Arvostelun ensimmäisessä osassa kävimme läpi teknisiä ominaisuuksia, käytettävyyttä sekä mediatoistoa. Tässä osassa vuorossa on kameran ominaisuuksia, suorituskykymittauksia sekä TouchWiz UI:n työkaluja. Lisäämme myös muutamia kameran otoksia ja videoita turistinäkökulmasta galleriaan.

Laitteen kameraohjelmisto on nyky-älypuhelinten monipuolisimmasta päästä, siitä löytyy kuvaustiloja kaiken kaikkiaan 10 (mm. yksittäiskuva, kauneus, panoraama) ja kuvanlaatu on nykymittapuulla parhaasta päästä. Asetuksia löytyy lisäksi ajastimelle, efekteille, ISO-herkkyydelle asteikolla 50-800, kuvanvakaajalle, valotuksen mittaukselle, silmänräpäytyksen estolle ja esim. kuvien tallennuspaikalle.

ISO-herkkyyden noustessa, hämärissä tai varjoisissa olosuhteissa automaatilla kuvatessa, alkaa kuvissa ilmetä tyypillisiä pienen kennon haittapuolia eli rakeisuutta. Hyvissä valaistusolosuhteissa kuvanlaatu on erinomainen ja kymppikuvien teettämiselle kameran kuvista tuskin on estettä. Harmittavin takaisku kameran suunnittelussa on lähinnä dedikoidun kameranapin puuttuminen kokonaan, joka tekee kuvaamisesta hieman vähemmän perinteistä, sillä näytön koskettelussa ei kuvaustunnelmaa pääse syntymään. Laukaisin toimii kuitenkin hyvin peruskäytössä ja laukaisinkuvaketta pidetään hetki pohjassa kunnes kamera tarkentaa, ilmoittaa tarkennuksen olevan ok vihreillä kehyksillä ja piippauksella, ja kun kuvakkeesta irrottaa, kamera ottaa kuvan. Peruuttaminen tapahtuu liu’uttamalla sormi pois kuvakkeen päältä.

Kameraohjelmiston monipuolisuus on selvästi tuotu Samsungin laajasta pokkarivalikoimasta, sillä niissäkin on jo jonkin aikaa ollut kosketusnäyttöjä ja samoja toimintoja.

Videokuvauksessa valittavana on 5 eri resoluutiota, joista parhaana listalla on 720p HD-kuvaustila. Kuvanlaatu on myös tällä puolella mainio, joskin miinuksena on mainittava yliherkkä mikrofoni, joka aiheuttaa helposti äänen säröytymistä ja ylimääräisiä suhauksia tuulessa kuvatessa. Vauhdikkaaseen menoon videokamerasta ei siis audion puolesta ole. Baarissa kuvatessa kannattaa myös olla etäällä kaiuttimista, jos aikoo taltioida ääntä ilman suurempia häiriöitä. Ääni tallentuu HD-laatuiseen videoon monona AAC:llä pakattuna ja 16kHz näytteenottotaajuudella.

Tehomittauksiin löytyy muutamia sovelluksia Android Marketista, niistä valitsimme suoraviivaisimmat ja eniten käytetyt eli

  • Linpack, joka mittaa liukulukulaskentatehoa
  • Speed Pi, jolla lasketaan piin likiarvoa miljoonalla desimaalilla.
  • BenchmarkPi, toinen piin likiarvoa laskeva ohjelma.
  • Sunspider Javascript test, selaimella ajettava javascript-testi.

Mittauksia ennen puhelin bootattiin ja taustalta suljettiin kaikki ei-oleelliset ohjelmat. Tieteellinen testi ei missään nimessä ole, joten tulokset ovat lähinnä viitteellisiä.

Huomionarvoista on, että Galaxy S Android 2.1-versiolla on huomattavasti Nexus One:a tehokkaampi, joten 2.2-päivityksellä luulisi olevan varsin mukava vaikutus laitteeseen. Jäämme odottamaan tuloksia sen osalta myöhempään artikkeliin, mikäli mahdollista. GPU:ta emme ennättäneet testata kunnolla, mutta tehoeron huomasi muutamissa testatuissa peleissä selvästi. Laite on ehdottomasti tehokkain Android-pelialusta, siitä tuskin on minkäänlaista epäselvyyttä.

TouchWiz 3.0, kuten muidenkin valmistajien omat käyttöliittymät, tuo mukanaan muutamia Samsungin omia ohjelmistoerikoisuuksia, ohessa niistä hieman lisää.

Social Hub: Social hub on keskitetty palvelu sosiaaliselle medialle, se integroi Facebookin, Twitterin sekä MySpacen yhden ohjelmiston alle. Buddies now ja Feeds & updates-widgetit ovat olennainen osa tätä ominaisuutta ja mahdollistavat nopean vastailun oman verkostosi viesteihin.

Daily Briefing-widget: Sovellus näyttää widgettinä haluamistasi lähteistä säätietoja, uutisia sekä kalenterimerkintöjä.

Write & go: Kätevä notepad-tyylinen sovellus, johon voi pikaisesti kirjoittaa muistiinpanoja ja sen jälkeen vasta päättää mihin sosiaaliseen mediaan haluaa ne jakaa vai tallentaako vain omaan muistioon.

My Files: Tiedostonhallinta vakiona, tätä ei valitettavasti jokaisesta puhelimesta löydy.

Swype-näppäimistö: Uudenlainen kolmannen osapuolen kehittämä kirjoitustekniikka, jossa ei tarvitse nostaa sormea näytöltä tai painaa erillisiä kirjaimia. Toiminta perustuu nimen mukaisesti pyyhkimiseen eli sormea vain liikutellaan kirjaimelta toiselle ja ohjelmisto päättelee mistä sanasta on kyse. Toimiessaan tämä on äärettömän kätevä ja nopea tapa kirjoittaa, mutta vaatii toki totuttelua. Mukavaa, että joku valmistajista lähtee tällaisten innovaatioiden kelkkaan, sillä tämä on ehdottomasti kosketusnäyttöisten laitteiden tulevaisuutta.

Huomionarvoista on myös se, että TouchWiz 3.0 ei ole erityisen häiritsevästi liimattu ns. vanilla-Androidin päälle. Se toimi testijakson aikana lähes moitteettomasti, ainoa joka allekirjoittaneen silmään pisti, oli graafinen ilme, joka on varsin lapsenomaisen kirjava ja ikonien taustavärit eivät ole samanvärisiä. Yhtenäisyys olisi ollut ehkä se parempi valinta.

Toim. Huom.

Valitettavasti akkutestejä on varsin turha suorittaa, sillä akun käyttäytyminen muuttuu alun jälkeen ja arvostelukappaleen latauskertoja ei ollut tiedossa. Muutamia graafeja akunkäytöstä testiajalta löytyy lähinnä viitteeksi. Akkua vie aina eniten näyttö (60-70%) eli akunkestoa saa parannettua radikaalisti pitämällä näyttöä päällä mahdollisimman vähän ja esim. käyttämällä 2G-yhteyksiä 3G:n sijasta, jos ei ole muuta dataa siirrettävänä kuin status-päivityksiä ja synkkauksia.

Yhteenveto

Samsung on kasannut tämänhetkisen kehityksen kärkipään yksiin kuoriin, ja laitetta on suuresta näytöstä huolimatta helppo kantaa mukana. Myös suojapusseja jne. löytyy loputtomasti. Suurempinäyttöisiäkin laitteita on olemassa, joten on epätodennäköistä, ettei laitetta saisi suojeltua. Muovikuorien halpa olemus saattaa olla vain ennakkoasennetta, sillä en ole vielä kuullut rikkoutumisista, mutta laite ei tunnu olemukseltaan kovin kestävältä tai vakuuttavalta. Näytön lasi tosin on hyvin miellyttävä käsitellä ja katsella, se kääntää mielikuvan hyvin äkkiä plussalle ja puhelimen ottaa mielellään käteen. Valitettavaa on, että takapinta on kokonaan liukasta muovia ja otteen saaminen ei ole kovin helppoa.

Laite on tällä hetkellä yksi harvoista todella monipuolisista ja toimivista “superpuhelimista”, ja vaikka eri medioissa on ollut puhetta laitteen ajoittaisista nykimisistä ja bugeista, ei testijakson aikana tullut yhtä kaatumista vakavampaa vastaan. Uusimman firmwaren päivittäminen auttaa yleensä julkistuksen jälkeisiin ongelmiin. Laitteen käynnistysnopeus on myös mainio muihin Androideihin verrattuna, se tapahtuu lähes silmänräpäyksessä, Nexus Onen koomatessa käynnistyksen kanssa useita minuutteja jopa aivan uutena. En tiedä mitä Samsung on käynnistystä nopeuttaakseen tehnyt, mutta jotakin on tehty oikein.

Kiitämme:

  • Nopeutta
  • Näyttöä
  • Mediaominaisuuksia
  • Monipuolista kamerasovellusta

Moitimme:

  • Ulkokuoren muovisuutta
  • Kameran laukaisinnapin sekä salaman puuttumista
  • “Oman” ulkoisen ilmeen puuttumista

Samsung Galaxy S-tuotesivu

Kirjoittaja: Esa Edvik

Share Button