit iloisiksi.

Huhut S Drive -palvelusta osoittautuivat myös osittain todeksi, sillä laitteen mukana toimitetaan DropBox esiasennettuna ja Galaxy S III -käyttäjät saatavat palveluun 50 gigatavua tilaa. Odotamme vielä Samsungilta vahvistusta, että onko palvelu käytössä myös eurolaitteissa.

Kaiken kaikkiaan Samsung Galaxy S III on erinomainen jatke S-sarjalle, vaikka aivan kaikki hypen aiheuttamat odotukset eivät täyttyneetkään. Odotamme jo innolla hetkeä jolloin pääsemme toden teolla testaamaan Samsungin uutta lippulaivaa.

Viimeisinä asioina mainittakoon, että  laite on vain mikroSIM-yhteensopiva, joten kyseinen vitsaus on nyt tullut jäädäkseen. Laitteen ovh on 699 € ja molemmat värit tulevat Suomessa myyntiin samaan aikaan. Laitteesta ei todennäköisesti tuoda Suomeen 64 gigatavun versiota lainkaan.

httpvh://youtu.be/3RrWza29MbM

Share Button